Väestön ikärakenne vaikeuttaa julkisen talouden tasapainottamista

Tänä vuonna voimaan tulleella eläkeuudistuksella pyritään myöhentämään eläkkeelle siirtymistä. Rahoituksen kestävyyden näkökulmasta eläkejärjestelmässä ei uudistuksen jälkeen näyttäisi olevan kestävyysvajetta eli tulojen ja menojen ennakoidaan olevan pitkällä aikavälillä tasapainossa. Ennakoitu työllisyyskehitys ei kuitenkaan riitä kuromaan muussa julkisessa taloudessa olevaa kestävyysvajetta umpeen, koska julkisen talouden ikäsidonnaiset menot lisääntyvät vanhusväestön kasvaessa. Ikääntyneen väestön määrä lisääntyy seuraavan kymmenen vuoden kuluessa yli 250 000 hengellä.

Viimeaikoina piristyneestä talouskasvusta huolimatta Suomen talous ei ole vieläkään toipunut vuoden 2008 finanssikriisin laukaisemasta talouden lamaannuksesta. Talouden tuotannon ennakoidaan saavuttavan kriisiä edeltäneen tason vasta 2019. Pitkään jatkuneessa matalasuhdanteessa hallitus toisensa perään on kamppaillut julkisen talouden rahoituksen ongelmien kanssa. Kataisen ja Sipilän hallitukset ovat sopeuttaneet julkista taloutta veronkorotuksilla ja menoleikkauksilla yhteensä noin kymmenellä miljardilla eurolla, eli viidellä prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vajetta on vieläkin kurottavana valtiovarainministeriön arvion mukaan kuuden miljardin euron verran.

Finanssikriisi vei huomion väestörakenteen muutoksen talousvaikutuksilta

Julkisen talouden tasapainottamistavoitteen jatkuva karkaaminen käsistä ei ole ainoastaan pitkittyneen laman seurausta. Väestörakenteen poikkeuksellisen epäedullinen kehitys on osunut laman kanssa samalle ajanjaksolle, mutta finanssikriisiä seuranneen poikkeuksellisen talouskehityksen vuoksi väestörakenteen kielteiset vaikutukset julkiseen talouteen ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

Väestörakenteen muutoksen taloudellisia vaikutuksia voi hahmottaa tarkastelemalla palkkatulojen ja kulutuksen ikäprofiileja.

Kuvio 1. Työtulot ja kulutus iän mukaan henkeä kohden suhteessa 30 – 49-vuotiaitten työtuloon.

Elinvaiheesta riippuen kulutus voi ikäryhmittäin poiketa työtuloista. Jos tulot ovat kulutusta pienemmät jossain iässä, erotus katetaan joko tulonsiirroilla toisilta ikäryhmiltä, omaisuustuloilla tai purkamalla varallisuutta. Kun tulot ovat kulutusta suuremmat, erotuksella maksetaan tulonsiirtoja tai kartutetaan varallisuutta säästämällä tulevia kulutustarpeita varten.

Tulot olivat vuonna 2014 kulutusta suuremmat 28–59-vuotiaiden ikäryhmissä. Nämä ikärajat ovat merkittäviä, kun arvioidaan väestörakennetta taloudellisen huoltosuhteen näkökulmasta. Työtuloissa on voimakas ikäriippuvuus sekä yksikköpalkkojen että työllisyysasteiden vuoksi. Kulutus kasvaa voimakkaasti 80:nnen ikävuoden jälkeen. Syynä on julkisen kulutuksen (kuviossa kokonaiskulutuksen ja yksityisen kulutuksen erotus) eli julkisten terveyspalvelujen ja julkisen pitkäaikaishoidon käytön kasvu.

Taloudellinen huoltosuhde on heikentynyt rajusti 2000-luvulla

Taloudellisen toiminnan näkökulmasta tarkasteltuna ikäryhmien välisiä tulonsiirtoja saavien määrä (alle 28- ja yli 59-vuotiaat) on 2000-luvulla kasvanut 450 000 henkilöllä. Samalla tulonsiirtoja (veroina ja sosi-aalivakuutusmaksuina) maksavien lukumäärä on samanaikaisesti vähentynyt yli 100 000:lla. Vuosituhannen vaihteessa 100 maksajaa kohden oli 119 tulonsiirtoja saavaa. Vuonna 2014 saajia oli jo 147. Muutos selittyy ikääntyneen väestön kasvulla. Kun rahoittajien ja rahoitettavien suhde muuttuu näin merkittävästi, ei ole ihme, että tuloja ja menoja on vaikea tasapainottaa.

Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa julkisen sektorin rooli ikäryhmien välisten tulonsiirtojen välittämisessä on suuri. Noin kaksi kolmasosaa julkisen sektorin menoista – tulonsiirroista ja hintatuetuista palveluista – on ikäsidonnaisia. Tämä on noin kolmasosa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nämä menot katetaan elinvaiheessaan ylijäämää tuottavien henkilöiden verotuksella.

Mitkä tekijät selittävät eläkejärjestelmän vähäistä kontribuutiota koko julkisen sektorin kestävyysvajeeseen? Osa eläkevastuista on rahastoitu, mikä mahdollistaa menokehitystä vakaamman maksukehityksen, kun eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa. Elinajan odotteen kasvu vanhemmissa ikäryhmissä nostaa ikääntyneiden suhteellista osuutta riippumatta työikäisen väestön määrästä. Eläkejärjestelmän puitteissa tämän tekijän vaikutukseen on varauduttu sopeuttamalla alkavia eläkkeitä elinaikakertoimen avulla, jolla vakautetaan edunsaajan koko eläkeaikana odotettavissa oleva eläketulo ja hillitään tätä kautta menopainetta. Muiden julkisten menojen osalta meillä ei ole vastaavaa menettelyä.

Elinaikakertoimen kuukausieläkettä leikkaavan vaikutuksen voi kompensoida työskentelemällä pidempään, ja tällä tavoin kasvattamalla henkilökohtaista eläkeoikeutta sekä parantamalla koko eläkejärjestelmän taloudellista kestävyyttä. Myös muun julkisen talouden osalta lääke menojen rahoittamiselle on työllisyysasteen nostaminen, jonka haastavuudesta onkin viime aikoina keskusteltu vilkkaasti.

Lähteet:

Onko eläkkeiden rahoituksellinen perusta vakaa? Laskelmia järjestelmän taloudellisesta kestävyydestä. Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/2017.

Suomen julkisen talouden näkymät ja haasteet. Valtiovarainministeriön julkaisu 7/2017.

Risto Vaittinen, Sosiaalivakuutus elinkaarella, 2017, teoksessa Havakka et al. Sosiaalivakuutus, FINVA.

0 kommenttia

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Lähettääksesi kommentin, ratkaise oheinen laskutehtävä. *