Eläkemaksujen yhteys eläkevaroihin ja sijoitustoimintaan

Työeläkelaitokset sijoittavat mahdollisimman turvaavasti ja tehokkaasti työeläkemaksuista rahastoimansa osuudet, sillä karttuneiden eläkeoikeuksien maksamiseen on oltava aikanaan riittävästi varoja. Eläkelaitokset kattavat ennalta rahastoimattomat eläkekulut maksuvuonna kerätyillä työeläkemaksuilla ja valtion osuuksilla.

Onnistunut sijoitustoiminta hyvine tuottoineen tarjoaa myös mahdollisuuden vakuutusmaksujen tason alentamiseen, kun sijoitustuotot siirretään osaksi eläkkeiden rahoitusta. Esimerkiksi prosenttiyksikön muutos keskimääräisissä sijoitustuotoissa vaikuttaa pitkällä aikavälillä noin kaksi prosenttiyksikköä TyEL-maksuun, koska eläkevarojen määrä on tällä hetkellä noin kaksinkertainen palkkasummaan verrattuna.

Työeläkelaitosten sijoituksiin liittyy runsaasti sijoitusriskejä, yleensä sitä enemmän mitä suurempaa tuottoa varoille tavoitellaan. Hajautetulla työeläkejärjestelmällä pyritään osaltaan sijoitusriskien hallintaan.

Yksityisen puolen työeläkelaitosten sijoitustoimintaa säädellään tarkasti, koska eläkelaitoksille on syntynyt vakuutusmaksujen rahastoinnin myötä vakuutusmatemaattisin periaattein laskettua vastuuvelkaa tuleville eläkkeensaajille. Julkisella puolella eläkkeitä ei rahastoida etukäteen yksilökohtaisesti vastuuvelkoineen vaan tulevia eläkemenoja varten kerätään lakikohtaisia, kollektiivisia puskurirahastoja.

Yksityisen puolen työeläkelaitokset kilpailevat paitsi toiminnan tehokkuudella myös vakuutuksenottajien palvelulla ja sijoitusten tuotoilla. Eläkelaitosten sijoitustoiminnalle ja niihin liittyville riskeille sekä työeläkelaitosten vakavaraisuudelle on sen tähden asetettu järjestelmätasoisia ehtoja ja rajoituksia.

Vakavaraisuussäädökset edellyttävät esimerkiksi, että yksittäisellä eläkelaitoksella on oltava tarpeeksi vakavaraisuuspääomaa mahdollisten sijoitustappioiden varalle. Eläkelaitoksen varojen ja velkojen välisen erotuksen on siis riitettävä heikon sijoituskauden aiheuttamien vajeiden paikkaamiseen.

TyEL-  ja MEL- toimintaa harjoittaville eläkelaitoksille on lisäksi määritelty tietty rahastoonsiirtovelvoite, jolla eläkevaroille saadut sijoitustuotot siirretään osaksi näiden eläkelakien mukaisten eläkkeiden rahastointia ja siten myös myöhemmin varsinaisiin maksettaviin eläkkeisiin.

Eläkelaitokset kattavat rahastoonsiirtovelvoitteensa sijoitustuotoillaan. Jos jonkun eläkelaitoksen sijoitustoiminnastaan saamat tuotot eivät täytä tuottovaatimusta, sen on tasoitettava vajausta vakavaraisuuspuskuristaan. Toisaalta, jos eläkelaitoksen sijoitukset tuottavat enemmän kuin rahastoonsiirtovelvoite edellyttää, se pystyy kasvattamaan vakavaraisuuttaan ja saattaa ottaa rohkeammin sijoitusriskejä, koska se kestää paremmin sijoitustappioitakin.

Rahastoonsiirtovelvoitteeseen liittyy kolme oleellista osatekijää:

  • rahastokorko
  • eläkevastuun täydennyskerroin
  • eläkelaitosten osakesijoitusten keskituotot.

Tulevat suoritukset muutetaan nykyhintoihin (diskontataan) kolmen prosentin rahastokorolla. Eläkerahastoja voidaan kasvattaa eläkevastuun täydennyskertoimella sekä eläkelaitosten osakesijoitusten keskituottojen määrittelemän vaatimuksen ja erillisen puskurirahaston avulla.

Eläkkeiden rahastoinnista ja sijoitustoiminnasta kerrotaan tarkemmin kohdassa Sijoitustoiminta.

Oikopolut: