Blogilistaus
22.10.2021 Vieraskynä

Muutoksenhaun menettelystä säädetään entistä yksityiskohtaisemmin vuoden 2020 alusta voimaan tulleessa hallintoprosessilaissa. Etuuslaitosten vastuuta asian selvittämisestä on painotettu lain esitöissä.

Vuoden 2020 alusta voimaan tullutta lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (HOL) sovelletaan muutoksenhakuun työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa ja vakuutusoikeudessa. Myös eläkelaitoksissa HOL on syytä hallita ainakin eläkepäätöksistä tehtyjen valitusten käsittelyssä.

Eläkelaitoksen selvittämisvastuu muutoksenhaussa

Viranomaisen selvittämisvelvollisuudesta on säädetty HOL 37 §:ssä, jonka mukaan asianosaisen ja päätöksen tehneen viranomaisen on esitettävä muutoksenhakuelimelle selvitystä vaatimustensa perusteluista totuudenmukaisesti.

Tärkeää olisi, että eläkelaitokset valituslausunnoissaan ottaisivat kantaa muutoksenhakijan vaatimuksiin sekä riittävästi perustelisivat oman kantansa.

Toisin sanoen viranomaisilla on yleinen velvollisuus aktiivisesti myötävaikuttaa asian selvittämiseen sekä hallintomenettelyssä että oikeudenkäyntivaiheessa. Tämä selvittämisvelvollisuus koskee myös sellaista selvitystä, joka ei tue viranomaisen omaa kantaa asiassa.

Muutoksenhaun näkökulmasta tärkeää olisi myös, että eläkelaitokset valituslausunnoissaan ottaisivat kantaa muutoksenhakijan vaatimuksiin ja väitteisiin sekä riittävästi perustelisivat oman kantansa.

Uuden hallintoprosessilain tarkoituksena on ollut lähinnä täydentää ja täsmentää aikaisemmin voimassa ollutta hallintolainkäyttölakia ja siirtää hallintolainkäytössä muodostuneita soveltamiskäytäntöjä lain tekstiin. Lisäksi laki sisältää kokonaan uusia menettelysäännöksiä. Laissa on otettu huomioon pääosin hallintolainkäyttölain voimaantulon jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tapahtunut kehitys.

Lainkäyttö yhtenäisemmäksi

Ylipäätään kun menettelysäännökset on entistä yksityiskohtaisemmin kirjattu lakiin, lainkäytön toivotaan jatkossa olevan aikaisempaa yhtenäisempää. Tavoitteena on ollut myös, että asianosaiset (myös asianosaisasemassa olevat viranomaiset) ja heidän asiamiehensä olisivat riittävästi selvillä prosessuaalisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Lisäksi hallituksen esityksessä on todettu, että laissa korostettaisiin nykyistä enemmän päätöksen tehneen hallintoviranomaisen velvollisuuksia asian selvittämisessä.

Määräaika lisäselvitysten toimittamiselle

Lain tavoitteeksi on asetettu myös prosessinjohdon tehostaminen. Uusina säännöksinä hallintoprosessilakiin on tullut muun muassa pykälä tuomioistuimen prosessinjohdosta (HOL 35 §) ja pykälä selvityksen rajoittamisesta (HOL 46 §), joka konkretisoi osaltaan 35 §:stä ilmenevää tuomioituimen prosessinjohtoa.

Erityisesti työkyvyttömyyseläkeasioissa ongelmana on välillä ollut, että muutoksenhakija toimittaa jatkuvasti uutta selvitystä niin, että asiaa ei saada ratkaistua kohtuullisessa ajassa. Uutena säännöksenä hallintoprosessilakiin on nyt tullut 46 §, joka mahdollistaa määräajan asettamisen lisäselvityksen toimittamiselle silloin, kun tuomioistuin katsoo asian tulleen riittävästi selvitetyksi.

Määräajan jälkeen toimitettua selvitystä ei tarvitse ottaa huomioon, jos siitä ei ilmene olennaista uutta.

Itselläni ei ole tiedossa, että työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa tai vakuutusoikeudessa olisi kuitenkaan vielä jätetty ottamatta huomioon määräajan jälkeen toimitettua selvitystä.

Selvityksen rajoittamisen mahdollisuus on hyvä pitää mielessä yhtenä mahdollisena prosessinjohtokeinona. Viime kädessä on muutoksenhakuelimen vastuulla, että valitusasiat ratkaistaan kohtuullisessa ajassa.

Työeläkeasioiden ja yleisemminkin toimeentuloturvan muutoksenhaun menettelyä käsitellään lokakuussa ilmestyvässä kirjassa Muutoksenhaku toimeentuloturvassa – Toimeentuloturva-asioiden käsittely vakuutusoikeuden toimialalla (Edita, 2021).


Etk.fi-blogissa vierailevat asiantuntijat kirjoittavat Vieraskynä-tunnuksen alla. Heli-Anna Haukilahti on vakuutusoikeustuomari ja yksi lokakuussa 2021 ilmestyvän Muutoksenhaku toimeentuloturvassa -kirjan kirjoittajista. Aiemmin hän on työskennellyt työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.