Osittaisen vanhuuseläkkeen saajien määrä noussee yli 11 000:n

Osittaista vanhuuseläkettä on hakenut 9 400 henkilöä heinäkuun loppuun mennessä. Suurin osa hakijoista on yksityisellä sektorilla työskenteleviä miehiä. Lähes kaikki ottavat osittaisen vanhuuseläkkeen 50 prosentin suuruisena. Keskimääräinen osittainen vanhuuseläke on 830 euroa kuukaudessa.

Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä on hakenut 9 400 henkilöä heinäkuun loppuun mennessä. Hakeneista 7 600:n henkilön eläke on alkanut.

Eläketurvakeskus arvioi, että vuoden loppuun mennessä hakemuksia tulee noin 14 000. Koska osa hakemuksista koskee ensi vuonna alkavia eläkkeitä, ETK arvioi, että tänä vuonna alkaa runsaat 11 000 osittaista vanhuuseläkettä.

Osittainen vanhuuseläke on osoittautunut selvästi osa-aikaeläkettä suositummaksi eläkelajiksi. Heinäkuun loppuun mennessä hakeneita oli neljä prosenttia siihen oikeutetuista. Viime vuonna osa-aikaeläkkeiden vastaava alkavuus oli kaksi prosenttia.

Miesten osuus hakeneista oli lähes 60 prosenttia. Heitä hakemiseen saattaa kannustaa naisia keskimäärin lyhyempi elinaika ja parempi ansiotaso. Osa saattaa myös pitää lopullista eläkettään riittävän hyvänä varhennusvähennyksestä huolimatta.

– Suosio ei ole lopulta niin suuri yllätys. Eläkkeestä saa lisätuloja, eikä elämää tarvitse muuttaa. Työtön tai pienituloinen voi tehdä välittömiä hankintoja, hyvätuloinen voi vaikka sijoittaa rahat, kertoo kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.

Osittaisen vanhuuseläkkeen suosiota selittää myös muiden eläkereittien karsiminen.

Kannisto arvioi, että hakemusmäärät tulevat laskemaan lähivuosina. Pidemmällä aikavälillä kiinnostus voi kuitenkin kasvaa: vanhuuseläkeikä nousee, mutta osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja säilyy ennallaan.

Hakijoista neljä viidestä työskentelee

Lähes 80 prosenttia hakijoista oli työssä vuoden 2016 lopussa. Työttömiä oli 14 prosenttia, loput hakijat olivat kuntoutujia, vuorotteluvapaalla olevia tai sairauspäivärahan saajia.

Työssä olleista yrittäjiä oli lähes 20 prosenttia. Työttömien osuus korostuu tänä vuonna alaikärajan saavuttaneissa ja miehissä. Miehistä työttömiä oli 16 prosenttia ja naisista 12 prosenttia. Kolme neljästä työttömästä sai ansiosidonnaista päivärahaa.

Työssä olleiden hakijoiden keskivuosiansio oli 41 000 euroa, miehillä 46 000 euroa ja naisilla 35 000 euroa. Yksityisen sektorin osuus hakijoista on 70 prosenttia.

Suurin osa ottaa puolet eläkkeestä

Suurin osa (85 %) otti eläkkeen varhennettuna eli ennen vanhuuseläkeikää. Lähes 90 prosenttia otti maksimimäärän eli puolet eläkkeestään maksuun. Heidän keskimääräinen osittainen vanhuuseläkkeensä on 830 euroa kuukaudessa. Miesten eläke on keskimäärin 920 euroa ja naisten eläke 690 euroa.

Mediaanieläke on 730 euroa kuukaudessa. Miesten mediaanieläke on 810 euroa ja naisten 640 euroa.Osittaisen vanhuuseläkkeen saajille kertynyt työeläke on samaa tasoa kuin vanhuuseläkkeelle siirtyvien työeläke, joka oli viime vuonna keskimäärin 1 770 euroa kuukaudessa.

Tiedotteessa esiintyvät eläke- ja ansiotulot ovat bruttosummia.


Osittainen vanhuuseläke

  • korvasi osa-aikaeläkkeen vuoden 2017 eläkeuudistuksessa
  • antaa 61-vuotiaalle tai vanhemmalle mahdollisuuden ottaa kertyneestä eläkkeestä maksuun neljänneksen (25 %) tai puolet (50 %)
    tarkistetaan elinaikakertoimella
  • vähennetään varhennettuna otettuna 0,4 prosentin kuukausittaisella varhennusvähennyksellä, joka jää pysyväksi
  • lykättynä otettuna eläkettä korotetaan 0,4 prosentin lykkäyskorotuksella
  • ei liity työaika- tai palkkaseurantaa. Voit olla työtön tai töissä ja nostaa eläkettä.

 

Oven avaus – katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Eläketurvakeskuksen tilastoja 9/2017

Kalvopaketti (SlideShare)

Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, 050 368 7559, jari.kannisto(at)etk.fi
Tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino, puh. 029 411 2147, tiina.palotie-heino(at)etk.fi

Kuva: iStock