Artistit ja urheilijatkin tarvitsevat eläketurvan

Maanmainiossa Vain elämää –televisiosarjassa esitettiin jokunen viikko sitten jakso Dannyn päivästä. Johan oli kiinnostava paketti. Letkeästi ja tyylikkäästi uudelleen sovitettujen laulujen ohessa huomio kiinnittyi vielä enemmän siihen, mitä ja miten ohjelmassa puhuttiin.

Danny (tai tässä yhteydessä pitänee sanoa Ilkka Lipsanen) ilmaisi käsityksensä monista ihmisistä niin kunnioittavalla, hienotunteisella ja ymmärtävällä tavalla, että siinä on meille kaikille mallia. Musiikkineuvos Lipsasen puheissa oli kiinnostava yhtymäkohta näihin työeläkekuvioihinkin.

Hän kertoi, että hänen syyskuussa 1966 perustamansa firman D-tuotannon listoilla oli parhaimmillaan peräti 360 työntekijää, jotka olivat siis esiintyviä taiteilijoita. Syy D-tuotannon hurjaan kasvuun oli artistien halua saada asiansa kuntoon. Ensimmäisten joukossa D-tuotanto hoiti jämptisti kaikki sosiaaliturvaan, veroihin ja vakuutuksiin liittyvät asiat. Se loi turvallisuuden tunnetta alan toimijoille.

Musiikkineuvos Lipsasen puheissa oli kiinnostava yhtymäkohta työeläkekuvioihin.

Toivottavasti nuo kuviot ovat nyt kunnossa kaikilla artisteilla. Se tuli mieleen huhtikuun lopussa, kun pääsin mukaan ystäväni Kimmo Valtasen 50-vuotisjuhlille. Kimmo on musiikkimoguli, levy-yhtiöpomo. Niinpä häntä oli juhlimassa hurja joukko maamme eturivin esiintyjiä.

Lavalla kävi itse Lordi, jonka taannoisesta euroviisuvoitosta muuten suuri kunnia kuuluu Kimmolle. Lordin kitaristia tuurasi Anssi Kela, jonka kanssa oli mahdollisuus rupatella. Hänelläkin on jo mittarissa sen verran keikkakilometrejä, että hän osaa arvostaa perustan olemista kunnossa silloin, kun uran varrelle väkisinkin osuva heikompi jakso johtaa pelkäämään, mahtaakohan keikalle kukaan tulla.

Kimmon juhlissa oli ilo jutella myös Robinin kanssa. Hänhän on nyt musiikin ja viihdebisneksen puolesta tauolla – ja astuu varusmiespalvelukseen heinäkuussa. Robin on kyllä seniorikollegansa Dannyn tavoin hieno tyyppi. Ei ole kaverille noussut pissi päähän.

Robin kuittasi iloisella naurulla tarinan, että oma Robinin ikäluokkaa edustava poikani uhkaili takavuosina, että hän dippaa pikkusiskonsa vessanpönttöön, jos nämä kuuntelevat kotona Robinia…

Ammattiurheilijoiden eläketurva kuntoon

Jos ovat lava-artistien eläkeasiat toivottavasti nyt järjestelmällisessä kuosissa, elää silti keskuudessamme toinen näkyvä porukka, jonka eläketurvajärjestelyt ansaitsisivat kohennusta ja valinnanvaran täydennystä: ammattiurheilijat.

Taannoisessa työryhmämietinnössä päätettiin edistää ammattiurheilijoiden eläketurvaa. Kaikki työmarkkinajärjestöjen keskusjärjestöt kannattivat asiaa. Monia asioita on tehtykin.

Esillä oli mahdollisuus, että ammattiurheilijat voisivat halutessaan järjestää eläketurvansa hoidon myös eläkesäätiössä tai eläkekassassa. Asiasta oli laadittu ministeriössä lähes valmis hallituksen esityksen luonnos jo 2012, jota olisi tarvinnut vain täydentää sivulla tai kahdella.

Sitä ei ole hoidettu loppuun, mutta nyt voisivat kyllä STM, hallitus ja eduskunta toteuttaa mahdollisuuden. Lisäksi tarvitaan kokonaan uusi eläkesäätiö- ja eläkekassalaki, mutta se on sitten toisen kirjoituksen väärti.