Ajankohtaislistaus
16.2.2023

Vuosittaisessa työeläkevakuuttamisen valvonnan ajankohtaistapahtumassa 14.2. keskusteltiin laskutuspalveluyritysten käyttäjien valvonnasta ja laskutuspalveluihin liittyvistä epäselvyyksistä.

Vuonna 2022 Eläketurvakeskuksen (ETK) yrittäjien eläkevakuuttamisen valvonta kattoi noin 230 000 yrittäjää. Tarkemmin selvitettiin 5 000 yrittäjän vakuuttamisvelvollisuutta. Valvonnan toimien ansioista uusia YEL-vakuutuksia otettiin 994 kappaletta.

Perinteisen yritystoiminnan YEL-vakuuttamisen lisäksi ETK valvoo myös laskutuspalveluyritysten käyttäjien YEL-vakuuttamista. ETK:n lähtötiedoissa laskutuspalveluyrityksiä oli noin 50 ja niiden käyttäjiä noin 50 000.

Toissa vuonna reilut 5 000 henkilöä sai laskutuspalveluyritysten kautta YEL-vakuuttamisvelvollisuuden alarajan (reilut 8000 euroa) ylittäviä ansioita, mutta heiltä puuttui YEL-vakuutus. Laskutuspalveluyrittäjien asiakkaista valvottiin erikseen viime vuonna 632 henkilöä. Lähes joka toisessa tapauksessa asiakas itse otti YEL-vakuutuksen tai ETK teki nk. pakkovakuutuksen. Valvonta on tarpeellista, sillä isoja myös ansioita ja vakiintunutta yrittäjätoimintaa on jäänyt YEL-vakuuttamatta.

YEL-vakuuttamisvelvollisuus voi tulla yllätyksenä

Monesti laskutuspalveluyritysten käyttäjille YEL-vakuuttamisvelvollisuus voi tulla yllätyksenä. Henkilö on luullut itse työskentelevänsä palkansaajana. Joskus asiaan liittyy myös tietoista hyväksikäyttöä.

Harmaan talouden selvitysyksikön laskelmien mukaan noin 90 prosenttia YEL-vakuuttamattomista laskutuspalveluyritysten asiakkaista jää vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle ansioiden vähyyden takia. Yli kolme neljästä kaikista laskutuspalveluyrityksiltä palkkaa saaneista sai kuitenkin palkkaa muistakin lähteistä kuin laskutuspalveluyritysten kautta, jolloin eläketurvaa kertyy muualta.

Työeläkevakuuttamisen valvonnassa vakuuttamaton palkkasumma on pienentynyt

TyEL-vakuuttamisen valvonnassa vakuutuksista puuttunut palkkasumma on pienentynyt viime vuosina. Vuonna 2022 TyEL-valvonnassa selviteltiin noin 5 400 työnantajaa, joista 788:lla todettiin vakuuttamisen puutteita. Ne koskivat 4 000 työntekijää. TyEL-vakuutuksista puuttunut palkkasumma oli kaikkiaan 22 miljoonaa euroa.

Tyypillinen valvonnan asiakas on edelleen rakennusalan yritys, mutta lähes kaikilta toimialoilta löytyy työeläkevakuuttamisen laiminlyöntejä. Laiminlyöntien osuus on kuitenkin pieni verrattuna kaikkiin yrityksiin.

Lisätietoa:

Erityisasiantuntija Teija Lääveri, puh. 029 411 2225, etunimi.sukunimi(at)etk.fi

Kuva: Vesa Laitinen

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.