Apurahansaajan eläke- ja muu sosiaaliturva ulkomaantyössä

Apurahansaaja EU-maahan

Suomesta myönnetyllä apurahalla EU-maahan lähtevä apurahansaaja voi kuulua Suomen sosiaaliturvaan ja saada tästä todistuksen (A1). Suomen sosiaaliturvassa säilyminen on mahdollista kahden tai poikkeusluvalla enintään viiden vuoden ajan.

Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta annetun todistuksen saamisen edellytyksenä on, että apurahansaaja on kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin välittömästi ennen ulkomaille lähtöään, ja että hänellä on MYEL-vakuutus Melassa ulkomaanjakson ajan.

Apurahansaajan tulee hakea lomakkeella ETK 2159 Eläketurvakeskuksesta A1-todistusta osoitukseksi siitä, että hän kuuluu Suomen sosiaaliturvaan työskennellessään toisessa EU-maassa.

Kahdessa tai useammassa EU-maassa työskentelevä apurahansaaja kuuluu yleensä asuinmaansa sosiaaliturvaan, jos hän harjoittaa siellä huomattavan osan toiminnastaan. Myös useassa maassa työskenteleville apurahansaajille, jotka asuvat Suomessa, Eläketurvakeskus antaa hakemuksesta A1-todistuksen.

Apurahansaaja sosiaaliturvasopimusmaihin

Suomesta USA:han enintään vuodeksi lähtevä apurahansaaja voi saada todistuksen Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta. Todistuksen saamisen edellytyksenä on, että apurahansaaja on kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin välittömästi ennen ulkomaille lähtöään, ja että hänellä on MYEL-vakuutus Melassa ulkomaanjakson ajan.

Apurahansaajan tulee hakea lomakkeella 2159 Eläketurvakeskuksesta todistusta osoitukseksi siitä, että hän kuuluu Suomen sosiaaliturvaan työskennellessään USA:ssa. Yli vuodeksi USA:han tilapäisesti lähtevä voi hakea poikkeuslupaa Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumiseksi. Myös poikkeuslupaa haetaan Eläketurvakeskuksesta, mutta ratkaisun poikkeusluvasta tekee sosiaali- ja terveysministeriö.

Australiaan, Chileen, Israeliin, Kanadaan ja Quebeciin tilapäisesti lähtevä apurahansaaja voi hakea Eläketurvakeskuksesta poikkeuslupaa Suomen sosiaaliturvan piirin kuulumisesta samaisella lomakkeella ETK 2159.

Apurahansaajana sopimuksettomaan maahan

Mikäli apurahansaaja lähtee työskentelemään maahan, jonka kanssa Suomella ei ole sosiaaliturvasopimusta (esim. Venäjä, Aasia sekä useimmat Etelä-Amerikan valtiot) tulee hänen olla yhteydessä Melaan. Apurahansaajan oikeuden asumisperusteisiin sosiaaliturvaetuuksiin ratkaisee Kansaneläkelaitos.

http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=64061 03.09.2010 10:08