Lukemisen arvoinen puheenvuoro eläkkeistä

Toimittajat Teemu Muhonen ja Jari Hanska ovat julkaisseet eläkejärjestelmästä kirjan nimeltä ”Eläketurma – Miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus” (Vastapaino).

Uutta sukupolvisopimusta perustellaan eläkeläisten ja nuorempien ikäluokkien viimeaikaisella tulokehityksellä, joka tekijöiden mielestä on ollut epätasapainoista. Ehdotuksissa sukupolvisopimuksen ensi vaiheeksi pelkistyy nykyisten eläkkeiden leikkaaminen. Eläkejärjestelmää ei tekijöiden mielestä kuitenkaan tarvitse räjäyttää.

Kirja on arvokas puheenvuoro eläkkeistä käytävään keskusteluun. Ansioistaan huolimatta kirjassa on myös puutteita. Aloitan ansioista.

Perusteellista paneutumista – faktat kunnossa

Kirjan eteen on tehty suuri työ ja asioihin on paneuduttu perusteellisesti. Tekijöillä on laajasti katsova ja eläkeasiat muuhun maailmaan yhdistävä ote. Perustiedot ovat kunnossa.

Kirja on pamflettien tapaan vetävästi kirjoitettu. Paikoin liioittelevasta tyylistä huolimatta metsä ei ole kadonnut puilta. Faktoja ei käytetä valikoiden, vaikka kirjoittajilla tietty päämäärä onkin mielessään.

Kirjan maalitauluna on vanhempien ikäluokkien maksettuihin maksuihin nähden korkeat eläkkeet. On hyvä, että kirjassa todetaan useampaankin otteeseen, ettei ikäluokkien niputtamisella haluta leimata kyseisiin ikäluokkiin kuuluvia yksilöitä. Täytyy vain toivoa, että lukijakin sen koko ajan muistaisi.

Hyvää on myös sivumennen esitetty havainto, etteivät eläkkeiden täysi rahastointi ja jakojärjestelmä välttämättä ole niin kaukana toisistaan kuin usein luullaan. Kummassakin rahoitustavassa eläkkeiden maksuun tarvittavat rahat otetaan sen päivän tuotannosta. Jakojärjestelmässä se tapahtuu palkoista otettavien maksujen ja rahastoivassa järjestelmässä sijoitustuottojen kautta.

Nykyjärjestelmän vertailukohta teoreettinen

Kirjan yhtenä lähtökohtana on nykytilanteen vertailu tilanteeseen, jossa eläkejärjestelmää ei olisi ollenkaan. Tämä tietynlainen haikailu tasaeläkkeeseen on sinänsä ajatuksellisesti mielenkiintoinen lähestymistapa mutta toisaalta todella teoreettinen.

Maailmassa ei ole kehittynyttä maata, jossa ei olisi ansioihin perustuvia eläkkeitä muodossa tai toisessa. Se vaihtelee, miten eläkkeet jakautuvat valtion ylläpitämiin, työmarkkinoilla sovittuihin ja henkilökohtaisiin säästöihin. Meillä lakisääteinen ja työmarkkinoilla sovitut eläkkeet on käytännössä yhdistetty.

Kansainväliset vertailut osoittavat, että jos lakisääteinen eläke rajoittuu tasaeläkkeeseen, seurauksena on yleensä suuremmat tuloerot kuin Suomessa. Työmarkkinaeläkkeiden ulkopuolelle jäävät useimmiten vähätuloiset, pätkätyöläiset, osa-aikaiset, järjestäytymättömät, pienyrittäjät ja yleensäkin heikossa työmarkkina-asemassa olevat.

Omaperäinen tuloerokäsite

Tähän teoreettisen lähtötilanteeseen yhdessä aiemman matalan työeläkemaksun tason kanssa perustetaan myös kirjan teesi siitä, että Suomen eläkejärjestelmä lisäisi tuloeroja. Kuviteltuun vertailukohtaan perustuvaa tuloerokäsitettä voi hyvällä syyllä sanoa omaperäiseksi. Tämän tekijät kyllä rehellisesti myöntävätkin ja jättävät käsitteensä mielekkyyden lukijan arvioitavaksi.

Yleensä tuloeroja tarkastellaan poikkileikkausaineistojen perusteella. Eläkejärjestelmän vaikutusta tuloeroihin katsotaan esimerkiksi vertaamalla tulonjaon eriarvoisuusmittareita tarkasteluhetkellä työssä olevien ja eläkkeellä olevien välillä tai katsomalla, mitä tuloille tapahtuu eläkkeelle siirryttäessä. Kummallakin näillä tavoilla mitattuna Suomen eläkejärjestelmä tasaa tuloeroja. Suurin selittäjä tälle on kansan- ja takuueläke ja sen lisäksi verotus.

Rahalla on aika-arvo

Kirjoittajien tapa arvioida nykyeläkeläisten saamien tulonsiirtojen suuruutta on siinä suhteessa pahasti puutteellinen, että rahan aika-arvo ”selkeyssyistä” sivuutetaan kokonaan. Rahan aika-arvon eli laskelmissa käytettävän diskonttokoron suuruudesta voidaan keskustella, mutta nolla se ei ole. Ostovoimakorjattunakaan euro 1960-luvulla ei ole samanarvoinen kuin euro 2060-luvulla. Jos aika-arvoa ei olisi, syntyisi mm. sellainen kummallinen ilmiö, että eläkejärjestelmä kannattaisi rakentaa mahdollisimman korkeat eläkkeet antavaksi eikä kukaan silti joutuisi maksumieheksi.

Toisaalta eläkejärjestelmään aiemman matalan maksutason takia sisältyvä sukupolvien välinen tulonsiirto on tosiasia kaikilla järkevillä diskonttokoroilla, vaikkei se niin suuri olekaan kuin kirjassa esitetään. Mitä tästä sitten pitäisi päätellä?

Ehdotus historian uudelleen kirjoittamiseksi

Aiemman maksutason mataluudesta, eläkkeiden tason viimeaikaisesta kasvusta ja tavoitteesta tehdä tilaa muiden leikkausten pienentämiselle tekijät päätyvät johtopäätökseen nykyisten eläkkeiden tuntuvasta leikkaamisesta. Johtopäätöksen oikeutusta olisi ollut syytä pohtia perusteellisemmin.

Kirjassa esitettyä eläkeleikkausta voi pitää eräänlaisena yrityksenä historian uudelleen kirjoittamiseen. Oikaistaisiin siis jälkikäteen epäoikeudenmukaisen matalat maksut ennen 1990-lukua.

On aiheellista kysyä, miksi uudelleenkirjoitus pitäisi rajoittaa vain eläkkeisiin. Eikö pitäisi katsoa sukupolvien välistä tilannetta yleisemminkin, jota tapaa kirjassa toisaalla pidetään oikeana? Siis mikä merkitys on ollut verotuksella, lapsilisillä, ilmaisella koulutuksella, opintoetuuksilla, työttömyysturvalla, subventoidulla päivähoidolla jne.

Valitettavasti Suomesta ei löydy dataa sukupolvien välisten tulonsiirtojen kattavaan arviointiin. Muualla tämän tyyppisiä arvioita on jonkin verran tehty. Osviittaa vaikutuksista voitaneen saada Ruotsista, jossa julkisesta taloudesta on saatavissa kohtalaisen kattavia tilastoja 1930-luvulta lähtien.

Ruotsissakin epäiltiin, että 1940-lukulaiset olisivat saaneet enemmän kuin osansa. Asiaa selvitettiin Regeringskanslietin raportissa ja kävi ilmi, että eri sukupolvien saamat ja maksamat tulonsiirrot jakautuivat suhteellisen tasaisesti. 1940-lukulaisilla nettotulonsiirrot olivat yllättäen joukon pienimmät. Rahan aika-arvona selvityksessä käytettiin BKT:n kasvua.

Olisiko eläkeleikkaus oikea keino tasoittaa sukupolvieroja?

Ehdotettua leikkausta pitää katsoa myös yksittäisten eläkkeensaajien näkökulmasta. Heillä on oikeutetut odotukset eläkkeen pysyvyydestä. Eihän ole heidän syynsä, että maksut aikanaan olivat alhaiset tai, niin kuin tekijät aivan oikein huomauttavat, että 1960-70-luvuilla Suomessa ei ollut toimivia laajoja pääomamarkkinoita. Vakuutusmaksut on maksettu säädetyn suuruisina.

Tekijöiden huolelle nykyisen sukupolvien välisen tulokehityksen oikeudenmukaisuudesta on perusteita. Kuitenkaan perustelut sille, että asiaan tulisi vaikuttaa nimenomaan eläkkeiden leikkaamisen kautta, eivät vakuuta. Luonnollisin keino eli verotus sivuutetaan sillä perusteella, että se olisi eläkeleikkauksia alttiimpi poliittisille tuulille.

Eläkeuudistuksen vähättelylle ei perusteita

Vuoden 2017 eläkeuudistukseen tekijät suhtautuvat turhan väheksyvästi. Kritiikki perustuu yksittäisen sinänsä mielenkiintoisen esimerkin varaan rakennettuun vertailuun. Kunnollisessa vaikutusarviossa on kuitenkin yksittäisten esimerkkien sijasta katsottava, miten ihmisten käyttäytyminen todennäköisesti muuttuu uudistuksen seurauksena.

Eläketurvakeskuksen uudistuksesta tekemät vaikutusarviot perustuvat tällaiseen kokonaiskuvaan. Arvioiden mukaan uudistus pidentää työuria ja kasvattaa näin taloutta. Pitkällä aikavälillä myös eläkemenot kasvavat eivätkä suinkaan vähene uudistuksen takia, vaikka eläkemenot kasvavat vähemmän kuin palkkasumma. Kyse ei siis pohjimmiltaan ole eläkkeitä leikkaavasta uudistuksesta kuten tekijät väittävät.

Uudistukseen liitetty heitto, että ”eivät edes päättäjät kuvittele, että ihmiset jatkaisivat korotettuun eläkeikään”, ei ole asiallinen. Nytkin tilanne on se, etteivät kaikki jatka töissä eläkeikään. Tähän eläkejärjestelmässä ja sosiaaliturvassa on varauduttu monin eri tavoin. Uudistuksessa eläkeiän nosto parantaa myös niiden eläkettä, jotka ennen eläkeikää tulevat työkyvyttömiksi tai joutuvat työttömiksi, mikä kirjassa vain sivumennen todetaan.

Lopuksi

Puutteistaankin huolimatta kirja on kaikille eläkeasioista kiinnostuneille lukemisen arvoinen. Siinä on perusteellista pohdintaa ja hyviä kysymyksiä. Parhaimmillaan kirja voi luoda pohjaa asialliselle keskustelulle ja siten myös johtaa eläkejärjestelmän parempaan ymmärtämiseen.

Toivottavasti näemme tällaisen keskustelun eikä vain kyllästymiseen saakka kuultua ennakkoluulojen huutelemista ilman toisten kuuntelemista.

 

1 kommentti
  1. Terho Kivimaa
    Terho Kivimaa says:

    Sukupolvien välinen kiistely siitä, kuka maksaa ja millä varoilla tulevien sukupolvien eläkkeet jatkuu aika heikkona huuteluna, joka ei näytä juurikaan asiantuntevalta. Keskustelussa uhohtuu myös se, että nyt työssäkäyvä sukupolvi on saanut vanhemmiltaan paitsi paremman koulutuksen, myös sille siirtyvä kansalaisvarallisuus on paljon aiempaa suurempi.

Kommentointi on päättynyt.