Aika uudistaa perhe-eläke?

Perhe-eläkkeiden liittäminen työeläkkeisiin tapahtui 50 vuotta sitten työmarkkinajärjestöjen aloitteesta. Edellisen kerran järjestelmää uudistettiin 1990-luvulla. Moni tuolloin esillä ollut kysymys on edelleen ajankohtainen.

Perhe-eläke tuli Suomessa voimaan myöhään, toiseksi viimeisenä Euroopan maista. Leskien ja orpojen toimeentulo oli siihen asti ollut pääasiassa sosiaaliavustusten varassa. Esimerkiksi naisille kohdistetusta huoltoavusta lähes puolet koski naisleskiä 1960-luvulla. Sotaleskille oli maksettu pieniä huoltoeläkkeitä. Pekka Kuusi kutsuikin tuolloista leskien ja orpojen turvan puutetta suomalaisen sosiaalipolitiikan häpeätahraksi.

Sota oli vahvistanut ajatusta, jonka mukaan yhteiskunnan eteen uhrautuneet olivat oikeutettuja sosiaaliseen turvaan ja 1960-luvulla alkoikin perhe-eläkkeiden intensiivisen kehittämisen aika. Perhe-eläkelakien säätäminen oli osa sotien jälkeisen Suomen hyvinvointivaltion rakentamisen projektia ja siihen olennaisesti liittyvää syvällistä ajattelutavan muutosta, jossa yhteiskunnan apu muuttui oikeudeksi armopalan sijaan.

Perhe-eläkkeeseen uudistus menojen leikkaamiseksi

Jo 1970-luvulla, 10 vuotta perhe-eläkkeen voimaantulon jälkeen järjestelmää alettiin kritisoida. Erityisesti katsottiin, että perhe-eläkemenot olivat liian suuret. Uudistusta varten asetettiin komitea vuonna 1983 ja esitys perhe-eläkkeiden uudistamiseksi annettiin vuonna 1987.

Vuoden 1990 heinäkuussa tuli voimaan perhe-eläkkeitä koskeva lakiuudistus, joka on pieniä muutoksia lukuun ottamatta nykyisen voimassaolevan perhe-eläkkeen kaltainen. Uudistuksessa miehille annettiin oikeus leskeneläkkeeseen.

Suurin muutos oli kuitenkin se, että leskeneläkkeen laskentaa muutettiin: eläkesovituksessa lesken ansioeläke tai eläkekertymä otetaan huomioon leskeneläkettä mitoitettaessa. Puolisoiden tuloerojen olleessa pienet, leskeneläke jää alhaiseksi tai sitä ei saa lainkaan. Mitä suuremmat erot puolisoiden ansioissa on, sitä suurempi on leskeneläke. Näin leskeneläkkeen määräytyminen on sekoitus kahden elättäjän mallista ja mieselättäjämallista. Kyse ei komitean mielestä kuitenkaan ollut tulojen perusteella tehtävästä ”varsinaisesta tarveharkinnasta”, koska tarveharkinta sopii huonosti työeläkkeeseen.

Perhe-eläkeuudistuksesta käyty keskustelu edelleen ajankohtaista

Komitea oli varsin riitaisa. Eriävän mielipiteensä esittivät mm. valtiovarainministeriön, työntekijäjärjestöjen, työnantajajärjestöjen, maatalousyrittäjien ja Kansaneläkelaitoksen edustajat.  Suurimmat erimielisyydet sekä komiteassa että komitean esityksistä annetuissa lausunnoissa koskivat perheen ja ansaintaperiaatteen määrittelyä. Avoliitot olivat yleistyneet 1980-luvulla ja avoliitossa elävät olisi monen mielestä tullut ottaa perhe-eläkelakien piiriin.

Suurin erimielisyys koski kuitenkin työeläkkeen ansaintaperiaatetta. Monet katsoivat kulutustason muutokseen perustuvan mallin loukkaavaan ansaintaperiaatetta ja kehittävän työeläkejärjestelmää tarveharkintaiseen suuntaan. Komitean kirjatun kannan mukaan kyseessä ei ollut tarveharkinta, vaan ”vakuutustarpeen harkinta”. Perusteluksi esitettiin, että leskien tulojen selvittelystä luovuttiin ja laskennassa tarkastellaan vain eläkekertymää.

Perhe-eläkeuudistuksesta on aikaa jo yli neljännes vuosisataa ja monet tuolloin esillä olleista kysymyksistä ovat edelleen ajankohtaisia. Perheiden muutos on jatkunut ja erilaisia perhemuotoja on aiempaa enemmän. Siksi myös käsitykset siitä, mikä on perhe, muuttuvat. Kulloinkin vallitsevalla perhekäsityksellä on merkitystä, kun perhe-eläkettä arvioidaan.

STM-selvitys: Työeläkejärjestelmän perhe-eläketurvan kehittämisvaihtoehtoja.

0 kommenttia

Kommentoi

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Lähettääksesi kommentin, ratkaise oheinen laskutehtävä. *