Chilen eläkejärjestelmä lyhyesti
Kattavampi kuvaus eläkejärjestelmästä: Chilen eläkejärjestelmä 2007 (pdf, 219 kt)
Yleistä
Chilen eläkejärjestelmä uudistettiin vuonna 1981. Aikaisemmin voimassa ollut vanha eläkejärjestelmä koskee ennen 31.12.1982 työnteon aloittaneita. Vanhaan järjestelmään kuuluvat ovat halutessaan voineet vaihtaa uuteen järjestelmään.
Uusi järjestelmä on ollut voimassa 1.1.1983 alkaen ja se koskee kaikkia yli kolminkertaisen vähimmäispalkan (n. 250 €/kk) ansaitsevia yksityisen sektorin työntekijöitä. Järjestelmän ulkopuolella ovat armeijan palveluksessa olevat, jotka ovat vakuutettuna erillisessä järjestelmässä, sekä yrittäjät. Ennen 1.1.1983 sosiaalivakuutusmaksuja maksaneille työntekijöille liittyminen uuteen järjestelmään on vapaaehtoista.
Uusi järjestelmä perustuu yksilölliseen tilimalliin ja eläkemaksut rahastoidaan kokonaan. Periaatteessa kaikki työntekijät kuuluvat rahastoeläkejärjestelmään, mutta vain noin puolet työväestöstä maksaa eläkemaksuja säännöllisesti. Yrittäjät ovat voineet liittyä järjestelmään vapaaehtoisesti. Vuonna 2008 tehtyjen muutosten myötä rahastoeläke laajennetaan vuosina 2012–2015 koskemaan myös yrittäjiä.
Vuonna 2008 luotiin verorahoitteinen vähimmäiseläkejärjestelmä (Sistema de Pensiones Solidarias, SPS) pienituloisia varten ja tulevaisuudessa rahastoeläkemaksua maksaneille pienituloisille maksetaan myös rahastoeläkelisä. Aikaisemmin vähimmäistoimeentulo on turvattu asumisperusteisella toimeentulotuella.
Vapaaehtoinen vakuuttaminen on mahdollista eläkerahastoissa.
Eläkeikä
Lakisääteinen eläkeikä on miehillä 65 vuotta ja naisilla 60 vuotta.
Eläkkeen määräytyminen
Uudessa järjestelmässä eläkkeen suuruus riippuu maksettujen vakuutusmaksujen määrästä ja niiden sijoittamisesta saadusta tuotosta. Hallintomaksut vähentävät lopullisen eläkkeen määrää. Uuteen järjestelmään kuuluville eläkkeensaajille valtio takaa vähimmäiseläkkeen kaikille, jotka ovat suorittaneet järjestelmään maksuja vähintään 20 vuoden ajan. Työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vähimmäismäärän saamiseksi kuitenkin riittää, että maksuja on maksettu 10 vuotta.
Chilen vanhaan työeläkejärjestelmään (ennen 31.12.1982 työnteon aloittaneet henkilöt) kuuluvalta edellytetään vähintään 10 vuoden vakuutusmaksuaikaa eläkkeen saamiseksi.
Chilen ja Suomen välisen sosiaaliturvasopimuksen perusteella oikeus Chilen eläkkeeseen voi syntyä Suomen vakuutuskausien avulla, ja oikeus Chilen eläkkeeseen voi syntyä lyhytaikaisenkin työnteon perusteella.
Rahoitus
Vakuutettu maksaa 10 % rahastoeläkemaksua ja lisäksi 1 % tai 2 %, mikäli työskentelee vaarallisessa ammatissa. Työntekijä vastaa myös eläkerahaston hallintokustannuksista. Työnantaja maksaa vastaavasti 1 % tai 2 % vaarallisessa työssä olevien osalta ja keskimäärin 0,99 % työkyvyttömyys- ja perhe-eläkemaksua.
Palkansaajan sosiaalivakuutusmaksu on 18,84 %, 20 % tai 30 %. Työnantaja ei maksa sosiaalivakuutusmaksua.
Vakuutusmaksuja maksetaan palkkakaton alle jäävistä ansioista vähintään vähimmäispalkan määrältä. Valtio rahoittaa sosiaalivakuutusjärjestelmän etuudet ja vähimmäiseläkkeet.
Hallinto
- Valtio valvoo ja ohjaa järjestelmän toimintaa. Sekä eläkevarojen sijoitustoiminnasta että eläkkeiden myöntämisehdoista on säädetty laissa.
- Rahastoeläkejärjestelmän hallinnosta ja varojen sijoittamisesta vastaavat yksityiset eläkelaitokset, Administradoras de Fondos Pensiones (AFP). Rahastojen yhteistyöelimenä toimii eläkerahastoyhdistys La Asociación de Administradoras de Fondos de Pensiones.
- Rahastoeläkejärjestelmää valvoo eläkevalvontavirasto Superintendencia de Pensiones (SP)
- Sosiaalivakuutusjärjestelmää, jonka alla ovat mm. vähimmäiseläkkeet, hallinnoi sosiaaliturvalaitos Instituto de Previsión Social (IPS)
- Sosiaalivakuutusjärjestelmä on presidentin valvonnan alla. Valvontaa toteuttaa työministeriön (Ministerio del Trabajo) sosiaaliturvasihteeristö (Subsecretaría de Previsión Social)
Aiheesta muualla
- Kuvaus Chilen eläkejärjestelmästä SSA:n sivuilla
13.01.2012