ELÄKETURVAKESKUS
Tiedote 27.5.2010.
Eläke on 60 prosenttia palkasta
Suomen työeläkejärjestelmän tavoitteena on turvata työuran aikaisen
toimeentulon säilyminen kohtuullisena eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Tämän
onnistumista arvioidaan yksilön omaeläkesuhteen perusteella.
Eläketurvakeskuksen (ETK) ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) tuoreen
tutkimuksen mukaan 2000-luvun alkupuolella työstä eläkkeelle siirtyneiden
omaeläkesuhde oli noin 60 prosenttia. Yksilöllinen vaihtelu oli huomattavaa,
vaikkakin suhde oli melko harvoin alle 50 prosenttia. Kun eläkettä edeltävä
tulotaso otettiin huomioon, eläkesuhteet olivat melko samantasoiset eläkelaista,
eläkelajista, iästä, sukupuolesta ja perheasemasta riippumatta.
– Tutkimustulokset antavat myönteisen kuvan eläketurvalle asetetun tavoitteen
onnistumisesta ensimmäisten eläkevuosien aikana, ETK:n ekonomisti Juha
Rantala ja PT:n erikoistutkija Ilpo Suoniemi
kertovat.
Tutkimuksen kohteena olivat 1999–2003 työstä eläkkeelle siirtyneet henkilöt.
Tutkimuksessa havaittiin, ettei kyseisinä vuosina tapahtunut isoja muutoksia,
vaan eläkkeiden ja palkkojen suhteet säilyivät tasaisina.
– Eläkkeiden suhde palkkaan muuttuu hitaasti, tutkijat korostavat.
Pienituloiselle eläke voi olla palkkaa suurempi
Pienituloisille työllisille on tyypillistä, että osa eläkettä edeltävästä
tulosta on muuta kuin ansiotuloa. Tulot voivat olla matalat ennen eläkettä
useasta eri syystä. Henkilö on voinut olla osan ajasta osa-aikatyössä,
työttömänä, sairaana, vuorotteluvapaalla tai jostain muusta syystä ansiotyön
ulkopuolella.
ETK:n ja PT:n tutkimuksessa selvisi, että pienituloisten omaeläkesuhteet
olivat muita korkeammat. Alimmasta tulokymmenyksestä työstä eläkkeelle
siirtyneiden omaeläkesuhteen mediaani oli lähes 130 prosenttia, ja toiseksi
alimmassa tulokymmenyksessä 73 prosenttia. Pienituloisia oli kaikissa eläkkeelle
siirtyneiden ryhmissä, mutta suhteellisesti eniten heitä oli yrittäjien tai
maatalousyrittäjien joukossa.
– Korkea omaeläkesuhde ei tarkoita korkeaa eläkettä. Suomalaisten
eläkkeensaajien toimeentulon taso määräytyy pitkälti eläkettä edeltävän
tulotason perusteella. Siten eri ryhmien väliset toimeentuloerot säilyvät
yleensä samankaltaisena myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen, Rantala ja Suoniemi
sanovat.
SANASTOA
Omaeläkesuhde kuvaa henkilön saamaa eläkettä suhteutettuna
eläkettä edeltäneeseen vakiintuneeseen reaalituloon. Tulot lasketaan kolmen
vuoden keskiarvona. Tulonsiirrot huomioidaan osaksi eläkettä edeltävää tuloa.
Pääomatuloja ei lasketa mukaan.
Mediaani on keskiluku, joka on järjestetyn havaintojoukon
keskimmäinen havainto. Jos havaintojen määrä on parillinen, mediaaniksi
lasketaan kahden keskimmäisen keskiarvo.