Blogilistaus
21.9.2017 Jyri Liukko

Syntyvyys on kuluneen kuuden vuoden aikana laskenut jyrkästi, ja tänä vuonna lasku näyttää jatkuvan. Syntyvyyden nopea vähentyminen on herättänyt keskustelua myös eläkejärjestelmän ja koko julkisen sektorin taloudellisesta kestävyydestä. Ongelmalliseksi julkisen talouden kannalta tilanne muuttuu silloin, jos alhainen syntyvyys jatkuu pitkään.

Jos asiaa katsoo historian valossa, syntyvyys voi kääntyä jälleen nousuun, mikäli myönteinen talouskehitys jatkuu – erityisesti jos työttömyys ja työelämän epävarmuus samalla vähenevät. Näin voisi päätellä siitä, miten syntyvyys on historian varrella reagoinut taloussuhdanteisiin monissa vauraissa teollisuusmaissa. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen.

Taloustilanteen ja syntyvyyden yhteyttä eri maissa käsittelevien tutkimusten perusteella syntyvyys on usein kohonnut noususuhdanteen aikana ja laskenut taloudellisesti heikompina ja epävarmempina aikoina, vaikka tutkimusnäyttö ei täysin yksiselitteistä olekaan. Tilanne vaihtelee maittain ja aikakausittain, ja joissakin tapauksissa taloussuhdanteiden ja syntyvyyden yhteys on ollut epäselvä tai sitä ei ole havaittu. Syntyvyyteen vaikuttavat monet muutkin tekijät, jotka voivat vahvistaa tai heikentää taloudellisten suhdanteiden merkitystä.

Syntyvyyden vaihtelu taloussuhdanteiden mukaan on yleensä ollut suhteellisen pientä. Lisäksi taloussuhdanteet ovat heijastuneet erityisesti lasten hankinnan ajoittamiseen. Tämän vuoksi esimerkiksi talouslamojen vaikutukset syntyvyyteen eivät juuri ole näkyneet pitkän aikavälin syntyvyystrendeissä.

Yhteiskuntapoliittiset toimenpiteet voivat vaikuttaa syntyvyyteen

Taloudellisten suhdannevaihteluiden mittareina tutkimuksissa on käytetty muun muassa bruttokansantuotteen muutosta ja työttömyyttä. Taloussuhdanteisiin liittyvistä ilmiöistä erityisesti työttömyys ja työelämän epävarmuus näyttävät olevan keskeisiä syntyvyyteen yhteydessä olevia tekijöitä. Esimerkiksi 2000-luvun finanssikriisien jälkeen kasvava työttömyys on ollut yhteydessä syntyvyyden alentumiseen monissa Euroopan maissa. Voimakkainta tämä ilmiö on ollut niissä maissa, joihin lama osui pahiten.

Kaiken kaikkiaan syntyvyyden vähentyminen taantumien aikana on usein ollut väliaikaista. Heikon talous- ja työllisyystilanteen jälkeen syntyvyys on yleensä pienellä viipeellä lähtenyt nousuun tai ainakin sen vähentyminen on hidastunut.

Suomen kohdalla tästä aaltoliikkeestä voidaan havaita viitteitä tarkastelemalla syntyvyyden vaihtelua edellisten vuosikymmenien aikana. 1980-luvun lopun ja 2000-luvun alun nousukausilla syntyvyys kohosi, kun taas 1990-luvun laman jälkeisinä korkean työttömyyden vuosina ja 2010-luvun epävarman talouskehityksen aikana syntyvyys heikkeni (kuvio 1). Yhteiskuntapoliittiset toimenpiteet voivat kuitenkin vaikuttaa taloudellisen tilanteen ja syntyvyyden väliseen yhteyteen paljonkin. 1990-luvun lamaa pidetään usein esimerkkinä tästä. Suomessa sosiaaliturvan ja perhepolitiikan (mm. lasten kotihoidon tuki) on arveltu hillinneen laman vaikutusta syntyvyyteen erityisesti 1990-luvun alussa, jolloin syntyvyys oli korkealla lamasta ja työttömyydestä huolimatta.

Kokonaishedelmallisyysluku Suomessa vuosina 1970-2016

Syntyvyyden muutoksia kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä

Jos historia toistaa itseään syntyvyyden vaihtelussa taloussuhdanteiden mukaan, kuten monissa maissa edellisten vuosikymmenien aikana, ei kovin suureen huoleen ole vielä aihetta. Viimeaikainen syntyvyyden aleneminen on kestänyt vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Esimerkiksi vuonna 2010 syntyvyys (kokonaishedelmällisyysluvulla mitattuna) oli Suomessa pitkän nousukauden jälkimainingeissa korkeammalla kuin yhtenäkään vuonna 1970-luvun alun jälkeen.

Suomessa syntyvyyden ja taloussuhdanteiden yhteys ei kuitenkaan ole ollut yksiselitteistä. Lukuisat eri tekijät voivat vaikuttaa siihen, miten syntyvyys tällä kertaa reagoi talouden orastavaan piristymiseen.

Selvää on ainoastaan se, että syntyvyyden muutoksia kannattaa tarkastella taloussuhdanteita pidemmällä aikajänteellä, samoin kuin muitakin eläketurvan kestävyyteen liittyviä kysymyksiä.

Kirjallisuutta aiheesta:

Goldstein, J.R. & Kreyenfeld, M. & Jasilioniene, A. & Örsal, D. K. (2013) Fertility Reactions to the ”Great Recession” in Europe: Recent Evidence from Order-Specific Data.
Demographic Research 29, 85–104.

Miettinen, A. (2015) Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Perhebarometri 2015. Väestöliitto.

Miettinen, A. & Jalovaara, M. (2016) Stable employment – more babies? Life stage and educational differences in the effects of labour market attachment on first birth among Finnish men and women. Working Papers on Social and Economic Issues 15/2016, Turku Center for Welfare Research.

Sobotka, T. & Skirbekk, V. & Philipov, D. (2011) Economic recession and fertility in the developed world. Population and Development Review 37 (2), 267–306.

Örsal, D. K. & Goldstein, J.R. (2010) The Increasing Importance of Economic Conditions on Fertility. Working paper 14/2010, Max Planck Institute for Demographic Research.

Kommentit (19)

  1. 
    عالی است مطلب تدوین شده توسط شما بی مر لثه ایجاد
    الفت کردن شده است و من مطمئن هستم که این پست درخصوص بی
    نهایت از وبلاگ نویسان ستوده است

    my web site; الگوریتم بازی انفجار

  2. 
    معنای مطلب ی این نبا از نظر بی اندازه از افراد کم قیمت
    و کامل نیست ولی جان نثار از محتواها سکوی پرتاب موشک
    ها و بلاگ ها پیرامون این مطلب در وب وجود دارند که می توان
    از آنها استفاده بهتری داشت

    My website … بهترین فیلتر شکن برای بازی کامپیوتر

  3. 
    من این مطلب را خواندم و می توانم این پیام را به افراد دیگر
    بی قراری پیشنهاد کنم

    Stop by my web site – سایت پیش بینی

  4. 
    این یادداشت مشاوره و پیشنهاد مناسب درخصوص کسانی است که
    می خواهند اطراف محتویات متماثل بوسیله این مطلب مطالعه بیشتری داشته باشند

    Also visit my page; الگوریتم بازی انفجار

  5. 
    مضمون ی این نبا از نظر کثرت از
    افراد مفت و کامل نیست ولی
    جانباز از محتواها مرکز مجازی در اینترنت ها و بلاگ ها پیرامون این مطلب در وب وجود دارند که می توان از آنها استفاده بهتری داشت

    Also visit my web-site … سایت شرط بندی معتبر خارجی

  6. 
    مضمون ی این پیغام از نظر وافر از افراد
    رخیص و کامل نیست ولی ازجان گذشته از محتویات مرکز مجازی در اینترنت ها و بلاگ ها پیرامون این مطلب در وب وجود دارند که می توان از آنها استفاده بهتری داشت

    Here is my homepage; سایت شرط بندی معتبر داخلی

  7. 
    معنای مطلب ی این نبا از نظر وافر
    از افراد کم ارزش و کامل نیست
    ولی فدایی از محتواها سکوی پرتاب موشک ها و بلاگ ها پیرامون
    این مطلب در وب وجود دارند که می
    توان از آنها استفاده بهتری داشت

    Review my homepage :: فیلتر شکن PC

  8. 
    این مطلب مشاوره و پیشنهاد مناسب به خاطر کسانی است که می خواهند اکناف مطالب قرین به
    این مطلب مطالعه بیشتری داشته باشند

    Also visit my homepage … بهترین فیلتر شکن برای ویندوز

  9. 
    سلام . من قسم می خورم که این مطلب گویا است و
    شاید هیچ کس نتواند نبا مشابه بوسیله این مطلب را تو وبلاگ بی پرده کند چون بی نهایت
    آزگار است

    Also visit my blog post … حمل و نقل بین المللی دریایی

  10. ในหน้านี้พวกเราจะชี้แจงทุกอย่างที่คุณต้องทราบเกี่ยวกับการแจกฟรีสปิน 2020 และก็แบ่งปันรายชื่อคาสิโนออนไลน์ที่ยอมรับค่าเงินไทยรวมทั้งดอลล่าร์ คาสิโนแจกเครดิตฟรี
    ไม่ต้องฝาก ถอนได้ 2020 คาสิโนออนไลน์ชอบให้ข้อแนะนำชนิดนี้และจะช่วยทำให้คุณได้รับเงินจริงเพิ่มขึ้นเรื่อยๆหากคุณปฏิบัติตามอย่างถูกวิธี เหมือกับที่เว็บไซต์ W88 พนันออนไลน์ กีฬา คาสิโน ที่นี่คุณจะพบคำแนะนำฟรีสปินไม่ต้องฝาก 2020
    ที่รุนแรงที่สุดในประเทศไทย รวมทั้งเวอร์ชั่นมือถือและได้เรียนข้อดีข้อบกพร่องของการใช้โบนัสฟรีสปินในระหว่างการเล่นพนันออนไลน์ของคุณ
    ฟรีสปินแบบไม่ฝากเงิน
    ฟรีสปินแบบไม่ฝากเงิน หรือ ฟรีสปินเครดิตฟรีของสล็อตออนไลน์เรียกว่าเป็นเกมที่ได้รับความนิยมเยอะที่สุดในบรรดาผลิตภัณฑ์การเดิมพันออนไลน์ทั้งหมดทั้งปวงและมีเหตุมีผลสำหรับที่มาความนิยมดังที่กล่าวมาแล้วนี้

    สิ่งแรกเลยคือมัน เล่นง่ายสุดๆ สล็อตออนไลน์เป็นเกมที่ช่องทางมีความหมายว่าผู้เล่นไม่มีความจำเป็นที่ต้องมีความถนัดพิเศษใดๆเพื่อชนะ สิ่งที่คุณจำเป็นต้องทำคือเพียงแค่หมุนวงล้อแล้วก็ดูสัญลักษณ์เกมประกอบขึ้นเป็นชุดรวมทั้งดูว่าจะชนะอะไรบ้างจากการผสมตัวเครื่องหมาย
    ประการลำดับที่สอง RTP ของสล็อตออนไลน์มีออกจะสูงทำให้คุณมีโอกาสชนะเงินจริง
    ท้ายที่สุดมีคาสิโนฟรีสปินที่ไม่ต้องฝากเงินเยอะๆที่พร้อมจะมอบโบนัสพิเศษให้คุณซึ่งจะช่วยให้คุณเล่นสล็อตได้มากขึ้น
    ช่วงนี้มาเอ่ยถึงรายละเอียดของโบนัสฟรีสปิน 2020 ฟรีสปินโบนัสที่ไม่ต้องฝากเงินมันใช้งานยังไง ข้อดีขอเสียของรับโบนัสฟรีสปินแบบไม่ฝากและก็คุณจะหาคาสิโนออนไลน์ที่ดีที่สุดพร้อมฟรีสปินเพื่อเล่นด้วยเงินจริงได้อย่างไร

    Also visit my web-site; w88 คาสิโนออนไลน์

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.