Eläkkeiden rahoitus
Eläkkeet rahoitetaan pääasiassa työnantajien ja työntekijöiden sekä yrittäjien maksamilla vakuutusmaksuilla. Kansaneläkkeiden kustannuksista vastaa valtio.
TyEL:n ja MEL:n mukaiset eläkkeet
TyEL:n ja MEL:n mukaiset eläkkeet rahoitetaan osittain rahastoivalla tekniikalla. Rahastointi tehdään eläketasoisesti. Eläke voidaan jakaa kahteen osaan sen mukaan, miten se rahoitetaan. Osa eläkkeestä on rahastoitu ennakkoon vakuutusmaksuista, ja tältä osin varat eläkkeen maksamiseen purkautuvat rahastosta. Osa eläkkeestä rahoitetaan jakojärjestelmän mukaisesti eli maksetaan eläkkeen maksuvuoden vakuutusmaksuilla. Valtio kustantaa MEL:n mukaisesta eläkemenosta kolmanneksen.
VaEL:n ja KuEL:n mukaiset eläkkeet
Valtion ja kuntien eläkkeiden rahoitus perustui alun perin jakojärjestelmään, eli kunakin vuonna kerättiin vakuutusmaksuja kyseisen vuoden eläkemenon kattamiseen tarvittava määrä.
1980-luvun lopulta alkaen myös näiden lakien mukaisia eläkkeitä varten on varauduttu ennakkorahastoinnilla. Rahastointia ei tehdä eläkekohtaisesti, vaan varoja kerätään kollektiiviseen puskurirahastoon. Rahastoinnin tavoitteena on vakuutusmaksun nousupaineen alentaminen tulevaisuudessa.
YEL:n ja MYEL:n mukaiset eläkkeet
Yrittäjäeläkelakien mukaiset eläkkeet kustannetaan täysin jakojärjestelmän mukaisesti. Kunkin vuoden vakuutusmaksut käytetään kyseisenä vuonna maksettavan eläkemenon kattamiseen. Siltä osin kuin vakuutusmaksut eivät tähän riitä, eläkkeet kustantaa valtio.
Kansaneläkkeet
Kansaneläkkeet kustantaa kokonaisuudessaan valtio.
Oikopolut:
20.12.2011