Eläkeiän nosto on sopeutumista ikääntyvään väestöön

Ilta-Sanomat nosti esille Eläketurvakeskuksen (ETK) arviot eläkeuudistuksen vaikutuksista ikääntyneiden työllisyyteen. Eläkeuudistuksen vaikutusarvioita ei voi perustaa erityisen optimistisiin oletuksiin. Liian myönteiset laskelmat nostaisivat riskiä eläkekustannusten nousulle.

Eläkeuudistus nostaa vanhuuseläkeikää tulevina vuosikymmeninä merkittävästi. Esimerkiksi vuonna 1964 syntyneiden vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Myöhemmin syntyneiden eläkeikä sidotaan odotettavissa olevaan elinaikaan.

Uudistuksen vaikutusarvioita varten ETK laati oletukset ikääntyneiden työllisyydestä, työttömyydestä ja työkyvyttömyyseläkkeellä vietettävästä ajasta. Työllisyyttä on näissä ikäryhmissä, jotka nykyisin ovat pääosin eläkkeellä, äärimmäisen vaikea ennakoida etukäteen. Näin ollen todellinen kehitys luultavasti poikkeaa oletetusta.

Vaikutusarviot ovat varovaisia

Eläkeuudistuksen vaikutusarvioita ei voi perustaa erityisen optimistisiin oletuksiin. Liian myönteiset laskelmat nostaisivat riskiä eläkekustannusten nousulle. Lisäsi saattaisi syntyä kuva, ettei työelämän kehittämistä tarvita.

Ikääntyneiden työllisyydessä päästään myönteiseen lopputulokseen, jos havaitaan työurien jatkamisen tärkeys sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta ja ryhdytään tarpeellisiin toimenpiteisiin. Uudistuksen taustalaskelmat kuitenkin osoittavat, että uudistus voi olla taloudellisesti kestävä ja nostaa eläketasoja verraten varovaistenkin oletusten vallitessa.

Ikärajat vaikuttavat eläkkeelle siirtymiseen

Ihmisten käyttäytyminen seuraa ani harvoin tarkoin asetettuja ikärajoja, mutta yleisesti tiedetään, että esimerkiksi ikärajojen nostot vaikuttavat eläkkeelle lähtöön.

Pohjimmiltaan eläkeikien nostossa ja työurien pidentämisessä on kysymys siitä, että elämme aiempaa pidempään, aiempaa parempikuntoisempina ja syntyvät ikäluokat ovat aiempaa pienempiä. Eläkeikien nosto on keskeinen osa sopeutumisessa väestön ikääntymiseen. Yksinään se ei kuitenkaan ole riittävä toimenpide, vaan tarvitaan myös työelämän kehittämistä.