Eläkerahastot

Suomessa lakisääteinen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Esimerkiksi yksityisen sektorin eläkkeitä on rahastoitu osittain järjestelmän voimaantulosta (1962) asti. Monissa muissa Euroopan maissa ns. puskurirahastoja on luotu vasta 1990-luvulla. Tästä syystä kertyneet lakisääteiset eläkevarat ovat Suomeen verrattuna suhteellisesti pienempiä.

Useissa EU-maissa otettiin 2000-luvun eläkeuudistusten yhteydessä käyttöön pakollisia, täyteen rahastointiin perustuvia yksilöllisiä eläketilejä, ns. rahastoeläkejärjestelmiä. Ne rahoitetaan lakisääteisin eläkemaksuin, mutta mm. Eurostatin tilastointijärjestelmässä ne luokitellaan ns. II pilarin eläkkeiksi eli yksityiseksi lisäeläketurvaksi.

Lisäeläkejärjestelmät ovat tavallisesti rahastoituja. Esimerkiksi Sveitsin ja Hollannin mittavat eläkevarat ovat seurausta pakollisista ja täysin rahastoiduista lisäeläkkeistä. Sen sijaan Ranskassa pakolliset lisäeläkkeet AGIRC ja ARRCO ovat jakojärjestelmärahoitteisia.

Seuraavassa vertailukuviossa on esitetty eläkerahastojen koko eri maissa suhteessa maan bruttokansantuotteeseen. Tilastot ovat vuodelta 2015 ja kattavat lakisääteiset (ns. I pilari) ja työmarkkinapohjaiset lisäeläkejärjestelyt (ns. II pilari), mutta eivät yksilöllisiä eläkevakuutuksia. Lähteenä on pääsääntöisesti käytetty OECD:n Global Pension Statistics -tietokantaa, jota on useiden maiden kohdalla täydennetty kansallisin tilastotiedoin.

Esimerkiksi Norjan osalta luku sisältää ammatillisten lisäeläkerahastojen lisäksi OECD:n tiedoista puuttuvan Valtion eläkerahaston (Statens pensjonsfond). Norjan erikoisuutena ovat maan mittavat öljyvarannot, joihin eläkerahasto suurelta osin perustuu. Valtion eläkerahastoa ei nimestään huolimatta ole tarkoitettu käytettäväksi yksinomaan eläkemenojen kattamiseen, vaan osa sen tuotosta käytetään vuosittain tasapainottamaan valtion budjettia.

Eläkevarat suhteessa BKT:hen vuonna 2015, %.

Oikopolut:

Aiheesta muualla:

 

AIHEEN ASIANTUNTIJAT: ANTTI MIELONEN, MIKA VIDLUND, NIKO VÄÄNÄNEN