Suomen työeläkkeensaajat svt_merkki_harmaa

Keskimääräinen vanhuuseläke 1 488 euroa kuukaudessa

Työeläkejärjestelmän keskimääräinen vanhuuseläke vuonna 2015

työeläkkeensaajat_2015_suomi

Vanhuuseläkkeensaajien keskimääräinen työeläke oli vuoden 2015 lopussa 1 486 euroa kuukaudessa. Miesten keskimääräinen kuukausieläke oli 1843 euroa ja naisten 1 197 euroa. Vanhuuseläkkeelle vuonna 2015 siirtyneiden keskimääräiset työeläkkeet olivat selvästi suurempia kuin kaikkien vanhuuseläkettä saaneiden. Naisten eläke oli yli 300 euroa suurempi (1 515 €/kk) ja miesten 240 euroa suurempi (2 083 €/kk).

Vuoden 2015 lopussa vanhuuseläkettä sai työeläkejärjestelmästä kaikkiaan 1 218 000 henkilöä ja vuoden aikana vanhuuseläkkeelle siirtyi 55 000 henkilöä.

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle

Työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet ja -eläkkeellä olleet vuosina 2000-2015

tke_verkko_suomi

Vuonna 2015 siirtyi työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle 18 600 henkilöä. Yli kolmasosalla (6 500) työkyvyttömyyden syynä oli jokin tuki- ja liikuntaelinten (TULE) sairaus. Seuraavaksi yleisimpiä olivat mielenterveyssyyt, joiden osuus oli 28 prosenttia (5 200).

Vaikka TULE-sairaudet ovat yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle, niin työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla TULE-sairaudet ovat vasta toiseksi suurin ryhmä. Suurimman ryhmän muodostavat mielenterveyssyyt, joiden perusteella työkyvyttömyyseläkkeellä oli vuoden 2015 lopussa 66 500 henkilöä. TULE-sairauksien perusteella eläkettä sai 43 900 henkilöä. Mielenterveyssyihin perustuvat eläkkeet myönnetään selvästi nuoremmille kuin TULE-sairauksiin perustuvat ja siksi niitä maksetaan myös keskimäärin kauemmin. Vuonna 2015 mielenterveyssyistä eläkkeelle siirtyneistä yli puolet oli alle 50-vuotiaita, kun vastaavan ikäisten osuus TULE-sairauksissa oli vain 16 prosenttia.

Sekä työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden että eläkettä saaneiden lukumäärät ovat selvästi laskeneet vuodesta 2008 alkaen. Laskua on tapahtunut kaikissa suuremmissa sairauspääryhmissä.

Työeläkkeelle siirtyi 74 000 henkilöä

Vuonna 2015 siirtyi työeläkkeelle kaikkiaan 74 000 henkilöä, 3700 enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvu kohdistui vanhuuseläkkeisiin, jolle siirtyi lähes 55 000 henkilöä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on laskenut jo useampana vuotena. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 18 600 henkilöä.

Vuosina 2010-2015 eläkkeelle siirtyneet

Vanhuus-
eläke
Työ-
kyvyt-
tömyys-
eläke
Työttö-
myys-
eläke
Maa-
talouden
erityis-
eläke
Kaikki
siirty-
neet
Osa-
aika-
eläke
2010 44 100 22 900 3 300 600 70 700 9 800
2011 47 000 23 000 1 300 700 71 600 6 800
2012 48 000 20 500 600 69 000 3 700
2013 52 300 20 400 600 73 300 5 000
2014 50 800 18 800 700 70 300 3 400
2015 54 800 18 600 600 74 000 3 700

Uusin julkaisu

Tilaston taulukot

Lisätietoa tilastopalvelusta

Kuvaus

Suomen työeläkkeensaajat

Tuottaja: Eläketurvakeskus
Tilaston kotisivu: Suomen työeläkkeensaajat 
Aihealue: Sosiaaliturva
Tilasto kuuluu Suomen viralliseen tilastoon (SVT): Kyllä

Kuvaus

Tilasto antaa kokonaiskuvan Suomentyöeläkkeensaajista.

Tietosisältö

Tilasto sisältää keskeiset tiedot kaikista Suomen työeläkkeensaajista,  työeläkkeelle siirtyneistä ja työeläkemenosta. Lisäksi julkaisussa on tietoja työkyvyttömyyseläkeratkaisuista.

Käytetyt luokitukset

Yksityinen ja julkinen sektori, eläkelaji, sukupuoli ja ikä, eläkkeen suuruus, tautiluokitus ICD-10, alueluokitus: kunta, maakunta, asuinmaa

Tietojenkeruumenetelmät ja tietolähde

Työeläkkeensaajia, työeläkkeelle siirtyneitä ja työeläkemenoa koskevat tiedot perustuvat eläkerekisterin tietoihin. Myös työkyvyttömyyseläkkeiden ratkaisuja koskevat tiedot saadaan eläkerekisteristä. Eläkerekisteriin tallennetaan tiedot työeläkelaitoksissa tehdyistä eläkepäätöksistä.

Aluetiedot perustuvat Kelan väestötietoihin. Niitä täydennetään työeläkelaitoksilta saaduilla tiedoilla ulkomaille maksetuista lähdeveronalaisista työeläkkeistä.

Päivitystiheys

Suppeampi Tilasto Suomen työeläkkeensaajista ilmestyy kerran kuukaudessa ja laajempi tilastojulkaisu Suomen työeläkkeensaajat kerran vuodessa.

Valmistumis- tai julkistamisaika

Kuukausitilasto ilmestyy seuraavan kuukauden puolivälin aikaan ja vuositilasto  seuraavan vuoden syksyllä. Tarkempi aika on ilmoitettu Julkistamiskalenterissa.

Aikasarja

Tilastoa on tuotettu vuodesta 1996 alkaen. Vuosina 2005–2013 tilasto oli nimeltään Suomen työeläkkeen-saajat ja vakuutetut. Tilaston tietosisältöä laajennettiin vuosina 2002–2007, jolloin mukaan otettiin tietoja työeläkevakuutetuista, eläkkeellesiirtymisiästä ja työkyvyttömyyseläkeratkaisuista. Vuodesta 2014 lähtien tilasto ei enää sisällä tietoja työeläkevakuutetuista, eläkkeellesiirtymisiästä eikä työeläkekuntoutuksesta, josta tietoja julkaistiin tilastossa vuosina 1996–2013.

Tietoja aikasarjojen vertailukelpoisuudesta on esitetty tilaston laatuselosteessa kohdassa Tilastojen yhtenäisyys ja vertailukelpoisuus.

Asiasanat

sosiaalivakuutus, eläke, työeläke, vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke, osa- ja täysi työkyvyttömyyseläke, työttömyyseläke, maatalouden erityiseläke, osa-aikaeläke, eläkkeelle siirtyminen, työkyvyttömyyseläkeratkaisu

Käsitteet ja määritelmät

Käsitteet ja määritelmät

Tilastoyksiköt

Työeläkemeno

Työeläkemeno sisältää tilastovuoden aikana yksityiseltä ja julkiselta sektorilta maksetut lakisääteiset eläkkeet sekä työnantajan kustantamat vapaaehtoiset rekisteröidyt lisäeläkkeet, mutta ei kuntien vanhojen sääntöjen mukaan maksettuja eläkkeitä.

Työeläkettä saavat

Omaan työuraan perustuvaa eläkettä saavia ovat työeläkejärjestelmästä vanhuus-,työkyvyttömyys-, työttömyys-, maatalouden erityis- tai osa-aikaeläkettä tilastovuoden viimeisenä päivänä saavat. Kaikki työeläkettä saavat sisältävät edellisten lisäksi perhe-eläkettä saavat. Työeläkettä voidaan maksaa samanaikaisesti sekä useamman eläkelain että useamman eläkelajin mukaan.

Työeläkkeelle siirtyneet

Omaan työuraan perustuvalle eläkkeelle siirtyneet ovat henkilöitä, joiden omaan työuraan perustuva eläke (vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai maatalouden erityiseläke) on alkanut tilastovuoden aikana. Lisäksi edellytetään, etteivät henkilöt ole saaneet mitään em. eläkettä ainakaan kahteen vuoteen.

Sektorikohtainen tarkastelu tehdään aina kyseisen sektorin kannalta. Jos henkilö on siirtynyt eläkkeelle toiselta sektorilta jo ennen tilastovuotta ja siirtyy tilastovuonna eläkkeelle toiselta sektorilta, kirjautuu hän tilastovuonna vain jälkimmäisen sektorin lukuihin, ei enää kaikkien eläkkeelle siirtyneiden lukuihin. Ts. koko työeläkejärjestelmää koskeviin lukuihin henkilö kirjautuu vain sinä tilastovuonna, kun ensimmäinen eläke alkaa. Taulukoiden sektorikohtaiset luvut eivät siten ole yhteenlaskettavia.

Vanhuuseläkkeelle siirtyneet ovat henkilöitä, joiden vanhuuseläke on alkanut tilastovuonna ja jotka eivät ole saaneet mitään omaa eläkettä ainakaan kahteen vuoteen. Työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeiden sekä maatalouden erityiseläkkeiden kohdalla edellytetään, että henkilöt eivät ole saaneet kyseisen eläkelajin mukaista eläkettä kahteen vuoteen. Työkyvyttömyyseläkkeiden eri alalajien kohdalla edellytetään, että henkilöt eivät ole saaneet minkään lajista työkyvyttömyyseläkettä kahteen vuoteen.

Osa-aikaeläkkeelle siirtyneitä ei lasketa mukaan kaikkiin työeläkkeelle siirtyneisiin. Osa-aikaeläkkeensaajat tulevat mukaan eläkkeelle siirtyneisiin vasta sinä vuonna, kun heillä alkaa jokin muu omaan työuraan perustuva eläke, useimmiten vanhuuseläke. Osa-aikaeläkkeelle siirtyneistä julkaistaan erillinen taulukko (taulukko 24).

Työkyvyttömyyseläkeratkaisut ja hylkäysprosentti

Työkyvyttömyyseläkeratkaisuja koskevissa taulukoissa (taulukot 26 ja 27) ovat mukana kaikki ratkaisun tehneiden työeläkelaitosten uusia hakemuksia koskevat päätökset tilastovuodelta. Hakemus katsotaan uudeksi, mikäli hakijalla ei ole neljään vuoteen ollut maksussa työkyvyttömyyseläkettä eikä hän ole kyseisenä aikana saanut eläkehakemukseensa hylkäävää päätöstä.

Hylkäysprosentti on hylkäysten osuus kaikista uusia hakemuksia koskevista päätöksistä.

Muut taulukoissa käytetyt käsitteet

Eläkelaji

Työeläkejärjestelmän eläkelajeja ovat vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, maatalouden erityis- ja osa-aikaeläkkeet sekä perhe-eläkkeet. Eläkelajien tilastovuotta koskeva tarkempi sisältö (esim. myöntämisperusteet ja ikärajat) on esitetty kunkin tilastovuoden julkaisun luvussa 1.3 Eläke-etuudet.

Eläkesektori

Julkaisun taulukoissa on tilastoitu koko työeläkejärjestelmän kattavien lukujen lisäksi myös eläkesektorikohtaiset luvut yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Sektorien tarkempi sisältö on esitetty kunkin tilastovuoden julkaisun luvussa 1.1. Yleistä.

Työeläkettä saava luetaan aina siihen sektoriin, jolta hän saa vähintään yhtä tarkasteltavaa eläkettä. Jos henkilö saa eläkettä molemmilta sektoreilta, hän kirjautuu molempien sektoreiden lukuihin, mutta on koko työeläkejärjestelmän luvuissa vain kerran.

Työeläkkeelle siirtynyt lasketaan sektorikohtaisiin lukuihin, jos eläkkeelle siirtyminen kyseiseltä sektorilla tapahtuu tilastovuonna. Koko työeläkejärjestelmän lukuihin henkilö kirjautuu vain sinä tilastovuonna, kun ensimmäinen eläke alkaa.

Työkyvyttömyyseläkeratkaisu kirjautuu sille sektorille, jonka piiriin ratkaisun tehnyt eläkelaitos kuuluu. Ratkaisun tekee viimeinen eli pääasiallisesta eläketurvasta vastaava laitos. Pääsääntöisesti ratkaisun tekee vain yksi eläkelaitos. Vain kahden rinnakkaisen työsuhteen tapauksessa yhtä hakemusta koskeva ratkaisu voi kirjautua molemmille sektoreille.

Työeläkevakuutettu kirjautuu aina sen sektorin lukuihin, millä sektorilla henkilö työskentelee (ja/tai saa eläkettä). Jos henkilö työskentelee (ja/tai saa eläkettä) molemmilla sektoreilla, hän kirjautuu molempien sektoreiden lukuihin.

Eläkkeen suuruus

Tilastossa esitetyt rahamäärät ovat kuukausieläkkeiden bruttomääriä. Työeläkettä voi pienentää yhteensovitus, jos henkilölle maksetaan sotilastapaturma-, liikenne- tai tapaturmavakuutuslain mukaisia korvauksia. Ne vähennetään karttuneesta työeläkkeestä. Nämä ns. SOLITA -korvaukset saattavat olla niin suuria, että työeläkettä jää maksettavaksi vain vähän tai ei lainkaan. Yhteensovituksen vuoksi nollan suuruista työeläkettä saavat ovat kuitenkin mukana kaikissa tilaston luvuissa.

Työeläkkeensaajan ja työeläkkeelle siirtyneen työeläke sisältää kaikkien tilastovuoden lopussa maksussa olleiden omaan työuraan perustuvien eläkkeiden euromäärät molemmilta sektoreilta. Eläkkeeseen sisältyy sekä perus- että rekisteröityjen lisäeläkkeiden euromäärät. Jos tilastovuoden aikana eläkkeelle siirtyneen eläke on ehtinyt päättyä ennen tilastovuoden loppua, työeläkkeen määräksi tilastoidaan eläkkeen päättymishetkellä maksussa ollut eläke.

Osa-aikaeläkkeensaaja ei saa samanaikaisesti muuta omaan työuraan perustuvaa työeläkettä, joten osa-aikaeläkkeensaajan ja osa-aikaeläkkeelle siirtyneen työeläke sisältää ainoastaan osa-aikaeläkkeen euromäärän.

Kokonaistyöeläke sisältää edellisten lisäksi myös eläkkeensaajan mahdollisen perhe-eläkkeen. Kokonaistyöeläke on tilastoitu ainoastaan kaikkia työeläkettä koskevissa taulukoissa (taulukot 5 ja 5.1) sekä ulkomailla asuvien työeläkkeensaajien taulukoissa (taulukot 28 ja 29). Kokonaistyöeläkettä ei lasketa työeläkkeelle siirtyneille.

Keskimääräiset työ- ja kokonaistyöeläkkeet ovat aritmeettisia keskiarvoja. Joissakin taulukoissa on lisäksi esitetty mediaanieläke. Mediaanieläke on aineiston keskimmäisen havainnon eläke eli puolet eläkkeensaajista saa mediaanieläkettä pienempää ja puolet sitä suurempaa eläkettä.

Ikä

Työeläkkeelle siirtyneiden taulukoissa käytetään ikää eläkkeen alkaessa. Muissa taulukoissa on ikä tilastovuoden lopussa.

Keskiarvoikä on ikien aritmeettinen keskiarvo. Työeläkkeensaajille se lasketaan iästä tilastointivuoden lopussa ja työeläkkeelle siirtyneille iästä eläkkeen alkaessa.

Mediaani-ikä on aineiston keskimmäisen havainnon ikä.

Eläkkeellesiirtymisiän odote eli odotettavissa oleva eläkkeellesiirtymisikä on perinteisten keskiarvon ja mediaanin rinnalle kehitetty mittari, joka soveltuu paremmin eläkkeelle siirtymisen iässä tapahtuvien muutosten seurantaan. Eläkkeellesiirtymisiän odote on keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä, joka muodostuu tietynikäisille vakuutetuille, jos ikäluokittaiset eläkealkavuudet ja kuolevuudet säilyvät tarkasteluvuoden tasolla. Odote on ikärakenteesta riippumaton.

Tässä tilastossa käytetty odote on laskettu 25-vuotiaalle. Se kuvaa koko työeläkevakuutetun väestön eläkkeellesiirtymisikää, koska tuossa iässä työelämään osallistuminen alkaa vakiintua ja sitä nuorempana eläkkeelle siirtyviä on vähän.

Aluejako

Tilastossa maakunnat luokitellaan tilastovuoden lopussa voimassa olevan alueluokituksen mukaan. Henkilön asuinkunta on vuoden viimeisen päivän asuinkunta. Asuinkuntatiedot saadaan Kelan väestötiedoista.
Ulkomaille maksetuissa eläkkeissä henkilön asuinmaa on tilastovuoden viimeisen päivän asuinmaa. Asuinmaat luokitellaan tilastovuoden lopussa voimassa olevan maaluokituksen mukaan. Asuinmaatiedot saadaan Kelan väestötiedoista, joita täydennetään työeläkelaitoksilta saaduilla tiedoilla.

Työkyvyttömyyden pääasiallinen syy

Työkyvyttömyyden pääasiallisella syyllä tarkoitetaan eläkkeen perusteena olevaa pääsairautta. Vaikka joskus työkyvyttömyyden syynä voi olla pääsairauden lisäksi jokin merkittävä lisäsairaus, tilastot perustuvat vain pääsairauden luokitteluun.

Sairausdiagnoosit ja niitä vastaavat koodit perustuvat vuodesta 1996 lähtien kansainväliseen ICD-10-tautiluokitukseen. Ennen vuotta 1996 myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet perustuvat edelliseen, ICD-9-luokitukseen. Luokittelu tehdään ensisijaisesti uuden tautiluokituksen mukaisena. Vanhan luokituksen mukaiset koodit on pyritty sijoittamaan mahdollisimman tarkasti uuden luokituksen mukaisiin luokkiin.

Palkaton aika

Aika, jolta henkilö saa sosiaalietuutta, josta hänelle karttuu eläkettä. Palkatonta aikaa ovat esimerkiksi vanhempainraha-, sairauspäiväraha- ja työttömyyspäivärahakaudet.

Laatuseloste

Laatuseloste: Suomen työeläkkeensaajat 2014

Suomen työeläkkeensaajat -tilasto tuotetaan Eläketurvakeskuksessa.

Laissa Eläketurvakeskuksesta (ETKL) todetaan Eläketurvakeskuksen (ETK) yhdeksi tehtäväksi harjoittaa toimialaansa kuuluvaa tilastotoimintaa. ETK:ssa tilastojen tuottamisesta vastaa suunnitteluosaston tilastoyksikkö.

Suomen työeläkkeensaajat -tilaston kustannuksista vastaa ETK.

Tilastotietojen relevanssi

Suomen lakisääteinen eläketurva koostuu pääpiirteissään työ- ja kansaneläkejärjestelmistä. Työeläkejärjestelmän eläkkeet ovat ansiosidonnaisia, kansaneläke on puolestaan asumisperusteinen järjestelmä. Suomen työeläkkeensaajat -tilasto antaa kokonaiskuvan Suomen työeläkejärjestelmästä maksetuista eläkkeistä.

Työeläketurvaa hoitavat yksityisellä sektorilla työeläkeyhtiöt, -säätiöt ja -kassat sekä julkisella sektorilla pääasiassa Keva. Eläketurvakeskus toimii työeläkejärjestelmän keskuksena ja kerää mm. työeläkeasioiden hoidon edellyttämät tiedot sille säädettyjen tehtävien hoitamista varten.

Suomen työeläkkeensaajat -tilasto kattaa koko lakisääteisen työeläketurvan lisäksi myös työnantajan kustantaman vapaaehtoisen rekisteröidyn lisäeläketurvan. Vapaaehtoinen työnantajan kustantama rekisteröimätön lisäeläketurva ei sisälly tämän tilaston lukuihin, kuten ei myöskään henkilöiden itsensä kustantama vapaaehtoinen eläketurva. Tilaston ulkopuolelle jäävät myös kansaneläkejärjestelmän eläkkeet sekä sotilasvamma- ja sotilastapaturmalain ja liikenne- ja tapaturmavakuutuslain mukaiset ns. SOLITA-eläkkeet.

Tilastossa esitetään tietoja vuoden lopussa työeläkettä saaneiden sekä vuoden aikana työeläkkeelle siirtyneiden lukumääristä ja keskieläkkeistä. Tilasto sisältää tietoja myös työeläkemenosta, ulkomaille maksetuista työeläkkeistä ja työkyvyttömyyseläkkeitä koskevista ratkaisuista.

Keskeisenä luokittelijana on työeläkejärjestelmän jakautuminen yksityiseen ja julkiseen sektoriin. Lisäksi käytetään myös seuraavia luokituksia: eläkelaji, eläkkeen suuruus, henkilön sukupuoli ja ikä sekä työkyvyttömyyseläkkeiden osalta sairausryhmä (ICD-10). Alueluokituksena käytetään työeläkemenon osalta Suomen maakuntajakoa (http://stat.fi/meta/luokitukset/maakunta/001-2015/index.html) ja ulkomailla asuvien työeläkkeensaajien osalta henkilön asuinmaata ja maaryhmää. Maaryhmien sisältö on selitetty Suomen työeläkkeensaajat 2014 -julkaisun liitteessä 2 sivulla 101 osoitteessa www.etk.fi/julkaisut.

Tilastossa käytetyt käsitteet ja määritelmät on esitetty tilaston kotisivulla osoitteessa www.etk.fi/tilastot > Työeläkkeensaajat.

Tilasto palvelee sosiaaliturvan asiantuntijoita, tutkijoita, tiedotusvälineitä ja muita aihealueesta tietoa tarvitsevia. Kyseessä on kattavin Suomen työeläkkeensaajia koskeva tilasto.

Tietojen tarkkuus ja luotettavuus

Tilaston tiedot perustuvat eläkerekisteristä saataviin tietoihin (kokonaisaineisto). Rekisteri sisältää eläkepäätöksistä rekisteröidyt tiedot. Niiden avulla muodostetaan eläkejaksot ja eläkkeet, jotka talletetaan tilastorekisteriin. Tämä tilastorekisteri muodostaa eläketilastoinnin pohjan.

Tilastossa esitetyt aluetiedot perustuvat Kelan väestötietoihin. Niitä täydennetään työeläkelaitoksilta saaduilla tiedoilla ulkomaille maksetuista lähdeveronalaisista työeläkkeistä.

Eläketurvakeskuksen rekisteripalveluosasto vastaa yhdessä työeläkelaitosten kanssa eläkerekisterin sisällöstä, eläketurvan toimeenpanossa tarvittavien tietojen saatavuudesta, kattavuudesta, lainmukaisuudesta ja oikeellisuudesta sekä sisällön virhetilanteiden selvittelystä. Rekisterien käsittelyjärjestelmät sisältävät luvallisuus- ja loogisuustarkistuksia, joissa ohjelma vaatii korjaamaan tai tarkistamaan tiedot. Virheilmoitukset voivat olla myös huomautuksia, jotka eivät estä tietojen rekisteröitymistä.

Tietoteknisesti eläkerekistereistä vastaa Arek Oy. Se on eläkevakuuttajien ja ETK:n yhteisesti omistama yhtiö.

Tilastossa havaitut virheet korjataan verkkopalvelussa välittömästi. Korjauksen yhteyteen verkkosivulle lisätään tieto korjauksen sisällöstä ja sen ajankohdasta. Painettuihin jakamattomiin julkaisuihin liitetään korjaussivu. Isoista virheistä laaditaan erillinen tiedote julkaisun saaneille.

Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Tilasto julkaistaan kerran vuodessa tilastovuotta seuraavan vuoden alkupuoliskon aikana. Tilaston julkistamisajankohta on esitetty ETK:n kotisivuilla osoitteessa www.etk.fi/tilastot kohdassa Julkistamiskalenteri. Tilaston tiedot ovat lopullisia.

Tilastojen yhtenäisyys ja vertailukelpoisuus

Tilastoa on tuotettu vuodesta 1996 lähtien ja sen aikasarjat ovat pääpiirteissään vertailukelpoisia kyseisestä ajankohdasta alkaen. Työeläkkeensaajien lukumäärätietojen osalta aikasarja ulottuu vuoteen 1981 saakka.

Tilasto on alusta alkaen kuvannut työeläkejärjestelmästä eläkettä saaneiden ja työeläkkeelle siirtyneiden henkilöiden lukumääriä ja keskieläkkeitä sekä työeläkejärjestelmän eläkemenoa. Tilaston tietosisältöä on vuosien varrella laajennettu. Vuonna 2007 siihen lisättiin tietoja työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkeratkaisuista.

Tilasto on ilmestynyt vuosina 2005–2013 nimellä Suomen työeläkkeensaajat ja vakuutetut (SVT). Tilastovuodesta 2014 lähtien kokonaisuus julkaistaan kahtena erillisenä tilastona: Suomen työeläkkeensaajat (SVT) ja Suomen työeläkevakuutetut (SVT).

Vuonna 1999 muutettiin työeläkkeelle siirtyneiden määritelmää. Osa-aikaeläkkeelle siirtyneitä ei ole sen jälkeen katsottu eläkkeelle siirtyneiksi. Osa-aikaeläkkeelle siirtyneet lasketaan mukaan työeläkkeelle siirtyneisiin vasta heidän siirtyessä jollekin muulle omaan työuraan perustuvalle eläkkeelle, useimmiten vanhuuseläkkeelle. Vuosina 1996–1998 osa-aikaeläkkeelle siirtyneet laskettiin mukaan työeläkkeelle siirtyneisiin. Vuoden 1999 tilastojulkaisuun työeläkkeelle siirtyneiden aikasarja korjattiin takautuvasti. Vuosien 1996–1998 julkaisut eivät siten ole tämän tiedon osalta vertailukelpoisia myöhempien vuosien kanssa.

Lakimuutosten ja käyttäjiltä saadun palautteen perusteella käsitteisiin ja luokittelijoihin on tehty seuraavia muutoksia, jotka vaikuttavat aikasarjojen vertailukelpoisuuteen:

  • Vuoden 2005 lakimuutoksen jälkeen eläkkeitä ei enää luokitella täysitehoisuuden mukaan.
  • Vuodesta 2005 lähtien on työkyvyttömyyseläkkeet jaoteltu täysiin ja osaeläkkeisiin.
  • Vuonna 2007 työeläkemenoon lisättiin luokittelu maakunnan mukaan ja työkyvyttömyyseläkemenoon lisättiin luokittelu työkyvyttömyyseläkkeen pääasiallisen syyn mukaan.

Tilastossa käytetään standardiluokituksia, esim. tautiluokitus ICD-10 ja alueluokitukset (maakunta, asuinmaa ja maaryhmä).

ETK tuottaa yhteistyössä Kelan kanssa vuosittain tilaston Tilasto Suomen eläkkeensaajista (SVT), joka kattaa sekä työ- että kansaneläkejärjestelmän eläkkeet. Sen työeläkkeensaajia, työeläkkeelle siirtyneitä ja työeläkemenoa koskevat luvut ovat yhteneväisiä tämän tilaston lukujen kanssa.

Tietojen saatavuus ja selkeys

Tilaston tiedot julkaistaan vuosittain Suomen työeläkkeensaajat -julkaisussa, joka ilmestyy sekä painotuotteena että sähköisenä versiona ETK:n internetsivuilla. Painojulkaisun tilausohjeet on kerrottu nimiölehden kääntöpuolella sekä ETK:n internetsivuilla. Osa tilaston tiedoista julkaistaan myös ETK:n tilastotietokannassa osoitteessa www.etk.fi/tilastot > Eläketurvakeskuksen tilastotietokanta.

Tilaston kuvaus on esitetty ETK:n internetsivuilla osoitteessa www.etk.fi/tilastot > Työeläkkeensaajat.

Lisätietoja tilastosta antaa ETK:n tilastopalvelu tilastot(at)etk.fi.

Aiheesta muualla:

Laki Eläketurvakeskuksesta (Säädöspalvelu)
ICD-10 (Kansallinen koodistopalvelu)

 

AIHEEN ASIANTUNTIJA: HEIDI NYMAN, JARI KANNISTO