Valvonta

Eläketurvakeskus valvoo työntekijän eläkelain (TyEL) ja yrittäjän eläkelain (YEL) mukaista työeläkevakuuttamista. Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijöidensä eläketurva työeläkelaitoksessa ja yrittäjällä velvollisuus ottaa itselleen eläkevakuutus.

Jos työnantaja ei ole järjestänyt TyEL:n piiriin kuuluvan työntekijänsä eläketurvaa työeläkevakuutuksella (sopimustyönantajana) tai tilittänyt eläkevakuutusmaksuja (tilapäisenä työnantajana), Eläketurvakeskus kehottaa työnantajaa korjaamaan laiminlyönnin. Jos työnantaja ei noudata saamaansa kehotusta, Eläketurvakeskus joko ottaa vakuutuksen sopimustyönantajan puolesta ja kustannuksella työeläkevakuutusyhtiöstä tai ilmoittaa yhtiölle tilapäisen työnantajan vakuutustiedot.

Vastaavasti yrittäjä, jonka työskentely täyttää yrittäjän eläkelain (YEL) piiriin kuulumisen edellytykset, saa Eläketurvakeskukselta kehotuksen, jos hän ei ole ottanut itselleen lain mukaista eläkevakuutusta. Jos yrittäjä ei tästä huolimatta ota vakuutusta, Eläketurvakeskus ottaa sen työeläkevakuutusyhtiöstä yrittäjän puolesta ja kustannuksella.

TyEL tuli voimaan 1.1.2007. Tätä ennen työnantajan tuli järjestää työntekijöidensä eläketurva työalasta riippuen joko TEL:n perusteella TEL-eläkelaitoksessa tai  LEL:n tai TaEL:n perusteella Eterassa.

http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=41002 10.09.2010 04:27