Työkomennus sopimuksettomaan maahan

Jos suomalainen työnantaja lähettää työntekijänsä työkomennukselle maahan, jonka kanssa Suomella ei ole sosiaaliturvasopimusta, esimerkiksi Kiinaan tai Venäjälle, on työnantajan vakuutettava työntekijä Suomen työeläkelainsäädännön mukaan ilman aikarajaa. Koska sopimusta ei ole, voi työskentelymaakin peria vakuutusmaksuja työntekomaahan.

Jos suomalainen työnantaja on palkannut työntekijän ulkomailta siellä tehtävään työhön, työnantaja ei ole velvollinen vakuuttamaan työntekijää Suomessa, vaikka hän olisikin Suomen kansalainen.

Pakollinen työeläketurva ei koske työntekijää myöskään siinä tapauksessa, että hän työskentelee sopimuksettomassa maassa työsuhteessa suomalaisen yhtiön ulkomaiseen tytär-, sisar- tai emoyhtiöön.

Edellä mainituissa tilanteissa suomalainen yhtiö voi kuitenkin  työeläkevakuuttaa työntekijän vapaaehtoisesti Suomessa.

Kun työskentely tapahtuu sopimuksettomassa maassa, Eläketurvakeskus ei anna todistusta Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta. Työntekijän tulee sen sijaan hakea Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuulumista Kelalta.

Aiheesta muualla:

10.06.2011