On aika tehdä yrittäjien eläkevakuutuksesta versio 2.0

Yrittäjien eläkelaki (YEL) tuli voimaan vuonna 1970 eikä sen perusperiaatteisiin ole sen koommin tehty olennaisia muutoksia. YEL:ssä yrittäjyys näkyy lähtökohtaisesti pitkäaikaisena ja tulot vakiintuneina. Sama ajattelu oli tuolloin vallalla myös työntekijäin eläkelaissa (TEL) loppupalkkaperiaatteineen. Kummassakin laissa oli myös 4 kuukauden ns. odotusaika ennen kuin eläkettä ylipäätään alkoi kertyä.

Yrittäjyys ja työelämä ovat 50 vuodessa huomattavasti monimuotoistuneet. Vaihtelevien palkkojen ja lyhyiden työsuhteiden vakuuttaminen ratkaistiin palkansaajien osalta vuoden 2005 eläkeuudistuksella. YEL:n vastaava uudistaminen alkaa olla välttämättömyys.

Yrittäjyys on monimuotoista

Suomen Yrittäjien viime vuonna tekemän sosiaaliturvakyselyn vastaajista 55 prosentilla yrittäjistä yrittämisen muoto oli osakeyhtiö, 37 prosentilla toiminimi ja 8 prosentilla henkilöyhtiö.

Juridisen muodon erilaisuuden lisäksi yrittäjyyden toimintatavat ovat monimuotoisia. Moni on samanaikaisesti sekä yrittäjä että palkansaaja, tai roolit vaihtelevat tehtävästä riippuen. Monimuotoisuus on viime vuosina lisääntynyt ja on kaikki syyt uskoa, että kehitys on nopeaa myös vastaisuudessa. Jo sellaiset sanat kuin digitalisaatio sekä alusta- ja jakamistalous kertovat paljon.

YEL-työtulon määräytymisen tulisi mukautua yritystoiminnan muotoon

Ehkä suurin ongelma nykymuotoisessa YEL:ssä on, että YEL:n työtulo on lähtökohtaisesti kiinteä. Usein yrittäjän todelliset tulot, joista maksua pitäisi maksaa, kuitenkin vaihtelevat suuresti ja niiden jatkuvuus on epävarmaa. On siis ymmärrettävää, että työtulo usein asetetaan varmuuden vuoksi yrittäjän todelliseen työpanokseen nähden alhaiseksi.

Usein onkin esitetty, että YEL:n työtulo määräytyisi yrittäjän verotuksessa todettujen ansiotulojen perusteella. Yhtä usein on todettu, että ratkaisu ei sovi kaikille. Osalla yrittäjiä vaihtelevien todellisten tulojen ja kiinteän työtulon välinen ristiriita ratkeaisi, mutta erityisesti yhtiömuotoisessa yrittäjyydessä verotuksen ansiotulo ei useinkaan kuvaa oikein työpanosta.

Yrittäjä on valinnut itselleen sopivan yritysmuodon ja lainsäädäntö, verotus jne. on siihen sopeutettu. Eläkevakuuttamisessa pitäisi tehdä samoin. Sama takki ei sovi kaikille.

YEL-työtulon tulisi siis määräytyä kullekin yrittämisen muodolle sopivalla tavalla. Nykymallinen työtulo sopinee edelleen hyvin yhtiömuotoiselle yrittämiselle. Henkilöyrittäjillä, ns. kevytyrittäjät mukaan lukien taas verotuksen ansiotulo voi toimia pohjana. Sähköisten palvelujen kehittyminen tuo tällaiseen joustavuuteen myös uusia teknisiä keinoja.

”Kansaneläke vie YEL:n hyödyn”…

YEL- ja TyEL-eläkkeet ovat takuu- ja kansaneläkkeeseen nähden samassa asemassa, joka perustuu kansaneläkkeen ja työeläkkeen työnjakoon. Työnjaon takana on ajatus itse ansaitun eläkkeen ensisijaisuudesta yleisistä verovaroista kustannettavaan eläkkeeseen nähden. Vähimmäiseläkkeitä maksetaan, jos itse ansaittu eläke jää pieneksi.

Tämä työnjako heijastuu usein YEL:stä keskusteltaessa toteamuksena, että matalilla työtuloilla YEL-vakuuttaminen ei kannata. Jos YEL-työtulo on pieni, siitä saatava YEL-eläke voikin jäädä niin pieneksi, että pelkän takuueläkkeen varaan jäämällä saisi saman kokonaiseläkkeen. Myös kansaneläke pienenee 50 sentillä työeläkkeen kasvaessa eurolla, jos työeläke on pieni.

Kansaneläkettä ei jää maksettavaksi, jos työeläke on suurempi kuin noin 1300 euroa kuukaudessa. Kun työeläke yhteensä ylittää tämän määrän, myös YEL-maksuille saa täyden hyödyn, koska kansaneläke ei enää leikkaa YEL:n tuomaa eläkkeen lisää.

…huomattavasti harvemmin kuin yhden vuoden työtuloista voisi päätellä

Yrittäjän koko työura koostuu vain hyvin harvoin pelkästään yrittäjänä toimimisesta. Tyypillistä on, että työuraan sisältyy myös palkkatyötä. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien sosiaaliturvakyselyn vastaajista yli puolet ilmoitti toimineensa vähintään kymmenen vuotta työntekijänä toisen palveluksessa. YEL:n hyötyä arvioitaessa onkin katsottava yrittäjän koko eläketurvaa.

Vuonna 2016 eläkkeellä olleista henkilöistä, joilla oli eläkkeessään YEL:n perusteella ansaittua osuutta, vain 1,6 prosenttia sai takuueläkettä. Sekä kansaneläkettä että työeläkettä sai 48,7 prosenttia. Yli puolet eli 51,3 prosenttia sai pelkkää työeläkettä. He siis saivat YEL:stä täyden hyödyn. Luvut eivät myöskään ole olennaisesti erilaisia kuin pelkkää palkkatyötä tehneillä.

Uusissa alkavissa YEL-osaa sisältävissä eläkkeissä pelkkää työeläkettä saavien osuus on tätäkin suurempi. Vuonna 2014 alkaneissa eläkkeissä se on noin 60 prosenttia. Myös laskutuspalveluyritysten kautta tehdyissä toimeksiannoissa yli 55-vuotiailla työnsuorittajilla yli puolella tähän mennessä karttunut eläke on niin suuri, että kansaneläke ei leikkaa työeläkkeen YEL-osuutta.

YEL sijoitustuotteena kilpailukykyinen

YEL-vakuuttamisen voi halutessaan nähdä myös eräänlaisena sijoituskohteena. Maksettavat vakuutusmaksut rinnastuvat sijoitukseksi ja saatavat eläke-etuudet maksuille saatavaksi tuotoksi.

Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien perusoletuksilla työeläkkeen YEL-maksulle antama vuotuinen reaalituotto on keskimäärin välillä 2,5 – 3 prosenttia. Tätä voi pitää riskitasoon nähden vähintään kohtuullisena. Tähän vakuutusmuotoiseen tuotteeseen sisältyy työkyvyttömyys- ja perhe-eläketurva ja työtuloon on kytketty myös muita sosiaalivakuutuksen etuuksia. Kaiken lisäksi tuotteen verotus on asiakasystävällinen.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan YEL:n uudistamiselle on siis olemassa erinomaisen hyvät perusteet, julkisesta keskustelusta päätellen jopa sosiaalinen tilaus. Uskon vakaasti, että työeläkejärjestelmä sidosryhmineen pystyy tämän tilauksen toimittamaan.