Skip to main content

Miltä Suomen eläketurva näyttää OECD-vertailussa?

Ilmoittaudu mukaan 4.2. tutkimusseminaariin:

  • OECD:n asiantuntijat esittelevät Pensions at a Glance -raportin tuloksia
  • Aiheena myös eläkeuudistusten ja ei-tyypillisten työsuhteiden vaikutus eläketurvaan
  • Keskustelemassa mm. Hervé Boulhol (OECD), Karl Hinrichs (Bremenin yliopisto) ja Bernhard Ebbinghaus (Oxfordin yliopisto).
Blogi.

Blogi

Tilinpäätös EU-puheenjohtajuuskaudelta jäi plussalle

Suomen puolivuotinen EU:n puheenjohtajuuskausi päättyi viime vuoden lopussa. Kauden teemana sosiaaliturvan yhteensovittamisen hallintotoimikunnassa oli keskinäisen avunannon ja vilpittömän yhteistyön vahvistaminen. Lue yhteyspäällikkö Noora Alleniuksen kokemuksista.

Blogi

OVE:n kautta eläkkeelle

Joulukuun puoliväliin mennessä 34 500 henkilöä oli valinnut osittaisen vanhuuseläkkeen. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa tullut uusi eläkelaji kiinnostaa suuresti kansalaisia. Nyt kolme vuotta myöhemmin voi arvioida, mitä OVE:lle siirtyneet ovat valinneet sittemmin, kirjoittaa ekonomisti Janne Salonen.

Työeläke-lehti

Satu Huber: Hajautus kaventunut työeläketoimialalla

Työelävakuuttajien etujärjestön Telan puheenjohtaja Satu Huber suhtautuu kriittisesti työeläkealan keskittymiseen yhä harvempien käsiin. Uusimmassa Työeläke-lehdessä Huber puolustaa hajautuksen etuja.

Etk.fi – avain asiantuntijan työeläketietoon