Vuoden 2017 eläkeuudistus puntarissa

Tammikuusta 2017 lähtien vanhuuseläkkeiden ikärajoja, eläkelajeja ja työeläkkeen määräytymistä koskevat säännöt muuttuvat. Muutokset on kuvattu Etk.fi –verkkosivuilla, tässä kirjoituksessa arvioin niitä yleisemmin, myös aiempiin muutoksiin peilaten.

Eläkeuudistus – hyvä vai huono uudistus?

Mitä muutoksista pitäisi ajatella? Kuten edellisessäkin vuoden 2005 työeläkeuudistuksessa, muutoksissa on perimmiltään kyse eri tavoitteita koskevista lukuisista kompromisseista. Uudistuksella ei ole ollut vain yhtä tavoitetta. Työnantajille tärkeää on ollut maksun ajateltu kehitys, valtio on huolehtinut työllisyydestä, eläkemenoista ja verotulojen kertymisestä. Palkansaajia edustaneet järjestöt ovat katsoneet eläke-etujen ja muutosten oikeudenmukaisuuden perään.

Suomalainen eläketurva ja nyt voimaan astuvat muutokset eivät ole peräisin eläkearkkitehtien piirustuspöydältä. Eläketurva ja siihen tehdyt muutokset ovat eri intressejä edustavien tahojen kesken käytyjen neuvottelujen tulos. Kun on kyse erilaisten tavoitteiden yhteen sovittamisesta, lopputuloksen arvioimisessa lasi voi aina olla puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä, näkökulmasta riippuen. Muutosten suotavuudesta ja riittävyydestäkin on mahdollista olla monta mieltä.

Kriittisesti muutokseen suhtautuvat voivat ajatella, että eläketurvan tasoa on taas kerran heikennetty. Eläkeuudistus edellyttää työssäkäyviltä sukupolvilta pidempää työskentelyä nykyeläkkeisiin verrattavan korvaustason saavuttamiseksi. Toisesta suunnasta kritiikkiä esittävät ne, joiden mielestä etuusperusteinen eläkejärjestelmä on alun alkaen rakennettu savijaloille. Heille eläkeuudistus on merkki taloudellisen realismin vahvistumisesta, tosin pessimistisimmille turhankin vaatimaton sopeutus.

Neutraalimmin tai positiivisemmin muutokseen suhtautuvat näkevät eläkeuudistuksen ymmärrettävänä sopeutumisena elinajan pidentymiseen. Monelle muutosmyönteiselle yksittäiset heikennykset tai parannukset eivät ole arvion keskiössä, vaan he katsovat mieluummin kokonaisuutta. Itse näen uudistuksessa enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Vuoden 2005 uudistus ei osoittautunut riittäväksi

Työeläketurvassa on toteutumassa jo toinen isompi remontti 2000-luvulla. Edellinen suuri uudistus tehtiin vuonna 2005. Miksi se ei riittänyt?

Vuoden 2005 uudistuksessa työeläketurva tuotiin menneestä maailmasta 2000-luvulle. Olennaiseksi muodostui eläkkeen laskeminen koko työuralta viimeisten vuosien palkan sijaan. Siksi kaikki työ (vähäinenkin ja nuorena tehty) alkoi kerryttää työeläkettä. Iso askel oli myös samojen sääntöjen soveltaminen sekä yksityisen että julkisen sektorin piirissä tehtyyn työhön. Nämä piirteet säilyvät, jopa vahvistuvat.

Oli 2005 uudistuksessa toki kyse myös maksupaineen nousun hillitsemisestä ja elinajan kasvuun varautumisesta. Nyt jälkeenpäin voi sanoa, että näiltä osin tavoitteenasettelu ja toteutus jäivät turhan vaatimattomiksi.

Keskeinen syy tähän lienee tuon ajan väestöennusteet, jotka eivät silloisille päättäjille näyttäneet yhtä voimakasta elinajan kasvua kuin nykyiset. Näin eläkkeelle siirtymisen myöhentämistä koskeva tavoitekin tuli asetettua turhan epämääräiseksi ja liian pitkälle aikavälille. Uudistus lienee myös aina aikansa lapsi: kun varhaiselle eläkkeelle siirtyminen vielä tuolloin oli kovin yleistä, vanhuuseläkeiän nosto koettiin epärealistisena ja heikosti vaikuttavana toimenpiteenä. Kun kuitenkin eläkkeelle siirtymistä haluttiin myöhentää, tuloksena olikin varhaiseläkemuutosten ja vanhuuseläkeiän laskun sisältävä kompromissi.

Vuoden 2005 uudistus oli myös selvemmin työmarkkinajärjestöille ulkoistettu uudistus. Vuoden 2005 työeläkeuudistuksen sisältöön ei Lipposen hallitus tai valtiotoimija juurikaan puuttunut. Nyt toteutuneen talouskehityksen tietäen voi tulkita, että julkisen talouden näkökulma ei ollut riittävän vahva 2005 uudistuksessa.

Vuoden 2017 uudistus on selkeämmin kolmikantainen uudistus, jossa valtiovallan kädenjälki näkyy nimenomaan uudistuksen pitkäjänteisyydessä (ts. eläkeikien jatkuvana sopeuttamisena ja julkistalouden vahvistamisessa). Vuoden 2017 uudistus ottaa vahvemmin huomioon elinajan pidentymisen. 2005 uudistuksen vanhuuseläkeikäratkaisun korjaaminen on tästä selkein merkki.

2017 uudistus on myös tavoitteiltaan määrätietoisempi, sillä uudistuksen valmistelu perustui selkeiden määrällisten tavoitteiden saavuttamiseen. Voi myös sanoa, että 2017 uudistus jatkaa työeläketurvan modernisoimisessa siitä mihin 2005 jäätiin, kun loppupalkkaperiaatteen viimeiset jäänteet (ikään liittyvät korotetut karttumat) tulevat nekin muutetuiksi ja julkisen sektorin eläkelait on yhdistetty.

Eläkeuudistusten pitkä historia

Onko 2017 uudistus radikaali? Tutkijakielellä voisi sanoa, että sen muutokset ovat sittenkin parametrisia eli numerosääntöjä (iät, karttumisprosentit, laskentasäännöt…) koskevia. Työeläketurvan ja kansaneläkkeiden keskinäinen suhde ei muutu. Työeläketurvaa ei korvata muilla lisäeläkejärjestelyillä. Suomeen ei rakenneta omaehtoiseen varautumiseen perustuvaa eläkemallia. Kansainvälisestä vinkkelistä Suomessa toteutettava muutos ei ole systeeminen muutos, jossa lakisääteisen turvan roolia vanhuudenajan hyvinvoinnissa vähennettäisiin.

Historiallisesti katsottuna satavuotista itsenäisyyttään viettävän Suomen eläkejärjestelmä on kokenut rajumpiakin muutoksia. Merkittävin systeeminen muutos oli vuoden 1937 kansaneläkelaki, joka perustui pakolliseen säästämiseen eläketileille. Iso systeeminen muutos oli myös tästä ajattelusta luopuminen 1956, kun eläkkeitä ryhdyttiinkin maksamaan säästämisen sijaan tasasuuruisina maassa asumisen ja iän perusteella.

Vuoden 1961 työeläkelaki oli taas tähän nähden radikaali muutos tuodessaan ansioperusteisen työeläketurvan tasasuuruisten kansaneläkkeiden päälle. Myöhemmin 1990-luvulla alkanut kan-saneläkkeiden pohjaosan poisto oli sekin merkittävä periaatteellinen muutos, kun kansaneläke muuttui työeläkettä täydentäväksi turvaksi.

Vertailevasta ja historiallisesta näkökulmasta sanoisin, että vuoden 2017 työeläkeuudistus on maltillinen uudistus. Se on osa 2000-luvun kolmikantakompromisseihin perustuvaa sopeuttamispolitiikkaa. Kyse on pragmaattisesta muutoksesta, jossa urheilutermein on tehty se mihin pystyttiin, ja nyt katsotaan mihin se riittää.

Kirjoitus on julkaistu 29.12.2016 myös Mikko Kauton Eläketutka-blogissa.