Entä jos suuret ikäluokat eivät olisikaan suuria?

Suurilla ikäluokilla monet tarkoittavat vuosina 1945–1949 syntyneitä. Tuolloin lapsia syntyi vuosittain 100 000:n molemmin puolin. Sen jälkeen lukumäärät alenivat tasaisesti aina 1960-luvun loppupuolelle saakka. Sittemmin vuosittain syntyneiden määrä on vaihdellut 60 000:n ympärillä. Näin katsottuna suuria tai suurehkoja ikäluokkia ovat kaikki ennen 1960-luvun puoliväliä syntyneet.

Aika ajoin esiintyy käsitys, että eläkemenojen tapahtunut ja tuleva nousu johtuisi nimenomaan suurista ikäluokista. Tämä johtaakin kysymään, mitä olisi tapahtunut, jos suuret ikäluokat eivät olisi olleetkaan suuria.

Vaihtoehtoishistoriaa ei tietenkään voi läheskään tarkasti rakentaa, koska yhden asian muuttuessa moni muukin asia olisi muuttunut. Jossittelu voi kuitenkin parhaimmillaan auttaa ymmärtämään myös toteutunutta kehitystä.

Seuraava teksti perustuu Kalle Elon vuonna 2011 Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistuun kirjoitukseen. Vaikka kirjoitus ei aivan tuore olekaan, sen sanoma ei ole vanhentunut. Väestö- ja eläkeasioissa muutokset tapahtuvat hitaasti.

Vaihtoehtoishistorian oletukset

Vaihtoehtoishistoriassa eläkelaskelmien taustatekijöiden menneisyys vuoteen 2009 saakka oletettiin samaksi kuin oikeassakin historiassa, mutta kahdella poikkeuksella: syntyvyys ja nettomaahanmuutto.  Vuodesta 2009 eteenpäin oletukset olivat samat kuin ETK:n pitkän aikavälin peruslaskelmassa 2009.

Syntyvyys eli ns. kokonaishedelmällisyys asetettiin vuosina 1945–1968 toteutunutta alemmaksi eli väestön uusiutumistasolle: 2,07 lasta hedelmällisyysiässä olevaa naista kohden. Toteutunut kokonaishedelmällisyys oli korkeimmillaan 1940-luvun loppupuoliskolla 3 ja 3,5:n välillä. Siitä se aleni vähitellen niin, että 2,5 saavutettiin 1960-luvun alussa. Vuodesta 1968 eteenpäin kokonaishedelmällisyytenä käytettiin toteutuneen kehityksen mukaisia lukuja.

Tässä laskelmassa suuriksi ikäluokiksi määriteltiin siis kaikki sodanjälkeen aina 1960-luvun puoliväliin syntyneet ikäluokat. Jos laskelmassa olisi rajauduttu vain ikäluokkiin 1945–1949 syntyneet, vaikutukset olisivat olleet lievempiä, mutta samansuuntaisia.

Koska vaihtoehtoishistoriassa työikään tulleet ikäluokat olisivat olleet selvästi pienempiä kuin ne oikeasti olivat, myös Ruotsiin muutto olisi oletettavasti ollut olennaisesti toteutunutta vähäisempää. Niinpä nettomaahanmuutto asetettiin nollaksi.

Väestökehitys ja työeläkemeno vaihtoehtoishistoriassa

Syntyneitä olisi ollut 1960-luvun puoliväliin saakka 60 000 – 70 000 vuodessa. Pienemmät ikäluokat olisivat myös synnyttäneet vähemmän lapsia, ja maastamuuton nollauksesta huolimatta väestön kokonaismäärä olisi tällä hetkellä noin miljoona henkeä todellista alempi. Tämä heijastuisi myös tulevaisuuteen. Väestön kokonaismäärän ennuste vuodelle 2060 olisi vaihtoehtoishistoriassa melkein kaksi miljoonaa henkeä pienempi kuin nykyennuste.

Ns. vanhushuoltosuhde eli 65 vuotta täyttäneiden määrä suhteessa 15–64-vuotiaisiin olisi noussut selvästi toteutunutta nopeammin ja olisi noussut nykyiselle tasolle jo 1990-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä vanhushuoltosuhde olisi noin 5 prosenttiyksikköä todellista korkeampi. Vuodesta 2035 eteenpäin vanhushuoltosuhde olisi kuitenkin likimain sama kuin nyt ennustettu.

Työeläkemeno suhteessa palkkasummaan olisi noussut liki 30 %:iin jo 1990-luvun puolivälissä, kun se oikeasti tapahtuu vasta näinä vuosina. Vuodesta 2035 eteenpäin eläkemeno suhteessa palkkasummaan olisi suunnilleen samalla tasolla kuin se nykyennusteiden perusteella tulee olemaan. Tämä on ymmärrettävää. Jo keskimääräisen eliniän perusteella suurten ikäluokkien, laajastikin ymmärrettyinä, vaikutus eläkemenoon vuoden 2050 jälkeen on vähäinen.

Johtopäätös

Melkoisen vahva johtopäätös edellä olevasta jossittelusta on, että suurten ikäluokkien olemassaolo ei ole tulevaisuuden korkeiden eläkemenojen syy. Ilman suuria ikäluokkia eläkemeno suhteessa palkkoihin olisi noussut paljon tapahtunutta aiemmin. Siten suuret ikäluokat oikeastaan viivästyttivät muutenkin tulossa ollutta muutosta ja sen näkyviin tuloa parillakymmenellä vuodella.

Tulevaisuuden korkeat eläkemenot suhteessa palkkoihin johtuvat ennen muuta eliniän voimakkaasta pitenemisestä ja alentuneesta syntyvyydestä.