Ison-Britannian eläkejärjestelmä (2014)

Väkiluku:  63,7 milj.  (6/2012 arvio)
Odotettavissa oleva elinikä:
– Miehet:  78,7 vuotta  (2012)
– Naiset:  82,6 vuotta  (2012)
Vanhuushuoltosuhde (65+/15-64 v.):  26,4  (2013)
BKT:n reaalikasvu:  0,2 %  (2012)
Vuosi-inflaatio:  1,8 %  (4/2014)
Keskipalkka:  2240 £ (n. 2730 € / kk)  (2013)
Keskimääräinen lakisääteinen vanhuuseläke:  106 £ (n. 131 € / viikko)  (2012)
Lakisääteiset eläkemenot BKT:sta:  6,2 %  (2012)
Valuuttakurssi:  1 £ = 1,25 €  (5/2014)
Lähteet: Eurostat, ONS, OECD,PPI, Bloomberg

Yleistä

Britanniassa on kansanvakuutusjärjestelmä, joka kattaa kaikki 16 vuotta täyttäneet palkansaajat ja itsenäiset yrittäjät. Kansanvakuutuksesta maksetaan työskentelyyn perustuvan vakuutusmaksuajan, ja sitä korvaavan ajan mukaan määräytyviä peruseläkkeitä. Järjestelmästä myönnetään vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeitä. Lakisääteiset eläkkeet, lisäeläkettä lukuun ottamatta, eivät ole ansioihin suhteutettuja, vaan niillä on tasasuuruinen täyteen vakuutusmaksuaikaan perustuva enimmäismäärä. Eläke pienenee suhteessa puuttuvaan vakuutusmaksuaikaan. Lakisääteisen eläkkeen taso on matala, ja tästä syystä työmarkkinoilla sovittavat lisäeläkkeet ovat yleisiä.

Kansanvakuutuksesta maksettavien peruseläkkeiden (State Basic Pension, SBP) lisäksi Britanniassa on lakisääteinen lisäeläkejärjestelmä, State Second Pension (S2P), josta myönnetään ansioihin suhteutettuja eläkkeitä. Sekä peruseläke- että lakisääteinen lisäeläkejärjestelmä toimivat jakoperusteisesti.

Isossa-Britanniassa on käynnissä eläkeuudistus, jossa eläkejärjestelmää ollaan muuttamassa niin, että peruseläke ja lakisääteinen lisäeläke lakkautuvat erillisinä eläkkeinä. Jatkossa myönnettäisiin yksi ainoa yhden tason peruseläke (Single-Tier Pension), ja samalla lakisääteinen eläke muuttuu tasaeläkejärjestelmäksi. Muutos tulee voimaan 6.4.2016. Tällöin myös eläkkeen karttumasääntöihin tulee muutoksia. Muutoksen voimaantuloon asti lakisääteiset eläkkeet määräytyvät tässä tekstissä esitetyllä tavalla. Uudistus ei vaikuta myönnettyihin eläkkeisiin.

Oikopolut

Hallinto

Kansanvakuutusjärjestelmän hallinto on eläkkeiden osalta keskitetty sosiaaliministeriölle (Department for Work and Pensions, DWP). The Pension Service alue- ja paikallistoimistoineen hallinnoi julkisia eläkejärjestelmiä ja tuottaa palveluita ja muuta tukea eläkeläisille. Ulkomaisia eläkeasioita varten on oma The Pension Servicen alainen erillistoimisto, International Pension Centre.

Sosiaalivakuutusmaksut maksetaan yleensä palkkatulojen verotuksen yhteydessä (Pay as You Earn) verovirastoon (HM Revenue and Customs), josta ne siirretään kansanvakuutusrahastoon (National Insurance Fund). Rahastosta otetaan varat vakuutusmaksuihin perustuvien eläkkeiden ja muiden etuuksien maksuun. Verotuloista (Consolidated Fund) maksetaan ne sosiaaliturvaetuudet, jotka eivät perustu maksettuihin vakuutusmaksuihin.

Eläkeneuvontapalvelu (The Pensions Advisory Service, TPAS) on riippumaton ja itsenäinen laitos, jota sosiaaliministeriö rahoittaa. TPAS neuvoo ja opastaa kansalaisia eläkkeisiin liittyvissä asioissa. Se myös tarjoaa apua yksityisiin eläkkeisiin liittyvissä valitus- tai kantelutilanteissa.

Eläkevalvontaviranomainen (The Pensions Regulator, TPR) on työhön perustuvia eläkkeitä valvova virasto. Valvonnan lisäksi TPR panostaa tilastotiedon hankintaan ja analysointiin, jolloin eläkejärjestelmiin kuuluvien jäsenten edut ovat paremmin valvottavissa. Viraston tärkeimpiä lakisääteisiä tavoitteita onkin valvoa ja edistää ammattikohtaisten eläkejärjestelmien jäsenten etuja. TPR:n velvollisuuksiin kuuluu myös tuottaa informaatiota, edistää hyvää hallintoa, kouluttaa ja neuvoa.

Lakisääteisen järjestelmän rahoitus

Kansanvakuutusjärjestelmä rahoitetaan jakojärjestelmäperiaatteella sekä työnantaja että työntekijämaksuin. Lisäksi valtio osallistuu järjestelmän rahoitukseen verovaroin.

Kansanvakuutusmaksut (National Insurance Contributions)

Sosiaalivakuutusmaksuja maksavat kaikki 16 vuotta täyttäneet ja palkansaajat. Maksaminen loppuu, kun vakuutettu täyttää kansaneläkkeen mukaisen eläkeiän. Sosiaalivakuutusmaksuluokkia on viisi, ja ne on esitetty seuraavassa taulukossa tarkemmin.

 Kansanvakuutusluokka  Kuka maksaa  Mihin oikeuttaa
Luokka 1 Työnantajat ja työntekijät maksavat vakuutusmaksua. Jokainen maksettu vuosi oikeuttaa kansanvakuutuksen peruseläkkeeseen.
Luokka 1A & 1B Työnantajat maksavat vakuutusmaksua työntekijän saamista luontaiseduista tai muista  erityiskorvauksista.  –
Luokka 2 Yrittäjät maksavat tasasuuruista 2,75 £ viikkomaksua. Pienituloiset yrittäjät voivat anoa vapautusta maksusta. Jokainen maksettu vuosi oikeuttaa kansanvakuutuksen peruseläkkeeseen.
Luokka 3 Vapaaehtoisia vakuutusmaksuja, joita kuka tahansa voi maksaa paikatakseen aukkoja vakuutushistoriassaan. Maksutaso on kiinteä 14 £ viikossa. Maksuilla voi paikata vuosia tai osavuosia, jolta vakuutusmaksuja ei makseta, jolloin myös tältä ajalta karttuu eläkeoikeutta.
Luokka 4 Yrittäjien maksamia vakuutusmaksuja, joita maksetaan ensisijaisen tulokynnyksen (PT) ylittävistä ansioista.  –

Näiden vakuutusmaksuluokkien lisäksi lokakuusta 2015 alkaen huhtikuuhun 2017 asti tulee mahdolliseksi maksaa vapaaehtoisesti luokan 3A mukaisia vakuutusmaksuja. Maksuilla voi ostaa itselleen korkeampaa lakisääteistä lisäeläkettä 25 £ viikoittaiseen kattoon asti. Maksujen arvossa huomioidaan vakuutetun ikä, ja maksut on asetettu aktuaarisesti oikeudenmukaiselle tasolle. Vakuutusmaksuja voivat maksaa myös jo eläkkeellä olevat.

Ensimmäisessä vakuutusluokassa vakuutusmaksut peritään prosenttiosuuksina bruttopalkasta. Työntekijän vakuutusmaksuilla on ala- ja ylätuloraja. Tämän lisäksi käsitteitä, jotka esiintyvät monessa yhteydessä vakuutusajoista ja etuuksista puhuttaessa ovat mm. ensisijainen tulokynnys, alatulokynnys sekä ylätulokynnys. Seuraavassa taulukossa käsitteitä on eritelty tarkemmin.

1. luokan maksut Maksujen rajat vuonna 2014
Alatuloraja (Lower Earnings Limit, LEL)

111 £ / viikko

481 £ / kuukausi

5 775 £ / vuosi

Ensisijainen tulokynnys (Primary Threshold, PT)

153 £ / viikko

663 £ / kuukausi

7 960 £ / vuosi

Alatulokynnys (Lower Earnings Threshold, LET) 15 100 £ / vuosi
Ylätulokynnys (Upper Accrual Point, UAP)

770 £ / viikko

3 350 £ / kuukausi

40 000 £ / vuosi

Ylätuloraja (Upper Earnings Limit, UEL)

805 £ / viikko

3 490 £ / kuukausi

41 900 £ / vuosi

Alatuloraja on raja, jonka ylimenevistä tuloista vakuutetulle syntyy oikeus vakuutuskausiin, vaikka vakuutusmaksuja ei makseta.

Ensisijainen tulokynnys on raja, jonka ylittävistä tuloista vakuutetulta peritään vakuutusmaksut.

Alatulokynnys on raja, jota käytetään lakisääteisen lisäeläkkeen karttuman laskemiseen. Ylätulokynnys on raja, johon asti vakuutetulle karttuu lakisääteistä lisäeläkettä (State Second Pension).

Ylätuloraja on raja, johon asti vakuutettu maksaa vakuutusmaksuja täysimääräisenä (12 %). Ylimenevältä osalta maksutaso tippuu 2 %:iin.

Kansanvakuutuksen maksutasot (National Insurance Contribution rates)

Työntekijää ja työnantajaa koskevat 1. luokan vakuutusmaksut on esitetty seuraavassa taulukossa:

Vakuutuksen alainen tulo Työntekijän maksutaso Työnantajan maksu
0 £ –> 153 £ viikossa  –  –
153,01 £ –> 805 £ viikossa 12 % 13,8 %
805,01 –> 2 % 13,8 %

Työntekijän osalta vakuutusmaksut katsotaan maksetuiksi vaikka niitä ei peritä, jos ansiot ylittävät alatulorajan, mutta jäävät tulokynnyksen alle. Vakuutusmaksuista karttuu niin peruseläkettä kuin lakisääteistä lisäeläkettä tiettyyn rajaan asti.

Työnantaja voi korvata työntekijöidensä lakisääteisen lisäeläketurvan työnantajakohtaisella lisäeläkejärjestelyllä (contract-out). Tällöin sekä työnantaja että työntekijä saavat kansanvakuutusmaksuihinsa vakuutusmaksuhyvitystä (rebate). Työntekijän kuuluessa S2P:n korvaavaan työnantajakohtaiseen lisäeläkejärjestelmään on vakuutusmaksuhyvitys tulokynnyksen ja ylätulokynnyksen välisistä tuloista 1,4 prosenttiyksikköä. Työnantaja saa hyvitystä vakuutusmaksuihinsa 3,4 prosenttiyksikköä tulokynnyksen ja ylätulorajan välisistä ansioista.

 Vuosittainen ansiotulo  Maksutaso
 –> 5 885 £ vuodessa  –
 5 885 £ –>  2,75 £ viikossa (2. luokka)
 7 960 £ –> 41 900 £ vuodessa  9 % (4. luokka)
 41 900 £ –>  2 % (4. luokka)

Yrittäjä maksaa 2. ja 4. luokan vakuutusmaksuja. Toisen luokan vakuutusmaksu on kiinteä 2,75 puntaa viikossa. Tosin alle noin 5 900 punnan vuosituloista ei tarvitse maksaa vakuutusmaksuja, mutta yrittäjä voi maksaa 2. luokan vakuutusmaksuja vapaaehtoisesti. 4. luokan vakuutusmaksuja maksetaan noin 8 000 – 42 000 punnan välisistä verotettavista vuosituloista 9 % ja ylimenevältä osalta 2 %.

Vakuutuskausihyvitys (National Insurance Credit)

Jos henkilö ei ole työelämässä työttömyydestä, sairaudesta, työkyvyttömyydestä, vanhempainvapaasta tai hoitajana toimimisesta johtuen, myönnetään hänelle automaattisesti tai erikseen pyytämällä näiltä ajanjaksoilta vakuutuskausihyvityksiä, jolloin kaudet lasketaan vakuutusajaksi, vaikka vakuutusmaksuja ei makseta. Myös 65 vuotta lähestyvälle miehelle myönnetään vakuutuskausihyvityksiä, jos hänen tulonsa jäävät alatulorajan alle, samoin alle 12-vuotiasta lasta hoitaville kotivanhemmille sekä omaishoitajille.

Kansanvakuutuksen peruseläke (Basic State Pension)

Vanhuuseläkkeen perusosa (Basic State Pension) on tasaeläkejärjestelmä, jossa eläkkeen määrä riippuu kansallisten vakuutusmaksujen suoritusten määrästä (National Insurance Record).

Vanhuuseläkkeen saamiseksi vaadittava yleinen eläkeikä on miehillä 65 vuotta. Naisilla eläkeikä nousee asteittain 60 vuodesta 65 vuoteen, ja eläkeikä on samalla tasolla miesten kanssa marraskuussa 2018. Tästä alkaen miehille ja naisille yhtenäinen eläkeikä nousee asteittain, ja vuonna 2020 se on 66 vuotta. Vuoden 2007 laki (Pensions Act 2007) ennakoi yleisen eläkeiän nousevan 67 vuoteen vuonna 2028. Vuosien 2044 – 2046 välisenä aikana eläkeikä tulee nousemaan 68 ikävuoteen. Eläkeikä on säädetty nousevaksi seuraten oletettua elinajanodotteen kehitystä.

Uuden eläkelainsäädännön (Pensions Act 2014) mukaan toteutunut kehitys analysoidaan parlamentissa vähintään joka viides vuosi. Tällöin tutkitaan, nouseeko se järkevässä suhteessa todelliseen elinajanodotteen kehitykseen. Periaatteena on, että vakuutetun tulisi olla eläkkeellä kolmasosa aikuisaikaisesta elinajastaan.

Naisten eläkeikä nousee portaittain seuraavassa taulukossa esitetyllä tavalla.

 Syntymäpäivä  Eläkkeelle voi jäädä
 6.4.1953 – 5.5.1953  6.7.2016
 6.5.1953 – 5.6.1953  6.11.2016
 …  …
 6.10.1953 – 5.11.1953  6.7.2018
 6.11.1953 – 5.12.1953  6.11.2018

Eläkkeen määrä riippuu maksetuista vakuutusvuosista. Vuonna 2007 tuli voimaan lakimuutos, joka muutti vaatimuksia eläkeoikeuteen. Naisten ja miesten vakuutusaikavaatimus yhtenäistettiin. Täyteen eläkkeeseen vaaditaan 30 vuoden vakuutushistoria, ja jokainen vuosi vastaa 1/30 täydestä eläkkeestä. Vakuutushistoriaan lasketaan kuuluvaksi kaikki vakuutusvuodet 16-vuotiaasta alkaen. Eläkeoikeuden syntymiseksi ei ole vähimmäisvakuutusaikaa. Eläkkeen täysi määrä vuonna 2014 on 115 £ viikossa. Eläkettä voidaan maksaa työnteon rinnalla. Joillakin sosiaaliturvaetuuksilla voi olla vaikutusta eläkkeen määrään.

Peruseläkkeeseen voi saada lykkäyskorotuksen, jos sitä ei ota maksuun heti kun siihen tulee oikeus. Lykkäyskorotuksen määrä on 10,4 % jokaiselta lykätyltä vuodelta. Jos lykkää peruseläkettä yli vuoden, voi lykkäyskorotuksen ottaa kertasuorituksena. Jos vakuutettu kuolee lykätessään eläkettä, voi eläkeikäinen leski periä lykkäyskorotuksen ainakin osittain.

Eläkehyvitys (Pension Credit)

Eläkehyvitys on tuloharkintainen etuus, joka koostuu kahdesta osasta; takuuosasta (Guarantee Credit) ja säästöosasta (Savings Credit). Takuuosa takaa kaikille iäkkäille yksinasuville henkilöille tai pariskunnille tuloharkintaisen vähimmäiseläkkeen. Säästöosa on täydentävä etuus jota voi saada tiettyyn tulotasoon asti. Säästöosaa voi saada vain jos vakuutetulla tai pariskunnalla ei ole oikeutta takuuosaan. Hallitus on osana yleistä eläkereformia päättänyt lakkauttaa säästöosan 6.4.2016 alkaen. Eläkehyvitystä ei makseta pysyvästi Ison-Britannian ulkopuolella asuvalle henkilölle. Eläkehyvityksestä ei tarvitse maksaa veroa.

Eläkehyvityksen takuuosaan vaadittavaa eläkeikää ollaan nostamassa samalle tasolle peruseläkkeen eläkeiän kanssa. Aluksi se nostetaan samalle tasolle naisten eläkeiän kanssa, jonka jälkeen ikävaatimusta korotetaan samassa tahdissa yleisen eläkeiän kanssa. Tällä hetkellä hyvityksen voi hakea, jos on syntynyt ennen toukokuuta 1952. Eläkehyvityksen takuuosan voi hakea, jos pariskunnasta jompikumpi on täyttänyt lakisääteisen eläkeiän alarajan. Säästöosa voidaan myöntää yli 65-vuotiaalle.

Pariskunnasta vain toiselle voidaan maksaa eläkehyvitystä. Hyvitystä myönnettäessä huomioidaan yksinasuvan tai pariskunnan tulot seuraavaksi esitetyllä tavalla.

Ensin lasketaan ansiot viikkotasolla, jolloin huomioidaan:

  • Eläkkeet, tietyt etuudet sekä työansiot nettomääräisinä
    • Työansioista jätetään huomioimatta yksinasuvan osalta ensimmäiset viisi puntaa ja pariskunnan osalta ensimmäiset kymmenen

Tämän lisäksi seuraava omaisuus lasketaan yhteen:

  • Säästöt, pörssiomaisuus, joukkovelkakirjat, eläkesäästösuunnitelmat
  • Kiinteistöjen ja maaomaisuuden arvo, pl. ensisijainen asunto

Omaisuudesta ensimmäiset 10 000 puntaa jätetään huomioimatta. Jokaisesta alkavasta 500 punnasta, joka menee tämän yli, lisätään viikkoansioihin yksi punta. Ja näin saadaan omaisuudesta muodostettua ”tulo”. Todellisiin viikkoansioihin lisätään omaisuudesta muodostettu “tulo”, ja jos nämä yhdessä jäävät raja-arvon alle, syntyy henkilölle tai pariskunnalle oikeus eläkehyvitykseen.

Hyvitys voidaan myöntää, jos laskennalliset tulot jäävät alle taulukossa esitettyjen rajojen:

 

 Tilanne  Takuuosa / viikko  Säästöosa / viikko
 Yksinasuva  …148,35 £ asti  …190 £ asti
 Pariskunta  …226,50 £ asti  …278 £ asti

Säästöosaa maksetaan yksinasuvalle viikossa korkeintaan 17 puntaa ja pariskunnalle korkeintaan 21 puntaa. Säästöosan taso on sidottu palkkakehitykseen.

Täydentävät etuudet

B- ja D-kategorian vähimmäiseläkkeet

Aviopuoliso voi anoa peruseläkkeeseensä täydennystä puolisonsa vakuutuskausien perusteella (ns. B-kategorian vanhuuseläke), jos hänen oman peruseläkkeensä määrä jää alle 68 £ viikossa. Jotta eläkkeeseen voi saada täydennyksen, täytyy sen puolison, jonka vakuutuskausilla eläkettä täydennetään, olla myös vanhuuseläkeikäinen. Mies voi saada peruseläkkeen täydennyksen aviopuolisonsa vakuutuskausien perusteella, jos vaimo on syntynyt 5.4.1950 jälkeen.

Yli 80-vuotiaille taataan 66 punnan viikoittainen vähimmäiseläke (D-kategorian vanhuuseläke). Jos peruseläke jää tämän alle, sitä täydennetään vähimmäiseläkkeellä tähän tasoon asti. Saadakseen eläkkeen on hakijan täytynyt asua Isossa-Britanniassa 10 vuoden ajan 60 vuotta täytettyään. Tämän lisäksi D-kategorian eläkettä hakiessa täytyy asua Isossa-Britanniassa.

Muut etuudet

Pienituloiset eläkeläiset voivat hakea kunnalta hyvitystä maksamistaan kiinteistöveroista (Council Tax Support). Kansanvakuutuseläkettä saavilla on oikeus myös pieniin etuihin, joita annetaan tuloista ja varallisuudesta riippumatta. Näitä ovat mm. vuosittain maksettava joulubonus (10 £), lämmityskuluhyvitys talvea varten (100–300 £), ilmaiset Britannian sisäiset linja-autokyydit loma-ajan ulkopuolella, ilmaiset kansallisen terveydenhoitojärjestelmän lääkemääräykset ja näkötestit yli 60-vuotiaille, alennus keskuslämmityksen asentamista varten sekä ilmainen tv-lupa yli 75-vuotiaille.

Työkyvyttömyysetuus (Employment and Support Allowance, ESA)

Britannian työkyvyttömyysetuusjärjestelmää muutettiin 27.10.2008 alkaen, jolloin aiempi työkyvyttömyysetuus (Incapacity Benefit), eli ns. IB-etuus, korvattiin uusimuotoisella työkyvyttömyysetuudella (Employment and Support Allowance), eli ns. ESA-etuudella.

Työkyvyttömyysetuutta voi saada sekä vakuutusaikoihin perustuvana (Contribution Based, CB) että vähimmäisturvana (Income Related, IR). Vakuutusaikoihin perustuvan työkyvyttömyysetuuden saaminen edellyttää näiden kahden vaatimuksen täyttämistä:

  • Vakuutettu on maksanut 1. tai 2. luokan vakuutusmaksuja alatulorajan (LEL) mukaisesti vähintään puolen vuoden ajan viimeisen kahden vuoden aikana
  • Vakuutettu on maksanut tai hyvittänyt vähintään 50 kertaa alatulorajan verran vakuutusmaksuja pyyntöä edeltävän kahden vuoden aikana

Etuuden tasoon vaikuttaa työkyvyttömyyden taso ja vakuutetun henkilökohtainen tilanne. Ensimmäiset kolmetoista viikkoa etuuden tasolle on määritelty seuraavat maksimitasot:

  • Alle 25-vuotiaalle 57 puntaa viikossa
  • Yli 25-vuotiaalle 72 puntaa viikossa

Vakuutetun työkyky arvioidaan testien perusteella ensimmäisten 13 viikon aikana, ja tulosten perusteella hänet laitetaan joko ”työkykyisten ryhmään”, joilla on velvollisuus osallistua työllistävään toimintaan, tai ”tukiryhmään”, joilla tätä velvollisuutta ei ole. Eli käytännössä täysin työkyvyttömät sijoitetaan ”tuki-ryhmään”. Etuudelle on ryhmittelyn jälkeen määritelty seuraavat maksimitasot:

  • Työkykyisten ryhmässä 101 puntaa viikossa
  • Tukiryhmässä 108 puntaa viikossa

Jos vakuutettu on arvioitu ”työkykyisten ryhmään” kuuluvaksi, maksetaan etuutta vuosi. Jos taas vakuutettu on arvioitu pysyvästi ”tukiryhmään” kuuluvaksi, maksetaan etuutta vanhuuseläkeikään asti.

Vaikka etuus on tarkoitettu pääsääntöisesti työkykynsä menettäneille, niin sen rinnalla voi tietyin ehdoin tehdä kevyttä työtä (ns. permitted work), jos työtulot ja tuntimäärä jäävät tietyn rajan alle. Yleensä työtunteja saa viikossa kertyä korkeintaan 16.

Ansiosidonnainen työkyvyttömyysetuus (Income Related ESA)

Vähimmäisturvana maksettava ansiosidonnainen työkyvyttömyysetuus on tuloharkintainen. Sitä myönnettäessä otetaan huomioon vakuutetun tulot ja omaisuus. Jos omaisuutta on yli 16 000 puntaa, ei ansiosidonnaista etuutta myönnetä. Etuutta ei myöskään myönnetä, jos vakuutetun puoliso käy viikoittain töissä 24 tuntia tai enemmän.

Työkyvyttömyysavustus (Personal Independence Payment)

Työkyvyttömyysetuuden lisäksi voidaan myöntää työkyvyttömyysavustusta sellaiselle alle 65-vuotiaalle eläkkeensaajalle, joka tarvitsee erityistä hoivaa tai jolla on heikentynyt liikuntakyky. Avustus tunnettiin aiemmin nimellä Disability Living Allowance, mutta huhtikuussa 2013 avustukseen tuli pieniä muutoksia, ja sen nimi muuttui Personal Independence Paymentiksi.

Avustus koostuu kahdesta osasta; hoivaosasta ja liikkuvuusosasta. Vakuutettu voi saada osista joko toista tai molempia. Hoivaosa voidaan myöntää eritasoisena riippuen vakuutetun tarvitseman hoivan tasosta. Määrä on sitä korkeampi, mitä enemmän vakuutettu tarvitsee hoivaa. Vuonna 2014 hoivaosan määrä viikossa oli joko 54 puntaa tai 81 puntaa. Liikkuvuusosa voidaan myöntää kahdessa eri tasossa riippuen vakuutetun liikuntakyvystä. Vuonna 2014 määrät viikossa olivat 22 puntaa ja 57 puntaa.

Hoiva-avustukset (Attendance Allowance & Carer’s Allowance)

Hoiva-avustusta (Attendance Allowance) maksetaan yli 65-vuotiaalle henkilölle, joka tarvitsee apua arkipäiväisissä toimissaan. Avustukselle on määritelty kaksi eri tasoa riippuen vakuutetun kunnosta. Vuonna 2014 tasot viikossa olivat 54 puntaa ja 81 puntaa.

Hoitajalle, joka hoivaa vaikeasti työkyvytöntä henkilöä vähintään 35 tuntia viikossa, voidaan myöntää hoitaja-avustusta (Carer’s Allowance, CA). Vuonna 2014 avustuksen täysi määrä on 61 puntaa viikossa. Avustusta ei makseta, mikäli hoitaja opiskelee täysipäiväisesti tai ansaitsee yli 100 puntaa viikossa.

Avustuskatto (Benefit Cap)

Britanniassa henkilö voi saada lukuisia eri etuuksia ja avustuksia elämäntilanteestaan johtuen. Avustuksien ja etuuksien yhteismäärälle 15–64-vuotiaille henkilöille on asetettu katto (Benefit Cap), jonka yli henkilön tai perhekunnan saamien avustusten summa ei voi nousta. Avustusten yhteiskatto vuonna 2014 on:

  • 500 puntaa viikossa pariskunnille
  • 500 puntaa viikossa lapsellisille yksinhuoltajille
  • 350 puntaa viikossa lapsettomille yksinhuoltajille

Jos avustusten ja etuuksien summa menee tämän yli, vähennetään niitä kattoon asti.

Perhe-eläke (Survivor’s Pension, SP)

Kansanvakuutusjärjestelmästä perhe-eläkkeitä maksetaan edunjättäjän aviopuolisolle tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Lapsille ei makseta perhe-eläkkeitä, vaan oikeus on rajattu leskille. Näidenkin oikeus eläkkeeseen tai etuuteen lakkaa heti, jos he menevät uusiin naimisiin. Leskenavustusta maksetaan vain kahdentoista kuukauden ajan.

Jos leski oli vanhuuseläkeikäinen edunjättäjän kuollessa, hänellä voi olla mahdollisuus hyväksilukea edunjättäjän vakuuskausia kasvattaakseen oman peruseläkkeensä 113 £ maksimitasolle.

Kuolemantapauskorvaus (Bereavement Payment, BP)

Kuolemantapauskorvaus on verovapaa kertasuoritus, joka maksetaan leskelle edunjättäjän vakuutuskausien perusteella, jos jompikumpi seuraavista ehdoista täyttyy:

  • Leski ei vielä kuolinpäivänä ollut täyttänyt lakisääteistä eläkeikää
  • Edunjättäjä ei saanut kansanvakuutuksen mukaista vanhuuseläkettä

Jos kuolinsyy on työtapaturma, edunjättäjältä ei vaadita maksettuja kansanvakuutusmaksuja. Kuolemantapauskorvausta ei makseta, jos leski ja edunjättäjä olivat eronneet kuolinpäivänä, tai jos leski on mennyt uusiin naimisiin. Kuolemantapauskorvauksen määrä vuonna 2014 on 2 000 puntaa.

Leskenavustus (Bereavement Allowance, BA)

Leskenavustusta maksetaan korkeintaan vuoden ajan kuolinpäivästä alkaen. Eläkkeen suuruus riippuu edunjättäjän maksamien vakuutusmaksujen määrästä ja lesken iästä kuolinpäivänä. Leskenavustusta maksetaan, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Leski oli kuolinpäivänä vähintään 45-vuotias
  • Leski ei ole täyttänyt vielä vanhuuseläkeikää
  • Leskellä ei ole lasta huollettavanaan
  • Edunjättäjä oli maksanut kansanvakuutusmaksuja tai hänen kuolemansa oli työtapaturma

Leskenavustuksella on maksimitasot eri ikäryhmille. Avustuksen kattomäärä nousee iän myötä. Pienimmillään se on noin 35 £ viikossa ja suurimmillaan 110 £.

Leskivanhemman avustus (Widowed Parent’s Allowance, WPA)

Avustus myönnetään leskelle, joka on raskaana tai jolla on huollettavanaan lapsi. Leskivanhemman avustuksen määrä riippuu edunjättäjän kansanvakuutuskausien määrästä, paitsi työtapaturman yhteydessä vaatimusta ei ole. Leskivanhemman avustuksen täysi määrä on 111 £ viikossa.

Leskivanhemman avustusta maksetaan niin kauan kuin leski saa lapsilisää. Jos leskivanhemman avustuksen maksaminen loppuu ennen kuin edunjättäjän kuolinpäivästä on kulunut vuosi, voi leski hakea loppuajaksi maksuun leskenavustuksen. Leskivanhemman avustuksen maksaminen loppuu, jos leski menee uudelleen naimisiin. Avustus on verotettavaa tuloa.

Muut kuolemantapausavustukset

Tuloharkintainen hautajaisavustus (Funeral Payment) voidaan myöntää omaiselle tai edunjättäjän läheiselle ystävälle, joka järjestää hautajaiset. Avustus myönnetään vain heikkotuloisille. Täysorvon lapsen huoltajalle voidaan myöntää täysorvon huoltajanavustus (Guardian’s Allowance), jonka määrä on 16 £ viikossa. Avustuksen voi saada, jos henkilölle maksetaan täysorvosta lapsesta myös lapsilisää. Avustus on verovapaata tuloa.

Kansanvakuutuksen lisäeläke (State Second Pension, S2P)

Kansanvakuutuksen lakisääteinen lisäeläke (S2P) on yksinomaan palkansaajat kattava työeläkejärjestelmä. S2P-eläkettä maksetaan peruseläkkeen päälle. Toisin kuin peruseläke, lisäeläke ei ole tasaeläke, vaikka siinäkin eläkkeellä on katto. S2P-järjestelmä korvasi vuonna 2002 sitä edeltäneen SERPS-lisäeläkejärjestelmän (State Earnings-Related Pension Scheme, SERPS). SERPS-lisäeläkettä karttui vain vakuutetun maksamista vakuutusmaksuista, kun taas S2P-järjestelmään lasketaan hyvityksiä myös työkyvyttömyyden ja hoitoaikojen perusteella.

S2P-järjestelmää on viety lisääntyvästi tasasuuruiseen suuntaan, ja sen oli tarkoitus muuttua täysin tasasuuruiseksi vuonna 2030. Vuonna 2016 voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä S2P-järjestelmä lakkaa kokonaan, ja se korvataan lakisääteiset perus- ja lisäeläkkeet yhdistävällä yhden tason peruseläkkeellä (Single-Tier Pension), joka on luonteeltaan tasaeläkejärjestelmä.

S2P-järjestelmään kuuluvat pakollisesti kaikki palkansaajat, joiden ansiot ylittävät vakuutusmaksujen alatulorajan (LEL), joka vuonna 2014 on 5 775 puntaa vuodessa. Työnantaja voi korvata työntekijöidensä lakisääteisen lisäeläketurvan työnantajakohtaisella eläkejärjestelyllä (contract-out). Tällöin työnantajan ja työntekijän vakuutusmaksuihin tulee vähennyksiä. Työnantajakohtaisen eläkejärjestelyn tulee täyttää tietyt ehdot ja turvata vähintään lakisääteisen eläkkeen taso. Vakuutusmaksuhyvitys on työnantajan osalta 3,4 prosenttiyksikköä ja työntekijän osalta 1,4 prosenttiyksikköä.

Jos vakuutetun työ- tai etuusansiot jäävät alle 15 100 punnan, lasketaan eläkkeen perustaksi 15 100 punnan vuosiansiot.

Vuonna 2014 S2P-eläke karttuu seuraavasti:

Perusosa: alatulorajan (LEL) 5 775 punnan ja alatulokynnyksen (LET) 15 100 punnan välisistä ansioista 40 %:n tason mukaan. Eläkettä karttuu vähintään alatulokynnyksen mukaisen tulon verran, vaikka todelliset ansiot jäisivät tämän alle

Lisäosa: alatulokynnyksen (LET) 15 100 punnan ja ylätulorajan (UEL) 40 000 välisistä ansioista 10 %:n tavoitetason mukaan

Esimerkkilaskelma S2P-eläkkeen karttumisesta 2014–2015. Oletetaan henkilön iäksi 55 vuotta ja vuosiansioiksi 42 000 puntaa:

Perusosa: (15 100 – 5 775)= 9 325 £

Lisäosa: (40 000–15 100)= 24 900 £

Jos oletetaan, että yleinen ansiotaso kehittyisi vuosittain tasaisesti 2,5 %, ja henkilö jäisi eläkkeelle 65-vuotiaana 46 vuoden työuran jälkeen. Tällöin lisäeläkettä esimerkkivuodesta karttuisi:

Perusosa: 11 950x(40%/46) = 104 £

Lisäosa: 32 000x(10%/46) = 69 £

Esimerkkivuodesta S2P-lisäeläkettä siis karttuisi yhteensä 173 £ / vuosi eli 3,3 £ / viikko.

Lisäeläkkeen perhe-eläke

Lakisääteisestä lisäeläkkeestä myönnetään perhe-eläkkeitä ainoastaan leskille. Vanhuuseläkeikäiselle leskelle myönnettävät perhe-eläkkeet eivät varsinaisesti ole erillisiä eläkkeitä, vaan kuolintapauksissa edunjättäjän vakuutuskausilla voi mahdollisesti täydentää omaa lisäeläkettä enimmäismäärään asti.

Alle vanhuuseläkeikäisellä leskellä voi olla oikeus S2P-järjestelmästä maksettavaan täydentävään leskivanhemman avustukseen (WPA), jos hän saa sitä perusjärjestelmästä.

Jos leskellä oli edunjättäjän kuollessa oikeus leskivanhemman avustukseen tai peruseläkkeen leskenavustukseen (BA), eikä hän ole solminut uutta avio- tai avoliittoa, on hänellä eläkeiässä oikeus edunjättäjän S2P- ja SERPS-eläkkeeseen.

Vanhuuseläkeikäinen leski voi periä korkeintaan 50 % edunjättäjän S2P-eläkkeestä. SERPS-lisäeläkejärjestelmästä maksettavan leskeneläkkeen taso riippuu edunjättäjän synnyinpäivästä. Jos edunjättäjämies on syntynyt 5.10.1945 jälkeen tai edunjättäjänainen 5.7.1950 jälkeen, voi leski periä enimmillään 50 % edunjättäjän SERPS-eläkeoikeudesta. Jos edunjättäjä on syntynyt ennen näitä päivämääriä, voi taso olla korkeampi.

Vuonna 2014 S2P-lisäeläkkeen enimmäismäärä on 165 £ viikossa. Enimmäismäärään lasketaan mukaan sekä lesken että edunjättäjän eläkkeet.

Joulukuusta 2000 alkaen on ollut mahdollista jakaa puolisoiden lakisääteinen lisäeläkeoikeus avioeron yhteydessä. Täten on mahdollista, että puolisolla on oikeus lisäeläkkeeseen entisen aviopuolisonsa vakuutushistorian perusteella.

Yhden tason peruseläke (Single-Tier Pension)

Toukokuussa 2014 Ison-Britannian kuningatar vahvisti uuden eläkelain (Pensions Act 2014), jonka mukaan yhden tason peruseläke (Single-Tier Pension) tulee korvaamaan peruseläkkeen ja lakisääteisen peruseläkkeen huhtikuussa 2016. Uuden peruseläkkeen täysi taso tullaan asettamaan vähintään samalle tasolle kuin nykyinen eläkehyvityksen takuuosa (GC). Vuonna 2013 yhden tason eläkkeen määrä olisi ollut noin 145 £ viikossa. Lakimuutoksen myötä lakkautuu myös eläkehyvityksen säästöosa (SC).

Nykyisessä järjestelmässä puolisoilla on ollut tietyissä tilanteissa oikeus peruseläkkeeseen tai peruseläkkeen korotukseen perustuen puolison vakuutuskausiin. Yhden tason peruseläkkeen myötä tämä mahdollisuus katoaa, sillä oikeus siihen on täysin yksilöllinen, eikä eläkkeeseen voi saada korotuksia puolison vakuutuskausien perusteella.

Myöskään perhe-eläke ei jatkossa täydennä lesken omaa peruseläkettä, vaan leskelle myönnetään oma perhe-eläke. Tosin tiettyjä siirtymäsäännöksiä jää voimaan avioliitossa olleille naisille, jotka ovat maksaneet työuransa aikana alennettuja kansanvakuutusmaksuja (married women reduced National Insurance). Mahdollisuus maksaa alennettuja kansanvakuutusmaksuja lakkasi vuonna 1977.

Eläkeuudistuksen myötä eläke lasketaan sekä uusilla yhden tason eläkkeen säännöillä että karttuessa voimassa olleilla säännöillä. Vakuutetulle otetaan huomioon laskennoista edullisempi. Niiltä vuosilta, jolloin vakuutettu on maksanut alennettuja vakuutusmaksuja (contract-out), yhden tason eläkkeen perusteena oleva ansio lasketaan vähennettynä.

Uudessa peruseläkkeessä nostetaan vakuutusaikavaatimuksia, ja täyteen eläkkeeseen vaaditaan 35 vuoden vakuutusaika. Eläkeoikeuden syntymiseksi vaaditaan vähintään 7-10 vuoden vakuutushistoria. Eläkkeen täysi määrä vähenee samassa suhteessa puuttuvien vakuutusvuosien mukaan.Nykyisessä järjestelmässä on ollut mahdollista ottaa tietyn ehdoin työnantajakohtainen lisäeläkejärjestely, jolla on korvattu lakisääteinen S2P-järjestely (ns. contract-out-menettely). Tällä menettelyllä työnantaja ja –tekijä ovat saaneet kansanvakuutusmaksuihinsa vakuutusmaksuhyvitystä. Uudessa yhden tason eläkejärjestelyssä tämä mahdollisuus poistuu, koska koko S2P-järjestelmä lakkautuu. Tämän seurauksena vakuutusmaksutaso nousee niiden työnantajien ja –tekijöiden osalta, joilla S2P-järjestely on korvattu työnantajakohtaisella lisäeläkejärjestelyllä.

Yhden tason eläkettä voi lykätä, ja siitä saa lykkäyskorotuksen, mutta korotusta ei kertasuoriteta. Lykkäyskorotuksen taso laskee, ja se olisi jatkossa 5,2 % vuodessa. Esityksen mukaan eläke sidottaisiin yleiseen ansiotulokehitykseen, ja se seuraisi keskimääräistä palkkakehitystä.

Myös yrittäjien vakuutusmaksut kartuttaisivat yhden tason eläkettä. Vielä ei ole kuitenkaan täysin selvää, kuinka tämä vaikuttaa heidän vakuutusmaksujensa tasoon.

Työelämän ulkopuolella yhden tason eläkkeen oikeuksia karttuisi samoin perustein (työttömyys, vanhempainvapaa, sairaus-, kasvatus- ja hoiva-ajat) kuin aiemmin.

Indeksiturva

Kuluvan hallituskauden aikana (2010–2015) peruseläkkeiden indeksikorotukseksi on vakiintunut ns. triplamekanismi (triple lock). Mekanismin mukaan eläkkeitä indeksikorjataan vuosittain joko ansiotulokehityksen, kuluttajahintakehityksen tai 2,5 %:n tason mukaan. Näistä kolmesta valitaan korkein korotuksen perusteeksi. Lakisääteisiä lisäeläkkeitä (S2P) tarkistetaan hintojen kehityksen mukaisesti. On suunniteltu, että triplamekanismi tulee myös uuden yhden tason eläkkeen indeksiturvaksi.

Verotus

Eläkkeet ovat tuloveron alaista tuloa. Verovapaan tulon raja on noin 10 000 £ vuodessa. Kansaneläkeiän ylittäneen henkilön ei tarvitse maksaa tuloistaan kansanvakuutusmaksuja.

Työmarkkinaeläkkeet (workplace pensions)

Johtuen osittain lakisääteisen eläketurvan kohtalaisen matalasta tasosta, työmarkkinoilla sovittavat lisäeläkkeet muodostavat merkittävän osan erityisesti keski- ja suurempituloisten eläketurvasta. Vuonna 2012 keskimääräinen työmarkkinaeläke oli 201 £ viikossa, eli lähes kaksinkertainen keskimääräiseen lakisääteiseen eläkkeeseen nähden. Lisäeläketurvan merkitys tulee myös edelleen kasvamaan lakisääteisen järjestelmän muuttuessa lähemmäksi tasaeläkejärjestelmää vuodesta 2016 alkaen ja pakollisen lisäeläkejärjestelmään liittymisen voimaantulon myötä (auto-enrolment) vuosina 2012–2018.

Työmarkkinaeläkekenttä on Britanniassa voimakkaasti hajautunut. Järjestelmiä on useita kymmeniä tuhansia ja pelkästään eläkevalvontaviranomaisella on valvottavanaan lähes 50 000 järjestelmää. Näin lisäeläkejärjestelmät ovat (anglo-amerikkalaiseen mallin mukaisesti) yleensä yrityskohtaisia mutta niitä hallinnoi ja hoitaa usein vakuutusyhtiö tai muu finanssialan toimija.

Britannian työmarkkinaeläkejärjestelmiä ja niitä säätelevää lainsäädäntöä on uudistettu voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on ollut nostaa lisäeläkejärjestelmiin kuuluvien työntekijöiden määrää ja toisaalta erityisesti julkisella puolella leikata liian kalliiksi koettujen järjestelmien menoja.

Eläkejärjestelmien rakenne ja hallinto

Britannian työmarkkinaeläkejärjestelmät voidaan jakaa työnantajakohtaisiin (occupational) ja ryhmäkohtaisiin (group pensions) järjestelmiin. Lisäksi uutena järjestelmätyyppinä ovat tulleet monen työnantajan master trust -järjestelmät.

Työnantajakohtaiset ja master trust -järjestelmät ovat yleensä säätiöpohjaisia, jolloin niiden hallinnosta vastaa luottohenkilöistä muodostettu säätiön hallitus (board of trustees), jonka toiminnan lakisääteisenä pääperiaatteena tulee olla jäsenten eduista huolehtiminen. Hallitus koostuu pääasiassa työnantajan nimit-tämistä henkilöistä, vähintään kolmasosan  ollessa kuitenkin järjestelmän jäsenten nimittämiä. Eläkesäätiön hallitus voi ulkoistaa eläkejärjestelmän hallinnon ja sijoitustoiminnan kolmannelle osapuolelle, yleensä vakuutusyhtiölle. Master trust -järjestelmissä hallitus voi koostua myös toimeenpano-organisaation itsensä nimittämistä ja palkkaamista ammattiluottohenkilöistä.

Ryhmäkohtaiset järjestelmät ovat sopimuspohjaisia ja niitä hallinnoivat yleensä isot vakuutusyhtiöt ilman luottohenkilöistä koottua eläkejärjestelmän hallitusta. Työnantaja valitsee eläkejärjestelmän hallinnoijan mutta ei osallistu sen hallintoon ja eläkesopimusosapuolet ovat työntekijä ja vakuutusyhtiö.  Käytännössä järjestelmät vastaavat pitkälti yksilöllisiä eläkejärjestelyjä.  Sopimuspohjaisia työmarkkinaeläkejärjestelmiä ovat yksilölliset ryhmäeläkkeet ja ryhmäkohtaiset stakeholder-eläkkeet (group personal ja group stakeholder pension).

Joustavat ja matalakuluiset stakeholder-järjestelmät kehitettiin 2000-luvun alussa erityisesti pienituloisten edulliseksi eläkevaihtoehdoksi. Niihin liittyy erityisehtoja hallinnointikulujen, eläkemaksujen sekä sijoitusportfolion suhteen: Hallintokulut eivät saa stakeholder-järjestelmässä ylittää 1,5 % eläketilin saldosta ja sijoitusvaihtoehtona on tarjottava oletusrahasto, jonka tulee olla ns. elinkaarityyppinen (lifecycle fund), jossa sijoitusriski pienenee vakuutetun lähestyessä eläkeikää.  Eläkemaksuja voi stakeholder-järjestelmiin suorittaa joustavasti niin, että minimimaksu voi olla ainoastaan 20 £.

Työnantajakohtaiset järjestelmät voivat olla etuus- tai maksuperusteisia kun taas ryhmäkohtaiset eläkkeet ovat aina maksuperusteisia järjestelmiä. Valtaosa vakuutetuista kuuluu kuitenkin yhä etuusperusteisiin järjestelmiin, vaikka niiden suosio on pudonnut tasaisesti viime vuosikymmenten aikana erityisesti yksityisellä puolella.  Etuusperusteisiin järjestelmiin kuului 59 prosenttia kaikista työmarkkinaeläkejärjestelmissä vakuutetuista vuonna 2013. Lukua selittää julkisen puolen lähes täysi etuusperusteisuus (95 %) kun yksityisellä puolella vakuutettuja oli ainoastaan 24 prosenttia.

Työmarkkinaeläketyypit Britanniassa

 Työnantajakohtainen (occupational defined benefit)  Työnantajakohtainen tai monen työnantajan master trust (occupational defined contribution) Ryhmäkohtaiset eläkkeet (group stakeholder, group personal)
 Etuusperusteinen

 Maksuperusteinen

 Säätiöpohjainen

 Sopimuspohjainen

 Työmarkkinaeläkkeet

Toimijat

Vaikka työmarkkinaeläkejärjestelmiä on useita kymmeniä tuhansia, usein niiden hallinnointi ja/tai sijoitustoiminta on ulkoistettu ns. kolmannelle osapuolelle, jotka ovat yleensä isoja vakuutusyhtiöitä. Näihin kuuluvat mm. Aegon, Aviva, Friends Life, Legal and General, Prudential, Scottish Life, Scottish Widows, Standard Life ja Zurich.  Myös isot finanssikonsernit hoitavat lisäeläkkeiden hallintoa. Näitä ovat mm. HSBC ja Fidelity.

Master trust -järjestelmiä oli vuonna 2012 yhteensä 44, joista suurimmat ovat valtion omistama NEST (jonka velvollisuutena on hyväksyä mikä tahansa yhtiö jäseneksi), NOW: Pensions ja The People´s Pension. Lisäksi myös vakuutusyhtiöt ovat perustaneet omia master trust -järjestelmiä.

Järjestelmien kattavuus

Vuonna 2013 noin 50 prosenttia kaikista työntekijöistä kuului työnantaja- tai ryhmäkohtaiseen lisäeläkejärjestelmään. Lisäeläkejärjestelmiin kuuluminen on huomattavasti yleisempää julkisella kuin yksityisellä puolella. Julkisen sektorin järjestelmissä oli vakuutettuina 85 prosenttia ja yksityisen sektorin järjestelmissä 36 prosenttia alan työntekijöistä.

Yleisesti lisäeläkkeiden kattavuus on yksityisellä puolella ollut laskussa useamman vuosikymmenen ajan. Hallituksen viimevuosien uudistukset lisäeläkelainsäädäntöön (erityisesti vuoden 2008 eläkelaki) ovat tähdänneet yksityisen sektorin lisäeläketurvan kattavuuden nostamiseen, ja näyttäisi siltä, että järjestelmien jäsenmäärät ovatkin kääntyneet nousuun pitkän laskukauden jälkeen.

Vuonna 2012 alkaneen pakollisen lisäeläkejärjestelmään liittymisen on arvioitu lisäävän työmarkkinaeläkkeiden aktiivijäsenten määrää jopa 6-9 miljoonalla henkilöllä vuoteen 2020 mennessä, eli aktiivijä-senistön odotetaan yli kaksinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Pakollinen liittyminen velvoittaa työnantajan liittämään työntekijänsä työmarkkinaeläkejärjestelmään, jos työntekijä täyttää seuraavat ehdot:

  • ikä vähintään 22 vuotta mutta alle lakisääteisen eläkeiän
  • työskentelee Britanniassa
  • ansaitsee yli £10 000 vuodessa

Työntekijä voi halutessaan erota järjestelmästä (opting out) mutta työnantaja liittää työntekijän uudelleen järjestelmään viimeistään kolmen vuoden kuluttua eroamisesta, jos työntekijä edelleen täyttää yllä mainitut ehdot ja hän haluaa tällöin liittyä järjestelmään.

Työmarkkinaeläkkeiden kattavuus ja tyypit Britanniassa v.2004–2013, %

 Etuusperusteiset  Maksuperusteiset (säätiö)  Maksuperusteiset (Group personal ja group stakeholder) Mikä tahansa työmarkkinaeläke
 2004  38,8  7,3  7,7  53,7
 2005  35,3  6,7  8,5  53,2
 2006  34,3  7,3  9,7  54,3
 2007  33,4  6,4  9,8  52,3
 2008  32,8  6,0  9,8  50,9
 2009  32,9  6,1  10,1  50,1
 2010  32,1  6,4  10,0  49,7
 2011  30,3  6,4  10,2  47,6
 2012  28,0  7,0  10,2  46,5
 2013  29,4  8,3  11,6  49,8

Lähde: ONS 2013 Annual Survey of Hours and Earnings: Summary of Pension Results

Etuudet

Lisäeläkejärjestelmien etuudet määritellään eläkejärjestelmien säännöissä tai vakuutusyhtiön ja vakuutetun välisessä sopimuksessa. Lisäksi mm. veroviranomaisella (HMRC) on omat rajoitukset etuuksien maksamisen suhteen.

Vanhuuseläkkeiden lisäksi useimmat järjestelmät tarjoavat etuuksia työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta mutta näiden ehdot vaihtelevat järjestelmästä toiseen.

Vakuutetun kuollessa, maksetaan yleensä vähintään kertakorvaus ja etuusperusteisissa järjestelmissä myös perhe-eläke. Jos henkilö oli kuollessaan jo eläkkeensaaja, etuusperusteisista järjestelmistä maksetaan yleensä leskeneläke, joka on usein 50 % tai 66 % edunjättäjän eläkkeestä. Maksuperusteisissa järjestelmissä perhe-eläketurva riippuu vakuutetun valitsemasta annuiteetista ja sen turvan tasosta (ks. alla). Jos henkilöllä ei ollut kuollessaan annuiteettia, edunjättäjän nostamatta jäänyt eläketilin varallisuus maksetaan yleensä edunjättäjän nimeämälle edunsaajalle.

Työkyvyttömyyseläkeoikeus määritellään järjestelmän säännöissä sekä veroviranomaisen kriteerien kautta. Veroviranomaisen sääntöjen mukaisesti henkilön tulee olla työkyvytön nykyiseen työhön ja työkyvyttömyyden oletetaan jatkuvan vanhuuseläkeikään saakka. Eläkejärjestelmän omat säännöt voivat olla tiukemmat: työkyvyttömyyseläkkeeseen voi olla oikeus vain silloin, jos henkilö on työkyvytön mihin tahansa ammattiin.

Eläkejärjestelmien normaali vanhuuseläkeikä on yleensä 60–65 vuotta mutta eläkkeen voi usein nostaa jo aiemmin, jolloin siihen tehdään varhennusvähennys, tai myöhemmin, jolloin tehdään vastaavasti lykkäyskorotus. Verolainsäädännön mukainen alin eläkeikä lisäeläkejärjestelmissä on kuitenkin vuodesta 2010 lähtien ollut 55 vuotta. Jos henkilö on ollut ennen huhtikuuta 2006 vakuutettuna järjestelmässä, jossa eläkeikä on ollut alempi kuin 55 vuotta, on hänellä yhä mahdollisuus jäädä tuossa eläkeiässä eläkkeelle.

Riippuen kunkin järjestelmän säännöistä, on eläkkeellesiirtymisen jälkeen mahdollista myös työskennellä eläkkeen ohessa.

Eläkkeen karttuminen

Etuusperusteisissa järjestelmissä vanhuuseläke karttuu vuodessa tyypillisesti 1/60 (eli 1,67 %) osaa joko uran viimeisestä tai viimeisten vuosien palkasta (final salary) tai inflaatiokorjatusta keskimääräisestä palkasta (Career Average Revalued Earnings – CARE). Vakuutetulla voi olla myös mahdollisuus ottaa osa eläkkeestä kertasummana ja osa kuukausieläkkeenä. Tällöin kuukausieläkkeen karttumisprosentti on yleensä 1/80 (1,25 %) ja kertasummana saa 3/80 (3,75 %) karttuneesta eläkkeestä.  Osa vanhuuseläkkeestä voidaan myös joissain järjestelmissä vaihtaa perhe-eläketurvaan.

Maksuperusteisissa järjestelmissä eläkevarallisuus kertyy yksilölliselle eläketilille ja karttunut summa riippuu seuraavista seikoista:

  • maksetut eläkemaksut
  • eläkemaksuille saadut sijoitustuotot
  • vähennetyt hallintokulut

Auto-enrolment-järjestelmän voimaantulon myötä maksuperusteisten järjestelmien on tarjottava jäsenilleen ns. oletusrahastovaihtoehto (default fund). Näin työntekijän ei tarvitse valita sijoitusvaihtoehtoja itse, jos hän ei halua. Oletusrahaston ei ole kuitenkaan pakko olla elinkaarityyppinen (jos se ei ole stakeholder-järjestelmä), joskin sijoitusallokaatiossa tulisi huomioida jäsenten ikäprofiili.

Eläkkeen nostaminen maksuperusteisissa järjestelmissä

Eläkkeelle siirryttäessä tilille karttunut varallisuus voidaan nostaa joko kokonaan kertasummana tai osittain kertasummana ja säännöllisesti maksettavana annuiteettina tai tilinostoina.

25 prosenttia  karttuneesta varallisuudesta voidaan nostaa kertasummana verovapaasti. Jos henkilö on täyttänyt 60 vuotta ja hänen yhteenlaskettu eläkevarallisuus jää alle 30 000 £, voidaan koko summa nostaa kertasuorituksena (25 prosentin ylimenevä osuus veronalaista tuloa). Jos karttunut varallisuus on yli 30 000 £, sovelletaan 25 prosentin ylimenevään osuuteen tällä hetkellä 55 % veroastetta.

Kertasumman ylimenevä osuus voidaan ottaa rajoitettuina tilinostoina (capped drawdown), kuitenkin niin, että vuotuiset nostot eivät saa ylittää 150 prosenttia vastaavasta annuiteetista. Joustava tilinosto (flexible drawdown) on myös mahdollista, jolloin nostoille ei aseteta rajoitusta mutta henkilöllä on oltava vähintään 12 000 £ muita vuotuisia tuloja (ns. takuutulo).

Yleensä kertasumman ylittävällä osuudella ostetaan kuitenkin koko elinajan pituinen annuiteetti vakuutusyhtiön kautta. Annuiteetin määrään vaikuttavat ostohetkellä seuraavat seikat:

  • pitkän ajan korkojen taso
  • vakuutetun ikä
  • vakuutetun terveys ja elintavat (laskennallisesti lyhyemmällä elinajalla suurempi annuiteetti)
  • valittu etuuden tyyppi ja taso (inflaatiosuoja, perhe-eläke, ym.)
  • vakuutusyhtiön laskuttamat kulut

Hallitus on esittänyt eläkelainsäädäntöön muutoksia, joiden mukaisesti huhtikuusta 2015 lähtien maksuperusteisista eläkejärjestelmistä nostettavien kertasummien määrään ei aseteta enää rajoituksia. Näin koko karttunut eläkevarallisuus voitaisiin nostaa kertasummana aikaisintaan 55 vuoden iässä henkilön normaalin veroasteen mukaisesti.

Rahoitus

Yksityisen puolen työmarkkinaeläketurva on lähes poikkeuksetta rahastoitua eläketurvaa. Britannian eläkevarat ovat rahamääräisesti maailman toiseksi suurimmat heti Yhdysvaltojen jälkeen ja ne muodostivat noin 96 prosenttia BKT:sta vuonna 2012.

Eläkemaksut vaihtelevat erityisesti sen mukaan, onko järjestelmä etuus- vai maksuperusteinen. Yksityisen sektorin säätiöpohjaisissa (occupational) etuusperusteisissa järjestelmissä maksut jakaantuvat keskimäärin 1/4 työntekijän ja 3/4 työnantajan osuuksiin maksutasojen ollessa vastaavasti 4,9 % ja 15,2 % palkasta. Maksuperusteisissa järjestelmissä (occupational) maksutaso on keskimäärin huomattavasti matalampi ja maksujen jakaantuminen tasaisempaa. Vuonna 2012 työntekijä maksoi keskimäärin 3,1 % ja työnantaja 6,6 % eläkemaksuja.

Auto enrolment -voimaantulon myötä kaikkien maksuperusteisten eläkejärjestelmien on täytettävä jatkossa vähimmäismaksuvelvoitteet. Vähimmäismaksutaso on tällä hetkellä 2 prosenttia (työnantaja 1 % ja työntekijä 0,8 % ja verovähennys 0,2 %) mutta se nousee vaiheittain 8 prosenttiin vuoden 2018 lokakuuhun mennessä (työnantaja 3 %, työntekijä 4 % ja verohyvitys 1 %). Eläkemaksuja on maksettava 5 772 – 41 865 punnan vuosituloista ja ylärajan ylittävien tulojen osalta maksut ovat vapaaehtoisia.

Oikopolut

Indeksointi

Etuusperusteisissa järjestelmissä maksussa olevia eläkkeitä ja karttuneita etuuksia on lakisääteisesti tarkistettava inflaatiokehityksen mukaisesti (CPI) mutta tarkistustason ei tarvitse kuitenkaan ylittää 2,5 % (tai 5 % ennen 1997 karttuneet etuudet). Maksuperusteisissa järjestelmissä ei ole pakollista indeksointia ja eläkkeiden tarkistaminen riippuu valitusta annuiteetista.

Valvonta ja takuujärjestelmä

Lisäeläkejärjestelmien valvontaan osallistuu usea eri taho. Järjestelmän yleisestä toiminnasta vastaa työ- ja eläkeministeriö DWP (Department for Work and Pensions)

Eläkevalvontaviranomainen TPR (The Pensions Regulator) on työ- ja eläkeministeriön alainen virasto (agency), joka korvasi aiemman valvontaviranomaisen (OPRA) vuoden 2004 säädetyn eläkelain voimaantulon yhteydessä vuonna 2005. TPR:n tehtävänä on pääasiassa etuusperusteisten eläkejärjestelmien vakavaraisuuden valvonta ja maksuperusteisten järjestelmien eläkemaksuvalvonta.

Markkinakäyttäytymisviranomainen FCA (Financial Conduct Authority) sääntelee sopimuspohjaisia eläkejärjestelmiä hallinnoivia yrityksiä. FCA:n tehtävät liittyvät lähinnä markkinakäyttäytymisen (conduct of business) ja asiakkaiden reilun kohtelun (treating customers fairly) valvontaan.

Englannin keskuspankin alainen Finanssivalvontaviranomainen PRA (Prudential Regulation Authority) toimii läheisessä yhteistyössä FCA:n kanssa ja se valvoo vakuutusyhtiöiden sekä suurimpien investointi-yhtiöiden ja pankkien vakavaraisuutta. Näin sopimusperusteisten eläkejärjestelmien hallinnoijat kuuluvat yleensä myös PRA:n valvottavien joukkoon.

Vuoden 2004 eläkelain voimantulon myötä perustettiin etuusperusteisten järjestelmien suojaksi takuurahasto PPF (Pension Protection Fund), joka takaa eläkkeet sponsoriyhtiön maksuvaikeuksien tai konkurssin yhteydessä. Tällaisissa tilanteissa maksettava takuueläke voi kuitenkin olla matalampi kuin karttunut tai maksussa oleva eläke. Jos eläke on ollut jo maksussa ja jos henkilö on saavuttanut järjestelmän normaalieläkeiän, korvataan 100 % eläkkeestä eläkekattoon saakka. Jos eläke ei ole ollut maksussa tai eläk-keensaaja on alle normaalieläkeiän, korvataan 90 % etuudesta.

PPF:n toiminta rahoitetaan etuusperusteisten järjestelmien pakollisilla jäsenmaksuilla (PPF levy) ja niistä saatavilla sijoitustuotoilla sekä PPF:n piiriin joutuneiden suljettujen järjestelmien varallisuudella.

Julkisen sektorin järjestelmät

Julkisella puolella suurimmat seitsemän järjestelmää kattavat yli 90 prosenttia julkisen sektorin vakuutetuista. Paikallishallinnon eläkejärjestelmä (Local Governement Pension Scheme) on suurin järjestelmä. Muut merkittävät järjestelmät ovat terveydenhoitohenkilöstön (NHS Pension Scheme), opettajien (Teachers´Pension Scheme), virkamiesten (Civil Service Pension Scheme), armeijan henkilöstön (Armed Forces Pension Scheme), poliisin (Police Pension Scheme) sekä palomiesten (Firefighters´Pension Scheme) eläkejärjestelmät.

Julkisen sektorin eläkejärjestelmät ovat yleensä rahastoimattomia, jakojärjestelmäpohjaisia järjestelmiä, jotka rahoitetaan verovaroin tai eläkemaksuin. Ainoastaan paikallishallinnon eläkejärjestelmät (Englannin ja Walesin sekä vastaavat Skotlannin ja Pohjois-Irlannin) ovat rahastoituja järjestelmiä yhteisvarallisuuden ollessa n. 210 mrd. euroa (180 mrd. £).

Julkisen sektorin järjestelmiä tullaan uudistamaan merkittävästi vuosina 2014–2015 uuden julkisen sektorin eläkelain (Public Service Pensions Act 2013) mukaisesti.  Päätavoitteena on ollut leikata järjestelmien menoja mm. nostamalla eläkeikää ja leikkaamalla etuuksia.

Eläke määräytyy julkisen sektorin järjestelmissä lähes aina etuusperusteisesti ja yleisesti käytössä on ollut viimeisten vuosien perusteella (final salary) määräytyvä eläke. Uuden eläkelain myötä julkisen sektorin eläkejärjestelmissä eläkkeen määräytyminen muuttuu koko työuraan perustuvaksi (CARE) ja usein myös eläkkeiden indeksointia muutetaan palkkaindeksoinnista hintaindeksointiin.

Myös eläkemaksuja ja eläkeikiä nostetaan. Yleisin julkisen sektorin eläkeikä on ollut 60 vuotta (aktiivijäsenistä 56 % eläkeikä oli 60 tai alempi vuonna 2011) mutta viime vuosina järjestelmien eläkeikiä on yleisesti nostettu 65 vuoteen ja tulevaisuudessa normaali eläkeikä noudattaa lakisääteisen järjestelmän eläkeikää, poikkeuksena palomiesten, poliisien ja armeijan henkilökunnan järjestelmät, joissa eläkeikä jää 60 vuoteen.

Verotus

Britanniassa lisäeläkejärjestelmien verotus noudattaa ns. EET-käytäntöä, jonka mukaan eläkemaksuja ja niille saatavia tuottoja ei veroteta mutta aikanaan maksettava eläke on veronalaista tuloa. Lisäksi eläkkeelle siirryttäessä tietyn summan voi nostaa verovapaasti (ks. eläkkeen nostaminen).

Maksuperusteisissa järjestelmissä yli 1,25 miljoonan punnan eläkevarallisuus on kuitenkin verotettavaa tuloa (lifetime allowance). Etuusperusteisissa järjestelmissä vastaava katto on laskennallinen 62 500 £ vuosieläke ilman kertasummaa ja 46 875 £ verovapaan 25 prosentin kertasumman yhteydessä. Myös eläkemaksuilla on vuotuinen katto, jonka alittavalta osalta ei makseta veroja. Vuonna 2014 maksukatto on 40 000 £.

Aiheesta muualla:

 

AIHEEN ASIANTUNTIJA: ANTTI MIELONEN, NIKO VÄÄNÄNEN