Otteita koulutuspalautteista
Onnistuneet koulutuksemme eivät ole syntyneet sattumalta. Kehitämme toimintaamme asiakkailta saadun palautteen avulla, joten jokaisen asiakkaan mielipide on meille tärkeä.
Vuoden 2011 keskimääräinen koulutuspalaute oli 4,2 (asteikolla 1 - 5).
Otteita palautteista syyskaudelta 2011:
Mikä erityisesti auttoi sinua oppimaan?
Asiantuntevat, hyvät luennoitsijat, jotka esittivät asiat selkeästi ja ymmärrettävästi. Heitä oli miellyttävää kuunnella.
Koulutus oli hyvin rakenneltu ja esiintyjien vaihtelu virkisti sopivasti.
Hyvät, sopivalla tempolla asiansa esittäneet luennoitsijat. On hyvä, ettei päivää ole täytetty liialla määrällä luentoja. Näin luennoitsijoilla ei ole syytä puhua liian nopeasti.
Mitkä seikat olivat esteenä oppimiselle?
Vaikeatajuisuus; lakitekstiä oli yritetty "kääntää" selkokielelle, mutta aina ei ihan onnistuttu.
Keskustelua ja esimerkkejä olisi voinut olla vielä paljon enemmän.
Jossain vaiheessa lounaan jälkeen tuli väsähtäminen, jolloin tarkkaavaisuus laski.
Muu palaute:
Asiat kerrottiin selkeässä kaaressa, niin että sai hyvän kokonaiskuvan eläkejärjestelmästä.
Kouluttajat olivat hyviä, saivat vähemmän mielenkiintoisen aiheen tuntumaan hiukan mielekkäämmältä.
Sisältö oli monipuolista (kuitenkin hyvin rajattua) ja eteni loogisesti. Omaan työhön liittyvää ja siksi välttämätöntä tietoa. Sisältö oli ajankohtaista.
Asiakkaamme ovat tyytyväisiä koulutuksiin ja kokevat saavansa koulutuksissa ajantasaista ja käytännönläheistä tietoa sekä voivansa verkostoitua tilaisuuksissa alan muiden toimijoiden kanssa.
Jokaisen koulutustilaisuuden jälkeen sinulla on mahdollisuus antaa meille palautetta. Lisäksi voit antaa vapaamuotoista palautetta ETK:n koulutukseen.
Oikopolut:
12.01.2012