Ikä antaa bonusta eläkkeeseenkin
Työeläkettä karttuu kaikista työansioista ikävälillä 18–68 vuotta. Eläkettä
karttuu myös ansiosidonnaisista sosiaalieduista, vanhempainpäivärahasta,
kotihoidontuesta ja opiskelusta.
Työeläkkeen määrään vaikuttavat vuosiansiot ja ikään sidottu
karttumisprosentti. Karttumisprosentti on luku, joka ilmaisee, kuinka paljon
palkasta tai työtulosta karttuu eläkettä. Pääsääntö on, että jokaisen vuoden
ansioista kertyy työeläkettä 1,5 prosenttia. Karttuma kasvaa työntekijän tai
yrittäjän iän myötä. 53 vuotta täyttänyt kartuttaa eläkettään 1,9 prosenttia
vuosiansioistaan ja 63 vuotta täyttäneelle kertyy 4,5 prosenttia.
Sosiaalietuuksien perusteena olevista ansioista karttuu eläkettä 1,5 prosenttia
vuotta kohti.
Vanhuuseläkkeen rinnalla hankituista työansioista karttuu uutta eläkettä
iästä riippumatta 1,5 prosenttia.
Työeläkkeen määrällä ei ole ylärajaa.
Jos eläke alkaa työkyvyttömyyseläkkeenä ja siihen liittyy tulevan ajan
eläkeosuus, eläkettä karttuu vähemmän kuin työssä oltaessa.
Eläkettä kartuu tulevalta ajalta 63 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun
saakka. Karttuma on 1,5 prosenttia vuodessa eläkettä edeltäneestä vakiintuneesta
ansiosta. Vakiintunut ansio määräytyy pääsääntöisesti työkyvyttömäksi tuloa
edeltäneiden viiden viimeisen kalenterivuoden ansioiden perusteella.
Jos työkyvyttömyyseläkkeen eläketapahtuma on ennen vuotta 2010, niin tulevan
ajan ansiosta karttuu eläkettä seuraavasti: 50 ikävuoteen saakka 1,5 prosenttia
vuodessa ja 50-63 -vuotiaille 1,3 prosenttia vuodessa.
Julkisilla aloilla karttumisprosentit ovat joissakin tilanteissa erilaiset
kuin yksityisillä aloilla. Myös merialalla karttumaprosentit voivat olla
erilaisia.