Työeläkevakuutus kattaa kaiken ansiotyöskentelyn

Eläkevakuutus turvaa ihmisten toimeentulon erilaisten pitkäaikaisten riskien varalta. Kansaneläke kattaa kaikki Suomessa asuvat, jos he täyttävät asumisaikaan liittyvät minimivaatimukset. Työeläketurva sen sijaan kattaa ansiotyön tekijät.

Suomessa työeläketurva kattaa lähes kaiken ansiotyön ja työeläkelakeja on useita. Palkansaajat ansaitsevat työeläketurvaa pääasiassa työntekijän eläkelain (TyEL), merimieseläkelain (MEL) ja vuoden 2017 alusta julkisten alojen eläkelain (JuEL) mukaan. Julkisten alojen eläkelakiin (JuEL) on yhdistetty kunnallisen eläkelain (KuEL), valtion eläkelain (VaEL), evankelis-luterilaisen kirkon (KiEL) ja Kelan toimihenkilöiden (KelaL) työeläketurvaa koskevat säännökset.

Yrittäjätoiminta vakuutetaan joko yrittäjän eläkelain (YEL) tai maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaan.

Työeläketurva järjestetään yksityisellä puolella suurimmaksi osaksi vakuutussopimuksin. Julkisella puolella palkansaajat kuuluvat automaattisesti työnantajansa kautta julkisen puolen eläkelakien piiriin.

Työeläkelakien mukaan vakuutettuja oli vuoden 2015 lopussa noin 2,3 miljoonaa.

Suomen työeläkejärjestelmä luotiin 1960-luvulla

Työeläkelait tulivat voimaan pääasiassa 1960-luvulla. Valtion ja kuntien viranhaltijoiden ja työntekijöiden eläketurva oli tosin jo ennenkin järjestetty, mutta vasta uudet julkisen puolen eläkelait kattoivat käytännössä kaikki julkisen työnantajan palveluksessa olevat työntekijät.

Eläketurvan kattavuutta on parannettu kautta vuosien. Vuonna 2005 tehtiin mittava eläkeuudistus, joka toi ansiot aikaisempaa kattavammin eläkkeeseen oikeuttavaksi. 2017 vuoden alusta tulee voimaan uusi eläkeuudistus. Eläkeikärajat nousevat vaiheittain, eläkettä karttuu yhtäläisesti 1,5 % koko palkasta eri ikäisille sekä uusina eläkemuotoina osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke.

Kokonaan uusia ryhmiä on tullut vielä 2000-luvulla eläketurvaan oikeutetuiksi: Vuonna 2000 säädettiin laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta. Vuoden 2009 alusta apurahalla työskentelevät tutkijat ja taiteilijat saatiin vakuutetuiksi maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaan. Vuonna 2011 otettiin käyttöön takuueläke, joka turvaa Suomessa asuvalle
henkilölle vähimmäiseläkkeen.

Suomalaisen eläketurvan laajentumisen tärkeitä vuosilukuja

1956  Merimieseläkelaki (MEL) ja uusi kansaneläkelaki (KEL)
1962 Työntekijäin eläkelaki (TEL) ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki (LEL)
1964 Kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelaki (KVTEL, vuodesta 2003 KuEL)
1966  Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (KiEL)
1967  Valtion eläkelaki (VEL, vuodesta 2007 VaEL)
1970  Yrittäjän eläkelaki (YEL) ja maatalousyrittäjän eläkelaki (MYEL)
1986 Eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelaki (myöhemmin Taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelaki) (TaEL)
1998  Kaikki lyhyet ja kaikki pienipalkkaiset työsuhteet eläketurvan piiriin
2000  Laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta
2005  Eläkeuudistus, jossa mm. eläkeaikainen työ eläketurvaa kartuttavaksi
2007 TEL, LEL ja TaEL yhdistyvät TyEL:iksi, jossa vakuuttamisella hyvin matala alaraja
2009  Apurahalla työskentelevät tutkijat ja taiteilijat MYEL:iin
2011  Takuueläke
2017 Eläkeuudistus. Vanhuuseläkeikä nousee asteittain. Eläkettä karttuu 1,5 % koko palkasta. Uusina eläkemuotoina osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. KuEL, VaEL, KiEL ja KelaL yhdistyvät JuEL:ksi.