Komissiolta suosituksia eläketurvan kehittämiseksi
EU:n komissio julkaisi helmikuun puolivälissä suosituksensa EU-maiden eläkejärjestelmien kehittämiseksi. Huomionarvoista komission paperissa (engl. White Paper) on suositusten keskittyminen eläkkeiden yhdistämiseksi elinajanodotteeseen sekä lisäeläkkeiden kehittämiseen.
Uusi kuvaus Kiinan eläkejärjestelmästä
Kiinan eläkejärjestelmästä on tehty päivitetty kuvaus. Edellisen kuvauksen jälkeen Kiinassa on perustettu vähimmäiseläkejärjestelmiä sekä säädetty maan ensimmäinen sosiaaliturvalaki.
Kolmannes eurooppalaisista haluaisi jatkaa työssä yli eläkeiän
Tuoreen Eurobarometrin mukaan noin kolmannes eurooppalaisista haluaisi jatkaa työssä eläkkeeseen oikeuttavan ikärajan jälkeen. Suomessa työssä olisi valmis jatkamaan arviolta 35 prosenttia kansalaisista.
Uusi kuvaus Alankomaiden eläkejärjestelmästä
Alankomaiden eläkejärjestelmästä on tehty päivitetty kuvaus. Edelliseen kuvauksen jälkeen eläkeikää (AOW) on päätetty nostaa 66 vuoteen vuonna 2020. Lisäksi on tehty muutoksia työkyvyttömyyseläkejärjestelmiin.
Ruotsissa positiivinen indeksitarkistus vuonna 2012
Ruotsin maksamat lakisääteiset ansioläkkeet (inkomstpension) nousevat 3,5 % vuonna 2012. Takuueläkkeen (garantipension) määrää nousee 2,8 %.
Eläkejärjestelmät eri maissa
Tästä löydät perustiedot 39 maan eläketurvan kokonaisrakenteesta, eläkkeen määräytymisestä ja maksettavista eläke-etuuksista. Lisäksi kunkin maan kohdalla on muuta maan eläkejärjestelmään liittyvää ajankohtaista tietoa, esim. keskeisistä eläkeuudistuksista.
EU- ja ETA-maat
Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti , Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta , Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua , Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa , Slovakia , Slovenia, Suomi, Tanska, Tshekki, Unkari, Viro
Oikopolut
EU:n ja ETA:n ulkopuoliset maat
Australia, Chile, Israel, Japani, Kanada, Kiina, USA, Uusi-Seelanti, Sveitsi, VenäjäAiheesta muualla:
- EU - Mutual Information System on Social Protection (MISSOC)
EU:n komission sivusto. MISSOC sisältää EU- ja ETA-alueen maiden sosiaaliturvan kuvauksia ja vertailuja. - Social Security Programs Throughout the World
Yhdysvaltain sosiaaliturvaviranomaisen (SSA) sivustolla on esitelty useimpien maiden sosiaaliturvajärjestelmät. - International Social Security Association (ISSA)
Kansainvälinen sosiaaliturva-alan järjestö. Sivustolta pääsee Social Security Worldwide –palveluun (SSW), jonka tietokannoista on saatavissa mm. kuvauksia eri maiden sosiaaliturvasta ja eläkkeistä. - Liikkuvuus Euroopassa
Euroopan komission työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosaston ylläpitämä sivusto, joka sisältää suomenkielisiä (EU-kielisiä) sosiaaliturvajärjestelmien peruskuvauksia Euroopan maista.
Ulkomaan eläkehakemusasioissa sinua palvelee:
Eläketurvakeskus
Ulkomaisten eläkeasiain osasto
00065 ELÄKETURVAKESKUS
029 411 2818 suomeksi
029 411 2815 på svenska
um-eläkeasiat@etk.fi
Kansainvälisistä vertailuista ja selvityksistä voit tiedustella yhteydenottolomakkeella.