On hymyn aika

Tällaisen puisevan synkistelijän elämä ei todellakaan ole pelkkää hymyä. ”Isä, älä taas ole tuollainen”, sanovat alakouluikäiset tyttäreni niinä iltoina, kun he keksivät jotain omasta mielestään äärimmäisen hauskaa ja naurattavaa touhua juuri sillä hetkellä, kun heidän pitäisi rauhoittua ja painua pehkuihin. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että toivottomampiakin tosikkoja ja kateudenpesiä saattaa olla olemassa.

Uutinen suomalaisen yhdellä rivillä voittamasta satumaisen suuresta Eurojackpotista nostatti pelkkiä ilon tunteita. Kuullessani yhden eläkelaitoksen saavuttamista muita paremmista sijoitustuotoista vedän mielessäni kättä lippaan heidän kunniakseen ja nautin koko järjestelmän yhteisen varallisuuden kasvusta. Kun Tampereen porkkanapöksyt löivät oman suosikkijoukkueeni IFK:n lätkän pudotuspelisarjassa, iloitsin siitä, että tänä keväänä sarja ei ratkennut tuomareiden kyvyttömyyteen laskea kuuteen.

Analyysit eläkejärjestelmästä ovat paikallaan, koska yli 180 miljardin euron eläkerahastojen roolista pitääkin puhua.

Kun luen nykytoimittajien kauhistelua pääministerin (sinänsä hölmösti) yhdelle toimittajalle välittämistä kansalaispalauteviesteistä, tunnen suhteellisuudentajuista ylpeyttä siitä, että en omina toimittajavuosina lähtenyt pillittämään julkisuuteen, vaikka poliitikoilta tuli joskus diplomaattisesti sanoen varsin värikästäkin palautetta.

Äkillisesti yllättänyt positiivisuuspuuska synnyttää ihan uudenlaisia lähestymistapoja moniin kiperiin kysymyksiin.

Ajatellaanpa vaikka sote-uudistusta. Kunpa poliitikot – hallitus/oppositio-rintaman molemmilla puolin – kokisivat herätyksen, jonka hengessä he päättäisivät vuosikymmenen vatuloinnin jälkeen rakentaa soteen mahdollisimman hyvän, mutta tarvittaessa kätevästi muutettavan mallin, josta kaikki voisivat sanoa, että onhan tuo korjattavine valuvikoineenkin selvästi parempi kuin nykytila. Siis se, joka ei tyydytä juuri ketään.

Talven aikana käydystä eläkeindeksiväännöstäkin voisi ajatella myönteisesti, että eihän se nyt monelta suomalaiselta yöunia vienyt – ja käyty keskustelu saattoi osaltaan parantaa yleistä tiedon tasoa. Ja jos joku oikeutetustikin loukkaantui itseensä kohdistetuista syytöksistä ja leimoista, nekin voi kuitata rennon viileästi toteamalla, että nobodya ei hauku kukaan.

Joitakin ärsyttävät analyysit eläkejärjestelmästä ovat virheineenkin paikallaan, koska näin merkittävästä järjestelmästä pitääkin puhua. Ei paljon hymyilyttäisi, jos tämän eläkekuplan ulkopuolella ei pohdittaisi lainkaan yli 180 miljardin euron eläkerahastojen roolia.

Myös uuden eläkesäätiö- ja eläkekassalain valmistelussa kannattaa pyrkiä myönteisyyteen. Lainsäädännön arviointineuvoston lakiluonnoksesta antamaa lausuntoa on toki tyrmäykseksikin tulkittu, mutta sehän on vaan mitä hienoin asia, että ko. neuvosto vaatii vielä luonnoksen muokkaamista ja vaikutusarvioiden tekemistä, jotta laista tulisi kerralla kunnianhimoinen ja hyvä.

Jos uusien eläkesäätiöiden ja -kassojen perustamista kunnolla helpottavan lain turvin syntyisi uusia toimijoita, soisi niihinkin suhtauduttavan niin, että kaikki iloitsisivat työantajan oikeudesta aidosti päättää työntekijöidensä työeläkevakuuttamisen muodosta.

Siinä vaiheessa on aika virittää kasvoille leveä hymy. Mahtavat lapset hämmästyä.