Yhdysvaltojen eläkejärjestelmä (2017)

Väkiluku325 milj.2017
Odotettavissa oleva elinikä:
– miehet76,3 v.2015
– naiset81,2 v.2015
Vanhushuoltosuhde (65 +/15-64 v.)23 %2016
BKT:n reaalikasvu1,6 %2016
Inflaatio1,3 %2016
Keskipalkka$5 013 /kk2016
Keskimääräinen vanhuuseläke$1 342 /kk2015
Lakisääteiset eläkemenot BKT:sta6,7 %2011
Valuuttakurssi1 EUR = 1,11 USD2016

Yhdysvalloissa eläketurvan perustan muodostaa vuonna 1935 perustettu lakisääteinen, liittovaltion laajuinen yleinen työeläkejärjestelmä – OASDI (Old Age, Survivors and Disability Program). Asumiseen perustuvaa kansaneläkejärjestelmää ei ole mutta eläkkeensaajan vähimmäistoimeentulo taataan tulo- ja varallisuusharkintaisella SSI-toimeentuloavustuksella (Supplemental Security Income).

OASDI-järjestelmä kattaa nykyisin lähes kaikki yksityisen sektorin palkansaajat ja yrittäjät sekä osittain myös julkisen sektorin työntekijät. Järjestelmän ulkopuolelle jäävät kuitenkin ennen vuotta 1984 palvelukseen tulleet liittovaltion työntekijät, rautatietyöläiset jotka kuuluvat omaan järjestelmäänsä, paikallishallinnon tai osavaltioiden työntekijät, jotka kuuluvat erillisiin työnantajien järjestelmiin, yrittäjät sekä koti- ja maataloustyöntekijät, joiden ansiot jäävät mataliksi.

Koska lakisääteistä eläkettä karttuu sitä vähemmän, mitä suuremmista tuloista on kyse, on työnantajan järjestämällä lisäeläketurvalla usein merkittävä rooli kokonaiseläketurvan kannalta, erityisesti keski- ja hyvätuloisten kohdalla. Kollektiiviset lisäeläkejärjestelmät eivät ole kuitenkaan pakollisia mutta ne kattavat yksityisen sektorin palkansaajista noin puolet ja julkisella sektorilla lähes kaikki täysaikaiset työntekijät. Myös työnantajasta riippumaton yksityinen eläkesäästäminen on verrattain yleistä – noin kolmanneksella kotitalouksista on yksityinen eläketili.

Lakisääteinen eläketurva

Hallinto

OASDI- ja SSI-järjestelmien hallinnosta, eläkkeiden myöntämisestä sekä maksamisesta vastaa sosiaaliturvan keskushallinto SSA (Social Security Administration). SSA:n palveluksessa on noin 60 000 työntekijää ja ylimpänä johtajana toimii presidentin nimeämä komissaari (Commissioner), joka nimitetään kuuden vuoden määräajaksi.

SSA:n päätoimisto sijaitsee Baltimoressa, Marylandin osavaltiossa. SSA:n paikallishallinto muodostuu kymmenestä alueellisesta keskuksesta, kuudesta erillisestä käsittelykeskuksesta ja noin 1 230 paikallistoimistosta. Päätoimistossa on lisäksi kaksi käsittelykeskusta ja kansainvälisten asioiden toimisto Office Of Earnings & International Operations (OEIO). OEIO vastaa sosiaaliturvan hallinnosta kansainvälisissä tilanteissa mutta toimeenpanossa avustavat Yhdysvaltojen ulkoasiainhallinnon suurlähetystöt ja konsulaatit ympäri maailman. Suomen kansalaisten Yhdysvaltojen eläkeasioita hoidetaan Yhdysvaltojen Norjan suurlähetystössä.

Valtion verovirasto (The Internal Revenue Service, IRS) kerää vakuutusmaksut verotuksen ennakonpidätyksen yhteydessä. Valtiovarainministeriö (Department of the Treasury) huolehtii järjestelmän rahastoista.

Rahoitus

Yhdysvaltojen lakisääteinen eläkejärjestelmä perustuu jakojärjestelmään, jota tuetaan puskurirahastoilla. Rahoitukseen osallistuvat eläkemaksujen kautta työnantajat ja työntekijät sekä yrittäjät. Keski- ja suurituloisilla eläke-etuudet ovat myös osittain liittovaltion verotuksen alaisia ja nämä verotulot ohjataan takaisin järjestelmään.

Eläkevakuutusmaksussa on periaatteessa kaksi erillistä komponenttia – vanhuus- ja perhe-eläkemaksu (OASI) sekä työkyvyttömyyseläkemaksu (DI) – mutta käytännössä maksu muodostuu näiden yhteenlasketusta summasta. Vakuutusmaksua maksetaan vain tulorajan alittavasta palkasta tai yrittäjätulosta. Vuonna 2017 raja on 127 200 dollaria. Tulorajaa nostetaan vuosittain keskipalkkojen kehityksen mukaisesti. Alle 400 dollarin vuodessa jäävästä yrittäjätulosta ei makseta vakuutusmaksuja.

Eläkevakuutusmaksut v. 2017, %
TyöntekijäTyönantajaYrittäjä
OASI5,0155,01510,030
DI1,1851,1852,370
Yhteensä6,206,2012,40

Eläkevakuutusmaksujen lisäksi pakollisiin sosiaalivakuutusmaksuihin kuuluu sairausvakuutusmaksu (Medicare tax), jolla rahoitetaan yli 65-vuotiaiden ja työkyvyttömien sairaalahoidon kustannukset. Maksuun ei sovelleta tulorajaa, ja se on työnantajalta sekä työntekijältä 1,45 % palkasta ja yrittäjältä 2,9 %.

Rahastoinnista ja rahoituksen näkymistä tarkemmin

Vakuutusmaksut ja verotulot siirretään verottajan kautta vanhuus- ja perhe-eläkerahastoon sekä työkyvyt-tömyyseläkerahastoon. Lain mukaan rahastojen tulee sijoittaa eläkemaksut ainoastaan liittovaltion velkakirjoihin. Näitä erityisiä velkakirjoja ei voi myydä tai ostaa yleisillä markkinoilla. Vuoden 2016 lopussa rahastojen velkakirjojen arvo oli yhteensä 2 848 miljardia dollaria eli noin 15,3 prosenttia bruttokansantuotteesta.

OASDI-järjestelmän kokonaismenot olivat vuonna 2016 yhteensä 922,3 mrd. dollaria. Tästä vanhuus- ja perhe-eläkemenot olivat $768,6 mrd., työkyvyttömyysmenot $142,8 mrd. ja hallinto- ja muut menot $10,9 mrd. Tulot olivat 957,5 mrd. dollaria, joista vakuutusmaksutuloja oli $836,2 mrd., etuuksista perittäviä verotuloja $32,8 mrd. ja korkotuloja $88,4 mrd.

Järjestelmä on ollut ylijäämäinen vuodesta 1982 saakka ja eläkevakuutusmaksu on ollut vuodesta 1990 samalla 12,4 prosentin tasolla, mutta ennusteiden mukaan järjestelmä kääntyy alijäämäiseksi vuodesta 2022 alkaen suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ja eliniän pidentyessä. Näin rahastot olisivat kulutettu loppuun vuoteen 2034 mennessä, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä. SSA on arvioinut, että maksutasoa tulisi nostaa välittömästi 15,16 prosenttiin tai karttuneita ja maksussa olevia etuuksia leikata noin 17 prosentilla, jotta järjestelmä olisi pitkän aikavälin tasapainossa.

Vanhuuseläke

Vanhuuseläkeoikeus muodostuu vakuutuskausivaatimuksen ja eläkeiän täyttämisen kautta. Vakuutuskausivaatimuksen täyttämiseksi on oltava vähintään 40 vakuutuskautta (Social Security Credits). Koska kalenterivuoden aikana voi ansaita enintään neljä vakuutuskautta, työskentelyä täytyy olla vähintään kymmenen vuoden ajalta. Yhden vakuutuskauden ansaitsee $1 300 vuosituloilla ja neljä vakuutuskautta ansaitaan vähintään $5 200 vuosituloilla vuonna 2017. Yhdysvaltojen ja Suomen välisen sosiaaliturvasopimuksen perusteella vakuutuskausien vähimmäisedellytysten täyttämiseksi voidaan lukea hyväksi myös Suomen työskentelykausia. Henkilöllä on kuitenkin oltava vähintään kuusi Yhdysvalloissa kertynyttä vakuutuskautta.

Eläkeikä on 66 vuotta. Tämä ns. normaali vanhuuseläkeikä nousee asteittain 67 vuoden ikään vuosina 2021–2027. Eläkkeen voi kuitenkin myös jatkossa ottaa varhennettuna aikaisintaan 62 vuoden iässä, jolloin eläkettä vähennetään ja sen ottamisen voi myös lykätä normaalin eläkeiän jälkeen, jolloin eläkkeeseen tulee lykkäyskorotus. 70 ikävuoden jälkeen eläkkeeseen ei lasketa enää lykkäyskorotusta.

SyntymävuosiNormaali eläkeikä
1943-195466
195566 v. 2kk.
195666 v. 4 kk.
195766 v. 6 kk.
195866 v. 8 kk.
195966 v. 10 kk.
1960 ja jälkeen syntyneet67 v.

Eläke määräytyy koko työuran ansioiden perusteella, kuitenkin niin, että tulojen kasvaessa eläkkeen karttuminen pienenee. Palkkakaton ($127 200 v. 2017) ylittävistä tuloista ei kartu eläkettä. Jos ansiot ovat olleet koko työuran aikana vähintään eläkepalkkakaton suuruiset, on eläkkeen alkumäärä normaalissa eläkeiässä eläkkeelle jäävälle $2 687/kk vuonna 2017. Keskituloisella työntekijällä vanhuuseläkkeen korvaus-taso on noin 40 prosenttia palkasta. Korvaustaso on matalampi suurituloisella ja vastaavasti korkeampi pienituloisilla henkilöillä. Keskimääräinen vanhuuseläke oli $1 342 /kk vuonna 2016.

Vanhuuseläke on tuloharkintainen siihen saakka, kunnes eläkkeensaaja täyttää normaalin vanhuuseläkeiän. Jos vuosityötulot ovat tällöin korkeammat kuin 16 920 dollaria, vähentää ylimenevä tulo eläkettä 50 prosentilla. Normaalin vanhuuseläkeiän saavuttanut voi jatkaa työntekoa ilman, että eläkettä vähennetään.

Eläkkeen laskenta tarkemmin

1. Lasketaan aluksi työuran kuukausikeskiansio (Average Indexed Monthly Earnings – AIME) 22–60-vuotiaana ansaituista ja talouden keskimääräisellä palkkakehityksellä indeksoiduista tuloista sekä 60 ikävuotta vanhempana ansaituista indeksoimattomista tuloista. Näin lasketuista ansioista karsitaan huonoimmat vuodet pois ja parhaimmat 35 vuotta otetaan lopullisessa laskennassa huomioon ja jaetaan kahdellatoista, jotta saadaan kuukausimäärä.

2. Seuraavaksi määritetään eläkkeen perusmäärä (Primary Insurance Amount – PIA) laskemalla yhteen AIME-kuukausiansioista

  • 90 prosenttia alle $885 ansioista,
  • 32 prosenttia $886 – $5 336 ansioista ja
  • 15 prosenttia $5 337- palkkakaton alittavista ansioista

Raja-arvot määritellään sille vuodelle kun henkilö täyttää 62 vuotta ja niitä tarkistetaan vuosittain keskiansioiden muutoksen mukaan.

3. Jos eläke otetaan myöhemmin kuin 62-vuotiaana, perusmäärä tarkistetaan kuluttajahintaindeksillä (COLA) eläkkeen alkamisvuoden tasoon.

4. Perusmäärä kerrotaan lykkäyskorotuksella tai varhennusvähennyksellä, jos eläkkeen ottaa ennen tai jälkeen normaalin eläkeiän. Lykkääminen nostaa eläkettä 70-ikävuoteen saakka 8 prosenttiyksiköllä lykättyä vuotta kohden ja varhentaminen vähentää eläkettä noin 6,66 prosenttiyksiköllä vuotta kohden. Jos eläkkeen ottaa maksuun heti 62-vuotiaana, on eläke 75 prosenttia perusmäärästä ja 70-vuotiaana eläke on 132 prosenttia perusmäärästä. Lykkäys- ja varhennusvähennykset muuttuvat normaalin eläkeiän noustessa vuoden 2020 jälkeen.

Esimerkkilaskenta v. 1951 syntyneelle ja 66-vuotiaana vuonna 2017 eläkkeelle jääväelle henkilölle:

Työura alkoi v. 1977 ja loppui 2016. Työuran pituus on 40 vuotta ja 35 parhaan vuoden indeksoitu kuukausikeskiarvo (AIME) on 8 843 $/kk

Käytetään vuoden 2013 PIA-raja-arvoja, koska henkilö täytti sinä vuonna 62 v. Nämä ovat $791, $4 768 ja $9 475. Perusmäärä on siis 0,9 x $791 + 0,32 x ($4 768-$791) + 0,15 x ($8 843-$4768) = $2 595,79

Perusmäärä tarkistetaan kuluttajahintaindeksillä nykytasoon ja pyöristetään alempaan täyteen dollariin. Koska henkilö jää eläkkeelle normaalissa eläkeiässä, ei eläkkeeseen tehdä varhennusvähennystä tai lykkäyskorotusta. Näin lopullinen eläke on $ 2 687,00/kk.

Vanhuuseläkkeensaajan perhe-etuudet (Family benefits)

Vanhuuseläkkeellä olevan puolisolle voidaan maksaa puolison eläkettä (Spouse’s benefit), jos puoliso on

  • vähintään 62-vuotias tai
  • alle 62-v, jos huolehtii alle 16-vuotiaasta tai työkyvyttömästä lapsesta.

Puolison eläke on enimmillään 50 prosenttia eläkkeellä olevan perusmäärästä (PIA), riippuen puolison iästä ja hänen mahdollisesta omasta eläkkeestä. Jos puoliso on oikeutettu myös omaan eläkkeeseen, maksetaan tällöin oman eläkkeen lisäksi määrä, joka on oman eläkkeen ja täyden puolison eläkkeen erotus. Puolison eläkettä vähennetään jos puoliso ottaa eläkkeen ennen normaalia eläkeikäänsä. Jos puoliso huolehtii ala-ikäisestä lapsesta, ei eläkettä tällöin kuitenkaan vähennetä.

Myös eronneelle, yli 62-vuotiaalle puolisolle voidaan maksaa puolison eläkettä, jos avioliiton kesto oli ollut vähintään 10 vuotta ja puoliso ei ollut mennyt uudelleen naimisiin. Puolison eläkettä voidaan maksaa myös ennen vanhuuseläkettä silloin, jos molemmat ex-puolisot ovat vähintään 62-vuotiaita ja erosta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Ex-puolisolle maksettava eläke ei vähennä nykyisen puolison eläkettä eivätkä maksettavat puolison eläkkeet vähennä vanhuuseläkkeellä olevan omaa eläkettä.

Vanhuuseläkkeellä olevan lapselle tai huollettavalle lapsenlapselle voidaan maksaa lapsen eläkettä, jos lapsi on naimaton ja

  • alle 18-vuotias tai
  • alle 19-vuotias koululainen tai
  • yli 18-vuotias mutta ennen 22-vuoden ikää tullut työkyvyttömäksi.

Yhdelle lapselle maksettava eläke on enintään 50 prosenttia vanhuuseläkkeestä. Perhe-etuudet voivat olla kuitenkin yhteensä enintään 150–180 prosenttia vakuutetun täydestä vanhuuseläkkeestä riippuen vanhuuseläkkeen määrästä ja etuuksiin oikeutettujen perheenjäsenten lukumäärästä.

Työkyvyttömyyseläke

Työkyvyttömyyseläkkeeseen on oikeutettu henkilö, joka täyttää vakuutuskausi- ja työkyvyttömyysedellytykset. Vakuutuskausien vähimmäismäärä riippuu iästä:

  • alle 24-vuotialla vähintään 6 vakuutuskautta työkyvyttömyyttä edeltäneeltä kolmen vuoden ajanjaksolta
  • 24–30-vuotiailla vähintään puolet mahdollisista kausista 21 ikävuoden ja työkyvyttömyyden välisenä aikana (esim. 27-vuotiaalla vähintään 12 kautta)
  • 31 ja vanhemmilla 1 kausi/ikävuosi 22 ikävuoden ja työkyvyttömyyden väliseltä ajalta ja vähintään 20 kautta työkyvyttömyyttä edeltäneen 10 vuoden aikana

Sokeilla vakuutuskausivaatimukset ovat matalammat ja esimerkiksi vanhempien tai puolison vakuutuskausia voidaan lukea hyväksi.

Työkyvyttömyysedellytykset vaativat että henkilö ei kykene terveydellisten syiden johdosta tekemään nykyistä tai soveltuvaa muuta työtä. Työkyvyttömyyden tulee myös kestää oletettavasti vähintään vuoden verran tai päättyvän kuolemaan. Eläkkeeseen on siten oikeus vain pysyvän ja täyden työkyvyttömyyden perusteella.

Työkyvyttömyysedellytykset tarkemmin

Työkyvyttömyysedellytyksissä on viisi kohtaa, jotka kaikki tulee täyttää. Kohdat tarkastetaan työkyvyn arviointiprosessissa seuraavassa järjestyksessä:

  1. Jos hakija työskentelee, ansiotulojen tulee jäädä alle toimeentulorajan. Vuonna 2017 riittäväksi toimeentuloksi katsotaan yli 1 170 dollarin kuukausitulot näkökykyiseltä ja 1 950 dollarin kuukau-situlot sokealta tai vakavasti näkörajoitteiselta.
  2. Sairaus tai vamma on vakava, ts. hakijan terveydentila haittaa merkittävästi yleisesti työssä tarvit-tavia perustoimintoja, kuten nostamista, seisomista, kävelemistä, istumista tai muistamista vähin-tään 12 kuukauden aikana.
  3. Hakijan sairaus tai vamma löytyy SSA:n ylläpitämästä työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutettujen sairauksien ja vammojen listauksesta. Jos hakijan sairaus ei ole listassa, tulee sairauden tai vamman olla SSA:n arvion mukaan vastaavan tasoinen tai vakavampi kuin listalla olevat.
  4. Todetut sairaudet ja/tai vammat ovat sellaisia, että SSA:n arvion mukaan hakija ei kykene työsken-telemään työkyvyttömyyttä edeltäneessä työssään.
  5. Hakija ei kykene työskentelemään missään muussa sopivassa työssä ottaen huomioon hakijan ter-veydentila, ikä, koulutus ja työkokemus.

Kun työkyvyttömyyseläke on myönnetty, tarkastetaan eläkkeensaajan terveydentila kuitenkin uudelleen tietyin väliajoin. Tarkistuksia suoritetaan 6 kk – 7 vuoden välein paranemisennusteesta riippuen.

Työkyvyttömyyseläke muutetaan vanhuuseläkkeeksi (määrä säilyy samana) etuudensaajan täyttäessä normaalin eläkeiän.

Työkyvyttömyyseläkkeensaajalla on oikeus työkokeiluun yhteensä yhdeksän kuukauden ajan viiden vuoden ajanjaksolla ilman etuuteen vaikuttavia tulorajoja. Työkokeilun jälkeen työtulot voivat olla enimmillään 1 170 dollaria kuukaudessa enintään 36 kuukauden ajan ennen eläkkeen lakkauttamista. Jos ylimenevien työtulojen johdosta eläke lakkautetaan, jää se lepäämään enintään viideksi vuodeksi jona aikana eläke on mahdollista saada uudelleen maksuun ilman uutta työkyvyn arviointia.

Työkyvyttömyyseläke määräytyy periaatteessa samoin kuin vanhuuseläke, mutta eläkkeen perusteena olevien keskimääräisten tulojen (AIME) määrittelyyn otetaan vain 22 ikävuoden ja työkyvyttömyyttä edeltäneen vuoden väliset laskentavuodet. Näistä vuosista jätetään lisäksi pienituloisimpia vuosia huomioimatta seuraavalla tavalla:

  • yksi jokaista viittä laskentavuotta kohden ja enimmillään viisi vuotta niillä, joilla laskentavuosia on 25 tai enemmän
  • jos poisjätettyjä vuosia on yksi tai kaksi, voi lastenhoidon (alle 3-vuotias) ajalta saada lisäksi enintään kaksi poisjätettävää vuotta niin, että poisjätettäviä vuosia on yhteensä enintään kolme

Alkava eläke eli eläkkeen perusmäärä (PIA) lasketaan keskimääräisten tulojen määrittelyn jälkeen vanhuuseläkettä vastaavalla tavalla.

Työkyvyttömyyseläkkeensaajan perhe-etuudet

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevan työntekijän puolisolle ja lapsille voidaan maksaa puolison eläkettä ja lapsen eläkettä samoin perustein kuin vanhuuseläkkeellä olevan puolisolle ja lapsille.

Perhe-eläke (Survivors benefits)

Perhe-eläkkeen perusteena on yleisesti avioliitto. Myös samaa sukupuolta olevien avioliitto on hyväksytty mutta sen sijaan avoliiton (common-law marriage) perusteella oikeus riippuu osavaltiosta ja avoliitto tulee myös todistaa päteväksi SSA:lle.

Perhe-eläkettä voidaan maksaa vakuutetun kuoleman jälkeen, jos perhe-eläkkeen vakuutusedellytykset täyttyvät. Perusedellytys on, että edunjättäjä oli kuollessaan ”täysin vakuutettu” (fully insured) eli hänellä oli vakuutuskausia vähintään yhtä monta kuin on kalenterivuosia 21 vuoden iän täyttämisen jälkeisestä vuodesta kuolemaan saakka. Joka tapauksessa 40 kautta (10 työskentelyvuotta) riittää kaikissa tilanteissa. Poikkeavasti jos edunsaajalla on huollettavia lapsia, riittää, että edunjättäjällä on vähintään kuusi vakuutuskautta (1,5 työskentelyvuotta) kuolemaansa edeltäneiden kolmen vuoden ajalta.

Perhe-eläke voidaan maksaa vakuutusedellytysten täyttyessä seuraaville edunsaajille

Lesket:

  • täytenä normaalin eläkeiän täyttäneelle leskelle,
  • vähennettynä 60 vuotta täyttäneelle leskelle,
  • vähennettynä iästä riippumatta leskelle, joka huolehtii alle 16-vuotiaasta lapsesta,
  • vähennettynä 50–59 -vuotiaalle työkyvyttömälle leskelle,

Lapset:

  • alle 18-vuotiaalle naimattomalle lapselle,
  • alle 19-vuotiaalle naimattomalle opiskelevalle lapselle,
  • iästä riippumatta alle 22-vuotiaana työkyvyttömäksi tulleelle ja edelleen työkyvyttömälle lapselle,

Entiset puolisot:

  • samoin ehdoin kuin leskelle, jos avioliiton kesto oli ollut vähintään 10 vuotta (ei avioliiton kestovaadetta jos yhteinen, alle 16-vuotias tai työkyvytön huollettava lapsi)

Vanhemmat:

  • edunjättäjästä taloudellisesti riippuvaiselle 62 vuotta täyttäneelle vanhemmalle.

Jatkuvien etuuksien lisäksi edunjättäjän leskelle tai lapselle voidaan maksaa pieni kertakorvaus.

Perhe-eläke on tietty prosenttiosuus edunjättäjän perusmäärästä (PIA). Perusmäärä lasketaan ikään kuin edunjättäjä olisi täyttänyt normaalin vanhuuseläkeiän kuolinhetkellä, mutta jos edunjättäjä sai jo varhennusvähennettyä tai lykkäyskorotettua etuutta, sovelletaan tätä perusmäärää myös perhe-eläke-etuihin.

Perhe-eläke edunjättäjän eläkkeen perusmäärästä
Leskeneläke: leski 66 v.tai vanhempi100 %
Leskeneläke: leski 60-66 v.71,5 % – 99 % (varhennusvähennys/kk: 0,396 %)
Työkyvyttömän leskeneläke: leski 50-59 v.71,5 %
Lapseneläke75 %
Yli 62 v. vanhemman eläkeyhdelle vanhemmalle 82,5 %, kahdelle vanhemmalle yhteensä 150 %
Eronnut leskisama kuin muut leskeneläkkeet
Kertakorvaus$255

Yhden edunjättäjän jälkeen maksettavat etuudet voivat olla yhteensä enintään 150–180 prosenttia perusmäärästä. Kun etuuksien yhteismäärää lasketaan, ei eronneelle puolisolle maksettavaa leskeneläkettä kuitenkaan oteta huomioon.

Ennen 60 vuoden ikää (50 jos työkyvytön) solmittu uusi avioliitto lakkauttaa leskeneläkkeen.
Eläkkeen maksaminen voidaan myös keskeyttää tai lopettaa, jos eläkkeensaaja on alle normaalin eläkeiän ja hänen työtulonsa ylittävät tulorajan. Työtulot vähentävät perhe-eläkkeen määrää samoin kuin ne vähentävät vanhuuseläkettä. Pääoma-, korko- tai lisäeläketuloja ei myöskään oteta huomioon.

Edunsaaja voi vaihtaa perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeeseen 62-vuotiaasta lähtien, jos oma vanhuuseläke on korkeampi kuin maksettava perhe-eläke.

Lisäeläkkeet

Työnantajan tarjoama lisäeläketurva

Lakisääteisen eläketurvan lisäksi kokonaiseläketurvaa voidaan täydentää erilaisin lisäeläkejärjestelyin. Yhdysvalloissa työnantajan tarjoama lisäeläketurva ei ole pakollista mutta tämä ns. toisen pilarin kollektiivinen lisäeläketurva on verraten yleistä johtuen mm. lakisääteisen eläketurvan rajoitetusta tasosta sekä lisäeläketurvan verotuksellisista kannusteista.

Jos työnantaja järjestää lisäeläketurvaa, on järjestelmän täytettävä lisäeläkelainsäädännön velvoitteet, jotta sekä työnantajan että työntekijän eläkemaksut olisivat verotuksessa vähennyskelpoisia.

Eläkejärjestelmät ovat yksityisellä puolella useimmiten yrityskohtaisia mutta myös alakohtaisia, työmarkkinajärjestöjen hallinnoimia järjestelmiä esiintyy erityisesti aloilla, joissa työpaikkavaihtuvuus on suurta (esim. rakennus, kuljetus, palvelualat). Julkisella puolella on erilliset lisäeläkejärjestelmät sekä liittovaltion, osavaltion että paikallishallinnon työntekijöille.

Lisäeläketurva on useimmiten täysin rahastoitua. Lisäeläkejärjestelmien varallisuuden yhteenlaskettu arvo oli vuoden 2016 lopussa noin 15,4 biljoonaa dollaria eli noin 83 prosenttia bkt:sta.

Kollektiivisen lisäeläketurvan kattavuus
YhteensäYksityinen sektoriJulkinen sektori*
Eläkejärjestelmien lkm. (v. 2014)n. 775 000n. 685 000n. 90 000
Aktiivijäseniä (v. 2014)104,2 milj.89,2 milj14,3 milj.
Aktiivijäsenten osuus työvoimasta (v. 2017)54 %50 %80 %
* Osavaltio- ja paikallishallinnon henkilöstö. Luvuissa ei ole mukana liittovaltion henkilöstöä.

Yhdysvalloissa lisäeläkejärjestelmät voivat olla maksuperusteisia (defined contribution) joissa eläkemaksut ovat etukäteen määritelty tietylle tasolle mutta aikanaan maksettava eläke riippuu mm. sijoitustuotoista ja elinajan odotteen kehityksestä, etuusperusteisia (defined benefit) joissa eläkemaksut joustavat mutta etuus karttuu etukäteen sovitusti tai hybridejä eli näiden yhdistelmiä.

Yksityisellä sektorilla etuusperusteiset järjestelmät ovat yhä harvinaisempia ja niihin kuuluu enää n. 16 % kaikista vakuutetuista. Vastaavasti maksuperusteisissa järjestelmissä on jo n. 84 prosenttia vakuutetuista. Hybridijärjestelmät tilastoidaan yleensä etuusperusteisiin järjestelmiin, joista n. kolmannes voidaan luokitella hybridijärjestelmiksi. Työnantajalla voi olla myös useita järjestelmiä. Tällöin yksittäisen henkilön on mahdollista kuulua sekä etuus- että maksuperusteiseen järjestelmään.

Julkisella sektorilla lisäeläkejärjestelmät ovat yhä lähes kauttaaltaan etuusperusteisia. Hybridijärjestelmät, joissa on maksuperusteinen järjestelmä etuusperusteisen rinnalla, ovat kuitenkin jonkin verran yleistyneet.

Kollektiivisten lisäeläkejärjestelmien sääntely, hallinto ja valvonta

Työnantajakohtaisten ja työmarkkinasopimuksiin perustuvien lisäeläkejärjestelmien toiminta on hyvin valvottua ja säädeltyä. Lisäeläkejärjestelmien hallintomuoto on yleensä trust- tai yhdistetty trust-vakuutusyhtiöjärjestely, joissa valtuutettujen muodostama johtokunta (board of trustees) johtaa eläkerahaston hallintoa ja toimeenpanoa. Johtokunta vastaa eläkemaksuista, niiden sijoituksista sekä etuuksien maksamisesta.

Yksityisen sektorin lisäeläkejärjestelmien täytyy noudattaa ERISA (Employee Retirement Income Securi-ty Act of 1974) -säännöksiä. ERISA sisältää säädöksiä mm.:

  • järjestelmää ja sen varoja hallinnoivien vastuista ja velvollisuuksista,
  • jäsenten riittävästä informoinnista järjestelmän piirteistä ja rahoituksesta,
  • vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden vakuutuksen piiriin kuulumisesta, etuuksien karttumisesta ja järjestelmän rahoituksesta
  • valitusprosessin järjestämisestä

ERISA:ssa säädetään myös PBGC (Pension Benefit Guaranty Corporation) -vakuutusyhtiöstä. PBGC on liittovaltion hallinnoima yhtiö, joka turvaa yksityisen sektorin etuusperusteiset eläke-etuudet tilanteessa, jossa järjestelmä lakkautetaan, eikä rahaston varat riitä karttuneiden etuuksien maksuun. PBGC:n toiminta rahoitetaan etuusperusteisten järjestelmien maksamilla vakuutusmaksuilla. ERISA-säännösten noudattamista valvoo työministeriön alainen EBSA-virasto (Employee Benefits Security Administration).

Lisäeläkkeistä säädetään myös Pension Protection Act of 2006 (PPA) –laissa, joka keskittyy erityisesti maksuperusteisten järjestelmien rahoitus- ja hallinnointivaatimuksiin mutta siinä säädetään myös etuusperusteisten järjestelmien vakavaraisuusvaatimuksista. Laki mahdollistaa myös työntekijöiden automaattisen liittämisen (automatic enrollment) maksuperusteisiin 401(k)-järjestelmiin.

Eläkejärjestelmien tulee noudattaa myös verohallinnon (IRS) asettamia rajoja ja sääntöjä, jotta niihin suoritetut maksut olisivat verovähenteisiä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi maksuperusteisilla eläkejärjestelmillä verovähennyskelpoisia enimmäismaksurajoja tai eläkkeen nostamisen ikärajoja.

Julkisella sektorilla liittovaltion siviilihenkilöstön eläkejärjestelmiä (FERS ja CSRS) hallinnoi liittovaltion henkilöstötoimisto (U.S. Office of Personnel Management). Sotilashenkilöstön eläkejärjestelmää (MRS) hallinnoi puolustusministeriö (Department of Defense). Julkisen sektorin tai kirkon eläkejärjestelmät eivät kuulu ERISA:n tai PPA:n alaisuuteen eivätkä ne ole myöskään PBGC:ssä vakuutettuja.

Etuusperusteiset järjestelmät

Eläke-etuuksina maksetaan vanhuuseläkkeitä ja perhe-eläkkeitä. Myös osa-aikaeläke on useissa järjestelmissä mahdollinen ikääntyneille työntekijöille. Perhe-eläketurva on lakisääteisesti liitetty vanhuuseläkkeeseen naimisissa olevalla vakuutetulla (qualified joint and survivor annuity). Käytännössä kyse on tällöin leskeneläkeoikeudesta, josta voidaan kuitenkin luopua joko vanhuuseläkkeen määrän nostamiseksi tai siirtämällä etuus toiselle edunsaajalle (esim. lapsi, ex-puoliso, säätiö) molempien puolisoiden kirjallisella vahvistuksella. Työkyvyttömyyseläke on usein järjestetty eläkevakuutuksesta erillisen työkyvyttömyysvakuutuksen (disability insurance) kautta.

Normaali eläkeikä, jolloin vakuutettu on oikeutettu täyteen eläkkeeseen, on yleensä 65 vuotta. Verolainsäädäntö sallii normaalin eläkeiän asettamisen alimmillaan 62 vuoteen. Riippuen järjestelmästä, erilaiset varhennetut tai lykätyt eläkejärjestelyt ovat myös mahdollisia. Yksityisellä puolella varhennetulle eläkkeelle voi siirtyä järjestelmästä riippuen aikaisintaan 55 vuoden iässä ja eläke tulee maksuun viimeistään 70v.6kk. iässä. Julkisella sektorilla on useimmiten alemmat eläkeiät.

Eläkeiän lisäksi eläkeoikeuteen vaaditaan useimmiten tietty vähimmäisvakuutusaika (vesting), joiden enimmäisajat määritellään yksityiselle puolelle ERISA-säännöksissä. Järjestelmissä voidaan soveltaa joko kiinteää aikavaatimusta (cliff vesting), jolloin täyden eläkeoikeuden tulee muodostua viimeistään viiden vakuutusvuoden jälkeen tai ns. osittaista aikavaatimusta (graded vesting), jolloin 20 prosentin eläkeoikeus muodostuu kolmen vakuutusvuoden jälkeen ja täysi oikeus tulee saavuttaa vähintään seitsemässä vuodessa. Eläkeoikeuden tulee muodostua kuitenkin viimeistään silloin kun vakuutettu täyttää järjestelmän normaalin eläkeiän.

Perinteisissä etuusperusteisissa järjestelmissä eläke lasketaan useimmiten tiettynä, vuosittain karttuvana prosenttiosuutena (esim. 1,5 %) työuran viimeisten vuosien tai koko työuran keskipalkasta. Osassa järjestelmistä eläke lasketaan kertomalla vakuutusvuodet kiinteällä dollarimäärällä. Lisäeläkkeen ja lakisääteisen eläkkeen yhteiseksi tavoitetasoksi on usein asetettu 60–80 prosenttia viimeisistä ansioista täyden työuran jälkeen. Varhennetut eläkkeet maksetaan usein vakuutusmatemaattisesti vähennettyinä, mutta tavallista on myös, että 62 vuoden iästä maksetaan koko siihen mennessä karttunut vanhuuseläke ilman vähennystä.

Leskeneläkkeen tulee olla vähintään 50 % edunjättäjän eläkkeestä. Pitkäaikaisen työkyvyttömyyden perusteella maksettava korvaus on yleensä 50–70 % palkasta yhdessä lakisääteisen työkyvyttömyyseläkkeen kanssa.

Vanhuuseläke on rajoitettu enimmillään 100 prosenttiin vakuutetun kolmen parhaan työvuoden keskiarvotulosta tai $220 000 vuotuiseen määrään riippuen kumpi näistä on matalampi.

Eläke maksetaan yleensä annuiteettina eli kuukausittain. Tietyissä tapauksissa, erityisesti jos eläkkeen diskontattu kokonaisarvo on alle $5 000, voidaan eläke maksaa myös kertakorvauksena.

Etuusperusteiset järjestelmät rahoitetaan yleensä pelkästään työnantajamaksuin.

Maksuperusteiset järjestelmät

Maksuperusteisissa järjestelmissä tuleva eläke määräytyy pääsääntönä yksilölliselle eläketilille maksettujen maksujen ja niille saadun tuoton perusteella. Järjestelmiä hallinnoivat yleensä rahasto-, sijoituspalvelu- tai vakuutusyhtiöt. Maksuperusteisia järjestelmiä on usean tyyppisiä, mutta pääluokat ovat seuraavat:

  • 401(k)-järjestelmät
  • 403(b)-järjestelmät
  • Employee stock ownership -järjestelmät
  • Profit-sharing -järjestelmät

401(k)-järjestelmät ovat suosituin kollektiivisen lisäeläkesäästämisen muoto noin 80 prosentin osuudella maksuperusteisissa järjestelmissä vakuutetuista. Järjestelmä on saanut nimensä vuonna 1978 säädetystä verolain kohdasta 401(k), joka mahdollisti työntekijöiden osallistumisen verovapaasti työnantajan tarjoamaan eläkejärjestelmään.

401(k)-järjestelmiä on useita eri tyyppisiä (perinteinen, safe-harbor, SIMPLE) mutta kaikille yhteinen piirre on se, että järjestelmään kuuluva työntekijä voi siirtää tiettyjen rajojen puitteissa osan palkastaan ennen verotusta yksilölliselle eläketilille. Työnantaja voi halutessaan osallistua joko vastaavalla tai osittaisella eläkemaksulla (matching contribution) mutta työnantajan maksu ei ole pakollinen. Työntekijät voivat yleensä melko vapaasti valita eläkemaksujen sijoitustavan, mutta verolainsäädäntö asettaa tähän joitain rajoituksia, kuten esim. sijoitukset työnantajan osakkeisiin.

403(b)-järjestelmät ovat pitkälti saman tyyppisiä kuin 401(k)-järjestelmät mutta ne koskevat vain voittoa tuottamattomia organisaatioita, kuten julkisia kouluja, yliopistoja sekä kirkkoja tai hyväntekeväisyysjärjestöjä. 403(b)-järjestelmissä työntekijöillä on rajoitetut mahdollisuudet vaikuttaa eläkemaksujen sijoitustapoihin ja työnantajan maksut ovat harvinaisempia.

Employee stock ownership –järjestelmissä eläkemaksut sijoitetaan pääsääntöisesti työnantajan omiin osakkeisiin ja Profit-sharing –järjestelmissä sallitaan vain työnantajan maksut.

Vuonna 2018 maksuperusteisissa järjestelmissä on seuraavat verovähennyskelpoiset enimmäismäärät:

Eläkemaksujen perusteena oleva palkkaTyöntekijän maksuTyöntekijän ja työnantajan maksujen yhteismäärä
$275 000$18 500 (+ $6 000 jos työntekijä yli 50 v.)$55 000 tai 100 % palkasta riippuen kumpi on pienempi

Vuonna 2016 yhdessä suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä maksuperusteisten järjestelmien keskimääräinen työntekijän vakuutusmaksu oli 6,2 % ja työnantajan maksut mukaan lukien kokonaismaksu oli 10,9 % palkasta. Keskimäärin eläketilillä oli varoja n. $96 500 mediaanin ollessa kuitenkin vain n. $25 000 (Lähde: Vanguard – How America Saves 2017).

Vakuutettu voi nostaa varoja maksuperusteisilta tileiltä ilman lisäveroa kun:

  • hän täyttää järjestelmän eläkeiän tai on vähintään 59v.6kk tai
  • työsuhde päättyy (eläke, työkyvyttömyys, kuolema) tai
  • välitön ja suuri taloudellinen tarve (vain välttämätön määrä)

Tililtä voi myös tietyissä tapauksissa lainata verovapaasti enintään 50 % varoista tai $50 000 riippuen kumpi näistä on pienempi määrä. Laina on yleensä maksettava takaisin viiden vuoden kuluessa.

Varoja on yleensä alettava nostamaan viimeistään 70v.6kk iässä ainakin ns. vähimmäismäärän (Required Minimum Distribution) verran. Varat voidaan nostaa kertasuorituksena tai määräaikaisina suoritteina tietyn ajan (esim. 5-10 vuotta). Myös koko eliniän ajan maksettava eläke (annuiteetti) voi olla joidenkin järjestelmien maksutapa. Nostettavat varat tai eläke ovat verotettavaa tuloa.

Vakuutetun kuoleman jälkeen eläketilin varat siirtyvät naimisissa olevan edunjättäjän puolisolle tai muulle nimetylle edunsaajalle.

Pension Benefit Guaranty Corporation (PBGC) ei turvaa maksuperusteisten järjestelmien eläkkeitä.

Hybridijärjestelmät

Etuusperusteisten ja maksuperustein järjestelmien piirteitä yhdistävät Cash Balance Plan ja Pension Equity Plan –järjestelmät. Näissä järjestelmissä on noin kolmannes etuusperusteisissa järjestelmissä vakuutetuista.

Cash Balance Plan –järjestelmissä vakuutetulla on yksilöllinen eläketili, mutta toisin kuin puhtaissa maksuperusteisissa järjestelmissä, tili karttuu sovitun hyvityksen (pay/benefit credit) ja sovitun koron (interest credit – esim. kiinteä tai valtion velkakirjojen korko) mukaisesti riippumatta sijoitusten todellisesta tuotosta. Näin eläketili on ns. teoreettinen ja työnantaja kantaa aina sijoitusriskin, jolloin todellinen maksu voi erota tiliä kartuttavasta hyvityksestä. Lopullinen eläke lasketaan aikanaan tilille kertyneen ”varallisuuden” pohjalta.

Cash Balance Plan –järjestelmissä vain työnantaja maksaa eläkemaksuja ja verovapaat maksut voivat olla huomattavasti 401(k) –järjestelmiä suurempia suosien näin erityisesti suurituloisia työntekijöitä.

Pension Equity Plan –järjestelmät ovat harvinaisempia ja niissä eläke karttuu vuosittain joko pisteinä tai prosentteina palkasta etuusperusteisen järjestelmän tyyppisesti. Pisteiden tai prosenttien määrä voi vaihdella riippuen henkilön iästä, työsuhteen kestosta tai palkasta. Etuus ilmoitetaan kuitenkin kertasummana, joka saadaan kertomalla kumuloituneet pisteet tai prosenttimäärä uran tai työsuhteen viimeisten vuosien palkalla. Etuusperusteisten järjestelmien mukaisesti eläke tulee kuitenkin maksaa oletusarvoisesti annuiteettina. Näin Pension Equity Plan –järjestelmät ovat siten pohjimmiltaan etuusperusteisia.

Cash Balance Plan ja Pension Equity Plan –järjestelmien eläkkeet ovat PBGC takuun piirissä.

Yksilöllinen lisäeläketurva

Yksilöllinen lisäeläketurva – IRA (Individual Retirement Arrangement) on verotuettua yksityistä eläkesäästämistä. IRA-tilejä voidaan avata pankeissa, sijoituspalveluyhtiöissä tai henkivakuutusyhtiöissä. IRA-tilejä on kolmea eri tyyppiä:

  • perinteinen IRA: tilille tehdyt siirrot ovat verovapaita enintään $5 500/v. saakka ($6 500/v. jos yli 50 v.)
  • Roth IRA: tilille tehdyt siirrot eivät ole verovapaita mutta tuotto ja nostot ovat
  • Rollover IRA: siirrot työnantajan eläkejärjestelmän ja IRA-tilin välillä verovapaita. Käytetään usein työpaikan vaihdon yhteydessä

IRA-tileiltä voidaan tehdä nostoja ilman ylimääräistä veroa 59v.6kk iästä lähtien ja nostoja tulee alkaa tehdä viimeistään 70v.6kk. iästä lähtien.

Indeksointi

Maksussa olevia lakisääteisiä eläkkeitä ja SSI-etuuksia tarkistetaan vuosittain joulukuussa elinkustannusindeksin (COLA-indeksi) muutosten mukaisesti. Vuodelle 2018 indeksikorotus on 2,0 prosenttia.

Eläkkeen perusteena olevat palkkatulot tarkistetaan työntekijöiden keskiansioiden kehitystä seuraavalla indeksillä siihen vuoteen asti, jona vakuutettu täytti 60 vuotta.

Lakisääteistä velvoitetta lisäeläkkeiden tarkistamiseen ei ole.

Verotus

Lakisääteiset eläke-etuudet ovat rajoitetusti veronalaista tuloa. $25 000-$34 000 vuodessa ansaitsevilla ja henkilökohtaisen veroilmoituksen tekevillä 50 prosenttia etuuksista on liittovaltionveronalaista tuloa. Kun tulot ylittävät $34 000, etuuksista 85 prosenttia on veronalaista tuloa.

Yleisesti noin 40 prosenttia etuudensaajista joutuu maksamaan etuuksista veroa.

Aiheesta muualla