Blogilistaus
23.8.2021 Anu Polvinen

Osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuus alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä on kasvanut viime vuosina. Tutkimuksemme mukaan osatyökyvyttömyyseläkkeeltä siirrytään kohtuullisen harvoin täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle. Tämä on hyvä asia työurien pidentämisen kannalta, sillä suurin osa osatyökyvyttömyyseläkeläisistä työskentelee eläkkeen ohessa, kun vastaavasti täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajista vain harva jatkaa työssä.

Tarkastelimme tutkimuksessamme, kuinka pysyvä tila osatyökyvyttömyyseläke on ja mitkä tekijät ovat yhteydessä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Neljän vuoden seurannan aikana kolmannes osatyökyvyttömyyseläkkeen saajista siirtyi täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle ja noin puolella osatyökyvyttömyyseläke jatkui koko seuranta-ajanjakson.

Monet yksilötason tekijät olivat yhteydessä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Osatyökyvyttömyyseläkkeeltä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen oli yleisempää miehillä, vanhemmilla osatyökyvyttömyyseläkkeensaajilla, vähemmän koulutetuilla sekä niillä, joiden osatyökyvyttömyyseläke oli voimassa toistaiseksi tai jotka olivat siirtyneet osatyökyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden vuoksi.

Matala koulutus lisäsi riskiä siirtyä osatyökyvyttömyyseläkkeeltä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle

Koulutus oli yksi vahva tekijä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Vähemmän koulutetut siirtyivät osatyökyvyttömyyseläkkeeltä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle useammin kuin korkeasti koulutetut.

Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että työolot liittyvät vahvasti työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Vähemmän koulutetuilla on usein fyysisesti raskaammat työolot kuin korkeammin koulutetuilla, mikä voi osaltaan lisätä riskiä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiselle.

Mielenterveyssyiden vuoksi alkaneet osatyökyvyttömyyseläkkeet muuttuvat muita useammin täysiksi työkyvyttömyyseläkkeiksi

Osatyökyvyttömyyseläkkeensaajista noin viidesosa oli siirtynyt mielenterveyden häiriöiden vuoksi osatyökyvyttömyyseläkkeelle. He siirtyivät muita useammin täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle kuin esimerkiksi ne, jotka olivat siirtyneet osatyökyvyttömyyseläkkeelle tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi.

Syitä tähän voidaan arvioida. On mahdollista, että mielenterveyssyiden vuoksi osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden terveys heikkenee nopeammin kuin muiden. Toisaalta työllistyminen ja työssä pysyminen mielenterveyden häiriöistä kärsivillä voi olla vaikeampaa kuin muilla.

Osatyökyvyttömyyseläke on täyttä työkyvyttömyyseläkettä parempi vaihtoehto

Osatyökykyisten työssäkäynnin tukeminen on tärkeää, sillä osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleva on tavallisesti vielä mukana työelämässä. Sen sijaan täysi työkyvyttömyyseläke tarkoittaa tavallisimmin poistumista kokonaan työmarkkinoilta. Lähes 80 prosenttia osatyökyvyttömyyseläkkeensaajista käy osa-aikaisesti työssä. Työssäkäynnillä on monia positiivisia vaikutuksia sekä yhteiskunnalle että yksilölle itselleen. Työssäkäynti mm. pidentää työuria, luo sosiaalisia kontakteja sekä lisää taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia.

Osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuus alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä on kasvanut viime vuosina. Nykyään lähes kolmannes uusista työkyvyttömyyseläkkeistä on osatyökyvyttömyyseläkkeitä. Osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet ovat useimmiten naisia ja yli 55-vuotiaita. Suurin osa osatyökyvyttömyyseläkkeensaajista on siirtynyt eläkkeelle tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi.

Aineistona rekisteritiedot

Kirjoitus perustuu Scandinavian Journal of Public Health -lehdessä julkaistuun artikkeliin: ”Determinants of transition from partial to full disability pension: a register study from Finland (Julkari.fi)”.

Aineistona oli Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen rekisteritiedoista muodostettu 70 prosentin otos osatyökyvyttömyyseläkkeensaajista (N=5277), jotka olivat siirtyneet osatyökyvyttömyyseläkkeelle vuosina 2010 tai 2011. Henkilöt olivat 30–55 -vuotiaita seurannan alussa. Heitä seurattiin neljä vuotta osatyökyvyttömyyseläkkeen alkamisajankohdasta alkaen.

Kommentit (3)

  1. Joo tässä pelkällä osatyökyvyttömyyden varassa, en ole työkykyinen ja yritin siirtyä kokonaan työkyvyttömäksi eläkkeen saajaksi ja olisin eläkkeen turvin pystynyt hoitamaan kaiken talouspuolen. 4 lääkärin lausuntoa mm Oys kirjoitettuja ei riittänyt ELO lle vaan itsepäisesti vakuutus lääkäri hylkäsi kaikki joten jouduin ulos ottoon, nyt valtion elättinä. Tämmöisenkö mafian Suomen valtio hyväksyy?

  2. Mielenkiintoinen tilanne: tuttavani on jäänyt osatyökyvyttömyyseläkkeelle jo vuoden 2000 paikkeilla, vaikka työkyky ei ole parantunut, päinvastoin, olisi hän kuntonsa puolesta kykenevä tekemään nykyistä enemmän töitä, mutta aikanaan määritelty tuloraja pitää hänet kotona.

  3. Mulla sama tilanne kun Simolla,Erikoislääkärin lausunnot löytyy etten ole työkykyinen,niin Elon ns.vakuutuslääkäri torppaa koko ajan valitukset!!En ymmärrä miten Normilekuri voi torpata erikoislekurin lausunnot!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.