Kun työ vie ulkomaille
Mistä maasta sosiaaliturva saadaan ulkomailla työskentelyn aikana riippuu
siitä, onko kyseessä EU-maa, sosiaaliturvasopimusmaa vai maa, jonka kanssa
Suomella ei ole sosiaaliturvasopimusta. Lisätietoa.
Se, että henkilö on Suomen kansalainen tai että hän maksaa verot Suomeen, ei
tarkoita automaattisesti, että hän kuuluu Suomen sosiaaliturvaan ulkomaantyön
aikana.
Työskennellessään ulkomailla henkilö kuuluu pääsääntöisesti
työskentelyvaltionsa sosiaaliturvan piiriin. Tällöin kaikki sosiaaliturvamaksut
maksetaan kyseiseen maahan ja työskentelymaasta saadaan sen maan lakien mukaiset
sosiaaliturvaetuudet. Lisätietoa sosiaaliturvasta.
Tästä pääsäännöstä on eräitä poikkeuksia, esim. lähetetyt työntekijät, jotka
voivat tietyin edellytyksin kuulua lähtövaltionsa sosiaaliturvaan ulkomailla
työskentelyn ajan.
Jos työntekijä lähetetään työkomennukselle EU- tai
sosiaaliturvasopimusmaahan, tulee hänelle hakea Eläketurvakeskuksesta todistus
kuulumisesta Suomen sosiaaliturvaan (esim. A1). Todistuksella työntekijä voi
työskentelymaassaan osoittaa, että hän on oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan, ja
sosiaalivakuutusmaksut maksetaan Suomeen. Lisätietoa
ulkomaankomennuksista.
Suomalaisen työnantajan palvelukseen maahan, jonka kanssa Suomella ei ole
sosiaaliturvasopimusta, lähetetty työntekijä on vakuutettava Suomen
työeläkelain mukaan ilman aikarajaa. Työeläkevakuutuksen hoitamista varten ei
tarvita erillistä todistusta. Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan
kuulumista haetaan näissä tilanteissa Kansaneläkelaitokselta. Lisätietoa työeläketurvasta.
Yrittäjänä ulkomaille ja apurahansaajana
ulkomaille lähteville on omat vakuuttamista koskevat määräyksensä.
Työskentelymaassa vakuuttamisen pääsäännöstä poikkeavia sääntöjä on olemassa
myös mm.
Lisätietoja Työkomennus ulkomaille -esitteestä sekä Eläketurvakeskuksen
ulkomaantyön vakuuttamisasioista, puh. 010 751 4216, faksi 010 751 2616 tai
sposti ulkomaanasiat@etk.fi.