Blogilistaus

OECD on tuoreeltaan arvioinut Suomen eläketurvaa ja yrittäjien vakuuttamista. Arvion mukaan YEL-työtulo on vaikeasti todennettavissa. Se taas johtaa matalaan työtuloon ja palkansaajia heikompaan eläketurvaan. OECD kysyy arviossaan, miksei Suomi hyödynnä verotietoja kuten useimmat muut maat ja pohtii myös työtulon alarajan matalaa tasoa.

Kun yrittäjäeläkejärjestelmää 1960-luvun loppupuolella mietittiin, yrittäjän vakuutettavan työtulon määrittäminen osoittautui vaikeasti ratkaistavaksi asiaksi. YEL-eläkkeen alkuvaiheita muistellut Seppo Pietiläinen on tuonut esille, että yrittäjäjärjestöjä oli paljon ja ne olivat usein erimielisiä, niin myös vakuutettavasta tulosta.

Palkansaajalla palkka oli selkeä vakuuttamisen peruste. Yrittäjien osalta esillä ollut vaihtoehto oli hyödyntää vakuuttamisen perusteena yrittäjän verotettavaa ansiotuloa koskevaa tietoa. Tätä enemmistö yrittäjäjärjestöistä vastusti. Silloinen Yrittäjien Liitto ehdotti liikevaihtoa työtulon määräytymisperusteena mutta sekään ei saanut riittävää kannatusta.

Työtulot määritellään alakanttiin

Kun asiassa ei päästy yhteisymmärrykseen, päädyttiin ottamaan käyttöön arviomenettely ja uusi käsite eli YEL-työtulo. Ajatus oli, että yrittäjän tulee vakuuttaa itsensä sillä arvolla, mitä sijaisen palkkaaminen yrittäjän tilalle maksaisi. Asian arvioimisen helpottamiseksi ajateltiin, että yrittäjä voisi vakuuttaa itsensä jossain 15:sta eri työtuloluokasta ja sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaisi työtulo-ohjeet, joilla yrittäjät ohjattaisiin oikeaan luokkaan.

Lopullisessa lakiesityksessä luokista luovuttiin mutta työtulon käsite jäi. Ohjeistustehtävä annettiin Eläketurvakeskukselle ja vakuuttamisen tason vahvistaminen puolestaan eläkelaitoksille. Työtulosäännös jäi kuitenkin väljäksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tätä moni yrittäjä käytti heti hyödykseen. Maksutaso oli 5 prosenttia työtulosta ja moni vakuutti tulonsa yläkanttiin saaden näin hyvän eläkeoikeuden halvalla.

YEL-vakuuttaminen perustuu edelleen muinaisen kompromissin tulokseen eli vuosityötuloajatteluun. Yrittäjällä on vakuuttamisessa edelleen iso sananvalta työpanoksensa arvon asettamisessa. Nyt YEL-eläkemenon rahoittamiseen kerätty maksutaso on noin 24 prosenttia työtulosta ja moni yrittäjä vakuuttaakin työtulonsa alakanttiin.

Keskimääräiset vakuutetut työtulot ovat merkittävästi pienempiä kuin yrittäjien tosiasialliset tulot ja palkansaajien ansiot. Asettamalla työtulonsa matalaksi yrittäjä määrittää samalla vakuutusmaksujen tason matalaksi. Lakiin kirjattu tavoite ei toteudu, sillä ketään tuskin saisi palkattua yrittäjän töitä tekemään työtulon alarajalla eli alle tonnin kuukausipalkalla.

OECD ihmettelee alarajaa ja verotietojen hyödyntämättömyyttä

OECD on tuoreeltaan arvioinut Suomen eläketurvaa ja yrittäjien vakuuttamista. OECD toteaa maaraportissaan, että Suomen YEL-vakuutuksen vakuuttamistaso on vaikeasti todennettavissa. Sääntöjen tasolla järjestelmä antaa palkansaajille ja yrittäjille samalla ansiotasolla ja maksuhistorialla samantasoisen eläketurvan, jonka korvaustaso on OECD:n keskiarvoa parempi.

Kuitenkin käytännössä, juuri YEL-työtulon määrittämisen takia, yrittäjien eläketasot jäävät palkansaajia matalammiksi. Vakuuttamisen alaraja on vain 19 % palkansaajan keskiansiosta. OECD toteaa, että esimerkiksi Latviassa, Puolassa, Espanjassa ja Turkissa vähimmäistaso on 40 % tasolla. YEL:n sääntöjen takia keskimääräisiä ansioita tienaava yrittäjä, joka vakuuttaa itsensä minimitasoilla voi odottaa saavansa vain 27 prosenttia vastaavan tulotason palkansaajan eläkkeestä.

OECD:n arviossa ihmetellään, miksei Suomessa hyödynnetä verotietoja vakuuttamisessa kuten valtaosassa muita OECD-maita. Vastaus taitaa olla sama kuin 50 vuotta sitten: yrittäjät eivät ole halunneet tätä eikä päättäjillä ole ollut halua ratkaista asiaa vastoin yrittäjien toiveita.

Pitäisikö YEL-vakuuttamisen alarajaa nostaa?

Suomen yrittäjätkin ovat esittäneet alarajan nostamista. Alarajan nostolla vakuutustasot nousisivat vakituisiksi määritellyillä yrittäjillä. Vakuutusmaksun maksamisen hyödyt näkyisivät paremmin. Ratkaisun vaikeutena on, että alarajaa vähemmän tienaavilla pienituloisilla yrittäjillä maksutaso olisi todellisia tuloja suurempi. Toinen riski on, että osa yrittäjistä jäisi tilapäisinä yrittäjinä tai ansiorajan takia kokonaan vakuutusvelvollisuuden ulkopuolelle ja ilman sosiaaliturvaa.

OECD:n arviossa on nostettu esille samat YEL:n kipukohdat, jotka olivat esillä yli 50 vuotta sitten. Viimeksi niitä käsiteltiin viime vuonna sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä ja sen raportissa.

Lisää aiheesta:

Kommentit (3)

  1. Olen yrittäjä ja olen määrittänyt YEL-työtuloni minimiksi. Työtuloa ei kannata nostaa yksinkertaisesti siitä syystä että YEL-maksut nousisivat täysin kohtuuttomiksi tulevan eläkkeen määrään tai ”muihin hyötyihin” nähden. Kyllä ihminen osaa laskea missä on järkeä ja missä ei.
    Miten niin yrittäjä jää ilman sosiaaliturvaa liian pienellä YEL-työtulolla? Itse sain juuri puoli vuotta Kelan toimeentulotukea ja asumistukea ollessani työtön. Kela uhkasi puolen vuoden jälkeen alentaa perusosaa, koska eivät voi ”tukea kannattamatonta yritystoimintaa”. Toimeksiantoni alkoivat taas, joten asia jäi siihen.
    Olen kyllä sitä mieltä että jos YEL-työtulon minimiä aletaan nostaa tai muuten pienyrittäjä pakotetaan maksamaan järjettömän kokoisia eläkemaksuja niin kyllä varmasti alkaa yrittäminen tässä maassa hiipumaan.
    Tämänhetkinen YEL-työtulon minimi on sikäli kohdallaan, koska siinä yrittäjällä on valta valita pieni eläke ja maksaa pienempiä YEL-maksuja jos haluaa. Silloin eläkettä saa kuitenkin perusturvan verran.
    Edelleenkään ei silti kiinnostaisi maksaa 161e kuukaudessa 48 vuoden ajan saadakseen eläkettä 418e/kk.
    Tai miltä kuulostaisi edes jotenkuten säällinen eläke 1567e/kk? Sen saat maksamalla vaivaiset 600e kuukaudessa 48 vuoden ajan!!! Huhhuh…..Eiköhän nyt kannata sijoittaa ihan mihin tahansa muuhun kuin yrittäjäeläkkeeseen?

  2. Taannoin tiedotettiin, että Suomessa on 150 000:n kevytyrittäjän raja ylittynyt. Kevytyrittäjien eläkejärjestelmä on YEL. Jos YEL:n minimiraja on kovin korkea, esim. 1 tai 2 päivänä viikossa kevytyrittäjinä toimivista pääosalle ei tule lainkaan eläkekertymää siitä työstä. Voisi olla perusteltua olla eri YEL-minimiraja täysipäiväisille yrittäjille kuin sivutoimisille yrittäjille ja sivutoimisille kevytyrittäjille.

    Näistä vielä erillinen asia on se, että miten työtulojen määriä pitäisi mitata ja määrittää. Sen osalta oma esitykseni olisi se, että mahdollistettaisiin palkkatulon käyttö vapaaehtoisena perusteena. Yrittäjä saisi itse valita: joko helppona vaihtoehtona palkkatuloperusteen, josta eläkevakuutusmaksu perittäisiin ”automaattisesti” muiden sivukulujen tapaan, tai yrittäjän selvittäessä erikseen työtulonsa arvo työeläkevakuuttajan kanssa, nykyisellä tavalla. Varsinkin osa-aikaisten yrittäjien on vaikea arvioida työtulojen arvoakin etukäteen, mitä silti eläkeyhtiöille pitäisi osata arvioida nykyisin, koska työn määrä voi vaihdella reilusti vuoden sisällä ja eri vuosien välillä.

    YEL:n osalta sosiaaliturva menee jotenkin niin, että mitä isompi YEL-maksu, sitä isompi sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha ja vanhempainraha. Mutta YEL-maksujen ja sosiaaliturvan suhde menee myös niin, että mitä isompi YEL-maksu, sitä pienempi asumistuki.

    Toimeentulotukea saavan puolestaan yleensä ainakin teoriassa kannattaisi maksimoida YEL-maksut yrittäjätuloihinsa nähden, koska yrittäjän henkilökohtainen eläkemaksu (YEL) ja ennakkovero voidaan toimeentulotuessa ottaa huomioon vähennyksenä asiakkaan saamista yritystoiminnan tuloista. Eläkemaksut huomioidaan enintään sen suuruisena kuin henkilöllä on ollut tuloja. Eli jos on yrittäjätuloa, ja henkilön kotitalous saa myös toimeentulotukea, ei kannata silloin välttämättä pitää YEL-maksua pienenä, koska pitämällä YEL-vakuutusmaksua korkeampana toimeentulotuen asiakas voi saada tällöin järjestettyä itselleen Kelan (ja osin kunnan) maksamien vakuutusmaksujen kautta paremman eläkkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.